torstai 5. elokuuta 2010

Juonittelua Juhlaviikkojen toimistolla

Kuva: Anna/ Emilia Ikäheimo, Chisu / Warner Music

Juhlaviikkojen toimiston neuvotteluhuoneessa käytiin muutaman tunnin palaveri, josta voimme raportoida kuten tupo-neuvotteluja seuraavat toimittavat: oven takaa. Paikalla olivat Chisu ja Anna Puu, jotka suunnittelivat syyskuussa Huvila-teltassa kuultavia konsertteja – ja kenties juonivat niihin jotakin yllätystäkin.

Neuvotteluhuoneessa todistettavasti liikehdittiin, laulettiin, innostuttiin ja tehtiin muistiinpanoja. Kuulimme katkonaisia lauseita kuten ”jatketaan tästä”, ”muistettiinko me nyt kaikki” ja ”laita sinä sähköpostia”.

Onnistuimme pysäyttämään naiset hetkeksi ennen kuin he kirmasivat keikoille.

Hei, odottakaa! Mitä te teitte tuolla?
Chisu: (hymyilee)
Anna Puu: Ei me mitään oikeastaan, kunhan juteltiin että kumpi vetää ekana ja sen sellaista.

Ei kun oikeasti, kertokaa nyt ihmeessä.
Anna Puu: (hymyilee)
Chisu: No ehkä me jotain keksitään kun kerrankin päästään kahdestaan vetämään koko ilta. Ei siitä kyllä vielä voi sanoa sen enempää.
Anna Puu: Sen voi ehkä sanoa, että normaali keikkabändini saa vahvistuksen puhallinsoittajista.

Esiinnytte Huvilassa samana iltana. Mitä pidätte toisistanne ja toistenne musiikista?
Chisu: Yhteistyö tuntuu tosi luonnolliselta koska muutenkin törmäillään aika paljon, studiolla ja keikkapaikoillakin. Meillä on hyvä fiilis.
Anna Puu: On mahtavaa nousta peräkkäin samalle lavalle ja myös juonitella yhdessä.
Chisu: Meissä on tietenkin paljon eroja mutta myös jotakin samaa. Vaaleat pienet naiset laulaa samanhenkisiä lauluja ehkä jopa samantyyppisellä äänialalla. Uskon että settimme sopivat hyvin samaan iltaan.
Anna Puu: Nyt menee kehumiseksi mutta Chisu on äärimmäisen lahjakas biisintekijä ja laulaja.
Chisu: Aivan samat sanat! Annan uusi levy on loistava. Kaiken lisäksi Anna on valovoimainen ja vielä todella mukava ihminen.
Anna Puu: No hei, veit sanat suusta. Itse olet. Ja pakko sanoa että Chisu on keikoilla loistavasti hetkessä mukana, samanlaisia iltoja ei ole.
Chisu: Tässä on kyllä nyt päässyt keikkailun makuun – ja on sellainen olo, että on pystynyt vetämään hyvin erilaisia keikkoja, fiiliksen mukaan.

Entäpä Huvila, mikä fiilis siitä?
Chisu: En ole itse asiassa vielä koskaan käynyt teltassa. Olen kyllä kuullut siellä esiintymisestä muilta artisteilta, ja se mitä olen kuullut on pelkkää hyvää. Mielettömän siistiä päästä sinne.
Anna Puu: Kävin viime kesänä katsomassa Wilcoa, ja keikka oli yksi parhaimmista ikinä! Keikkapaikalla oli varmasti myös osuutensa huikeaan elämykseen.
Chisu: Tänä vuonna pitää kyllä päästä tsekkaamaan ainakin Martha Wainwright.
Anna Puu: Joo, todellakin! Siinä on ihan mieletön artisti.
Chisu: Totta. Musta se on koko sen sisarussarjan paras – ja se Piaf-projekti kuulostaa siistiltä.
Anna Puu: No mut hei, mennäänkö sinne?
Chisu: No hitto, mennään. Pääsee sitten näkemään teltan tositoimissa vielä ennen omaa keikkaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti