keskiviikko 25. elokuuta 2010

Sirkustaiteilijaksi sattuman kautta


Kuva: Jean-Pierre Estournet

Nuorallatanssijaryhmä Les Colporteursin huikeasta Le fil sous la neige -esityksestä nähdään tänään Suomen ensi-ilta Suvilahdessa. Ryhmän kaksi suomalaistanssijaa kertovat tarinansa.

Sanja Kosonen:
Olen 29v. ja kotoisin Turusta. Olen asunut Ranskassa nyt jo 6 vuotta. Jäin sinne sirkuskoulun jälkeen töihin. Tässä ammatissa on saanut kiertää ympäriinsä Ranskaa ja Eurooppaa. Onhan se erilaista, ja samalla eurooppalaisen tuttua. Uuden sirkuksen näkökulmasta Ranska on edelläkävijä, taidetta tuetaan enemmän kuin missään muualla ja se näkyy tarjonnan monipuolisuudessa ja laadussa. Suomesta kaipaa eniten luontoa, ruisleipää, salmiakkia ja Fazerin sinistä! Saunaa jo vähemmän, kun ollaan kuljetettu jo ainakin 5 kiuasta Ranskaan. Kavereiden sirkusryhmä rakensi liikkuvan sauna-asuntovaunun! Meitä suomalaisia sirkustaiteilijoita alkaa olla täällä jo parikymmentä..

Sirkustaiteilija minusta tuli sattumien kautta. Lukioaikana etsin vahvasti sitä omaa ilmaisumuotoa: kokeilin tanssia, teatteria, musiikkia.. Aloitin Turun Sirkus Ry:n nuorisosirkuskerhossa sirkusharrastuksen ja tunsin löytäneeni oman juttuni, jossa yhdistyvät monet taiteen muodot. Lukion jälkeen päädyin Turun Taideakatemian sirkuslinjalle ja sielä Ranskan Centre National des Arts du Cirque (C.N.A.C.) -sirkuskorkeakouluun. En oikein koskaan tiennyt mikä minusta isona tulee, en koskaan ainakaan ajatellut nuorallatanssijan ammattia. Parin sirkusopiskeluvuoden jälkeen Turussa ymmärsin, että tätähän täytyy tehdä ihan tosissaan, jos haluaa leipänsä tienata!

Les Colporteurs kuuluu yhteen arvostetuimmista Ranskan uuden sirkuksen ryhmistä. Ryhmän perustajat, ohjaaja Antoine Rigot ja hänen vaimonsa Agathe Olivier ovat aikamme tunnetuin nuorallatanssipariskunta. Le fil sous la neige -esitykseen haettiin nuorallatanssijoita ympäri maailmaa. Olivat kuulleet, että Chalonin koulussa on joku hullu suomalainen ja soittivat minut koe-esiintymiseen ja minut valittiin mukaan. Itselle tilaisuus tehdä töitä maailman parhaimpien nuorallatanssijoiden kanssa heti valmistumisen jälkeen oli huikea ja on edelleenkin.

Esitys on sirkushistorian ensimmäinen ainoastaan nuorallatanssille omistettu teos. Miltei kaikki meistä harjoittivat sitä ennen yksin, soolo-lajina. 7 nuoraa ja muiden kohtaaminen on avannut silmiä, ovia ja mahdollisuuksia, laajentanut sekä omaa että yleisön näkökulmaa lajista. Tekoprosessin aikana taisimme päivittäin oppia uutta, se oli uskomatonta! Esitys on haastava ja jaamme sen haasteen yhdessä. Työryhmä on tiivis; työmoraali pysyy korkeana, muiden kannustamana ja vapaa-aikaakin vietetään usein yhdessä. Asuntovaunujen kanssa kierrettäessä muodostamme oikeastaan pienen kyläyhteisön. Elämäntapa ja työ kulkevat käsi kädessä.

Minulle Le fil sous neige on tarina inhimilisyydessä, elämän hauraudesta ja itsensä ylittämisessä muiden avulla. Jokainen voi löytää esityksestä omia tarinoitaan. Olla rehellinen ja avoin lavalla, kuunnella muita artisteja ja yleisöä.
 Kehystarina kertoo ohjaajamme Antoine Rigot’n tarinaa. Uransa huipulla hän halvaantui sukellusonnettomuudessa. Hänen uskomaton lannistumattomuutensa jatkaa taidettaan ohjaamisen kautta on antanut voimaa meille kaikille ja antaa sitä esityksen kautta myös yleisölle.

Nuorallatanssi on jatkuvaa epätasapainon hyväksyntää; taistelua painovoimaa vastaan, joka luo enemmän ja vähemmän hallittua liikettä. Se on mielen ja kehon tila, jota keskittyminen pitää koossa. Putoan nuoraltani päivittäin, menetän tasapainoni, mutta putoan hallitusti. Voimme ottaa riskejä, leikimme tulella esityksessäkin; käymme epätasapainon äärirajoilla.. Loukkaantumisia sattuu harvoin, mutta riski on aina läsnä, Säännöllisesti nuora muistuttaa, yllättää, kun luottaa itseensä liikaa ja keskittyminen herpaantuu. Vaikeimmat akrobaattiset liikkeet pelottavat jonkin verran aina, on hypättävä ja luotettava itseensä, alastulo pinta-ala on vain 12mm kapea...
Putoamisen riski on fyysinen, mutta ennen kaikkea henkinen. On oltava vahva yleisön edessä, jatkettava tai yritettävä uudestaan. Tämä on yksi esityksenkin kantavista tunteista: pudotessa nuorallatanssija muuttuu inhimilliseksi, vaikeus tulee esiin.


Ulla Tikka:
Olen alunperin tamperelainen, 32-V. Tällä hetkellä asun kuvankauniissa Sveitsissä, Zürichin lähellä. Hapanleipä maistuisi useamminkin kuin häpeällisen harvoilla Suomen kaynneillä.

Aloitin 11- vuotiaana Sorin Sirkuksessa, josta vuosien harjoittelun jälkeen elämänmatkalle jäivät unelma-ammatti sekä mahtavat ystävät. Erikoistuin nuorallatanssiin vasta myöhemmin. Pariisin- ja Berliinin sirkuskoulujen sekä useiden projektien kautta olen löytänyt tekniikkani ja tyylini ilmaista itseäni.


Kuulin Les Colporteursin projektista kollegaltani ja päätin partnerini kanssa lähteä tutustumaan porukkaan. Muiden sirkusprojektien välissä lähdimme lomamielellä pariksi päiväksi etelä Ranskaan, josta löysimmekin lähes 30 nuorallatanssijaa ottamasta osaa kahden viikon ns. pääsykokeeseen. Vielä toisenkin rankkauksen jälkeen sitten kesällä 2006 kolmen kuukauden luovan työn ja hien päätöksenä oli „Le fil sous la neige“. Nyt yli 250 esityksen ja tuhansien nuorakilometrien jälkeen on mahtavaa että kiertueemme yltää Helsinkiin asti.


Ryhmäläisten treenimäärät ovat varsin henkilökohtaista, kiertueella ollessa harjoittelen n. 3 tuntia viitenä päivänä viikossa. Koko porukka on kulinaristeja, joten hyvän ruoan ja viinin ääressä vietämme usein iltamme. Jo kaksi vuotinen perinne hiihtolomasta Alpeilla pysynee ohjelmassa seuraavina vuosinakin.


Esityksessä erikoista nuorallatanssijalle on haaste unohtaa tasapaino ja antaa tilaa tunteille tekniikan ulkopuolelta elääkseen hetken yhä uudelleen, kertoakseen ja jakaakseen yleisön kanssa pienen hetken omasta elämästä 12 mm esiintymislavalla.
Sirkustaiteilu on elämäntapa, naarmut säärissä sen hinta ja nuorallatanssi tunne vatsassa, josta en haluaisi jäädä paitsi.


Le fil sous la neige Suvilahdessa. Esityksiä 25.8.-4.9.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti