lauantai 29. elokuuta 2009

Huominen on tänään. Tomorrow There Will Be.. vihdoin Stagella.

Kuva National Theatre - Opera, Prague

Prahan kansallisooppera on juuri saapunut Helsinkiin neljänkymmenen esiintyjän voimin.

Viikonlopun esityksiin on valmistauduttu mm. cembaloin, marimboin ja kahden tyttökuoron eväin. Teos Tommorrow There Will Be… syntyi kuitenkin, kun kansallisoopperan ohjaaja Jiří Nekvasil mietti mitä tarjota 84-vuotiaalle oopperalegenda Soňa Červenálle saadakseen tämän vielä kerran loistamaan lavalle.

Hylättyään yhden ilmeisen vaihtoehdon toisen jälkeen Nekvasil sai idean luettuaan 50-luvun salattujen arkistojen avautumisesta: ooppera, jonka libretto koostettaisiin ainoastaan oikeudenkäyntiin liittyvistä dokumenteista.

Nekvasil oli yhteydessä säveltäjä Aleš Březinaan, joka sävelsi teoksen 50-luvulla tuomitun kommunistisen puolueen toisinajattelijan Milada Horákován näytösmäisestä oikeudenkäynnistä. Vielä tarvittiin kapellimestari: Marko Ivanović.

Syntyi teos joka on yhtä aikaa hyytävä ja kaunis, dokumentti ja koskettava esitys. Červená esiintyy sekä syyttäjänä että syytettynä. Kuorotyttöjen esittämät lautamiehet saavat ihon kananlihalle.

Tomorrow There Will Be... Stagella 29.-30.8

Raoul Grünstein, Korjaamon ja Korjaamo Teatterin toimitusjohtaja, jolla on tänään vuoden 2009 11. Stage-ilta käsillä.

tiistai 25. elokuuta 2009

Coco Chanel & Igor Stravinsky - tyyli on aina muodissa


Philharmonia-orkesteri esitti Finlandia-talon konsertissaan 21. elokuuta venäläissäveltäjä Igor Stravinskyn (1882–1971) Kevätuhrin. Kapellimestarina toimi Stravinskyn nuorempi virkaveli, myös Los Angelesin filharmonikkoja johtanut Esa-Pekka Salonen.

Kesäkino Engel esittää Helsingin juhlaviikkojen aikana elokuvan Coco Chanel & Igor Stravinsky. Elokuvan avaa hurja Stravinskyn Kevätuhrin rekonstruktio, joka on kuvattu alkuperäisen, vuoden 1913 maailman ensi-illan tapahtumapaikalla Theatre Des Champs-Elyséessä Pariisissa.

Musiikista vastaa Berliinin filharmonikot Sir Simon Rattlen johdolla. Nijinskin baletin on rekonstruoinut koreografi Dominique Brun. Stravinskyn avainteos johti aikanaan mellakkaan, koska se oli yleisölle liian hurja. Säveltäjän ura karahti kiville. Venäjän vallankumous teki hänestä maattoman.

Muoti-imperiumin luonut Coco Chanel oli samaan aikaan jo uransa huipulla. Chanel ja Igor Stravinsky kohtasivat uudelleen kutsuilla. Chanel kutsui pennittömän säveltäjän asumaan ja säveltämään huvilaansa Pariisin laitamilla Garches’sa. Stravinsky muutti hotellirähjästä designkartanoon perheensä kanssa. Intohimoinen suhde roihahti väistämättä.

Mads Mikkelsenin esittämä maskuliinisesti kuohahteleva Stravinsky ja Anna Mouglalis´n savuisen kiehtova Coco Chanel kuvaavat mystisiin mittoihin kasvaneita vuosisadan tyylin ja taiteen avainhahmoja tunteiden ja kiihkon kautta. Stravinskyn sävellystyö eteni maanisesti. Pianon koskettimet kävivät kuumana. Coco Chanel teki määrätietoisen aluevaltauksen muodista hajuvesiin loihtimalla maailman kuuluisimman tuoksun.

Jan Kounen (mm. 99 frangia) on ohjaajana kyltymätön visualisti ja hyvän maun rajalla tasapainoileva taikuri. Nyt hän on luonut nahkansa ja loihtinut ylpeän teoksen, jonka jokaisen kuvan voisi kehystää ja nostaa gallerian seinälle.

Chanelin muotitalo on avustanut elokuvaa antamalla arkistonsa tekijöiden käyttöön ja lainaamalla Chanelin mallina Ranskassa pitkään toimineelle Anna Mouglalis´lle useita alkuperäisiä asuja. Kounenilla oli täydet valtuudet kuvata Coco Chanelin (1883–1971) Rue Gambonin asunnossa. Karl Lagerfeldt suunnitteli Mouglalis´lle Chanel-henkisen uuden asun Kevätuhrin ensi-iltakohtausta varten.

Igor Stravinsky oli jättiläinen. Kevätuhri on modernin musiikin käänteentekevin teos. Stravinsky löysi oman äänensä vuosisadan alun Pariisissa, maailmaa mullistavien uusien kuohujen polttopisteessä. Debussy ja Ravel liputtivat ensimmäisten joukossa Kevätuhrin puolesta. Stravinsky sävelsi Djaghilevin ja Nijinskin venäläiselle baletille ja työskenteli Picasson ja Jean Cocteaun kanssa. Toisen maailmansodan myötä Stravinsky päätyi Yhdysvaltoihin, neuvoi Chaplinia elokuvasäveltämisessä ja illallisti presidentti Kennedyn kanssa. Disney käytti Kevätuhrin musiikkia Fantasiassa. Stravinsky johti Los Angelesin filharmonikkoja.

Elokuva KesäKino Engelissä 28.8.-3.9. klo 22.00.

4.9. alkaen Coco Chanel & Igor Stravinsky elokuvateattereissa kautta maan.


Mika Siltala, Cinema Mondon CEO

maanantai 24. elokuuta 2009

Taiteiden yön jälkimainingeissa

Kalat Helsingin yllä.
Kuva Saša Tkalčan

Eilen illalla purettiin Kasarmitorin pahvikaupunki Pahvistan ja Taiteiden yön ympärille rakentuneet kaupunkiteokset saatiin näin päätökseen. Karavaanigallerian voi vielä nähdä Tokoinrannan lähettyvillä mutta muuten olen siirtymässä tapahtumien jälkityöhön.

Eilen illalla lähdin Kasarmintorilta Vasaran studiolle katsomaan, millaista materiaalia Taiteiden yöstä on saatu nauhalle. Pakotin työtoverini ja ohjaajan katsomaan videoita useampaan kertaan - niin paljon hymyileviä suita ja innostuneita kasvoja. Liikutuksen ja väsymyksen kyynelet vierivät poskiani pitkin. Se on ohi.

Suuren tapahtuman jälkeinen helpotus on suuri ja samaan aikaan on paikallaan käydä asiat tarkasti läpi ja miettiä jo tulevaa vuotta ja seuraavaa Taiteiden yötä. Työ ei ole ohi vielä hetkeen.

Larissa Lounassalo, Juhlaviikkojen Taiteiden yön tuottaja, joka arvostaa kovin sänkyään ja jokaista hetkeä, jonka siinä saa silmät kiinni viettää.

perjantai 21. elokuuta 2009

Kairo 4:45: kaupunki herää rukoukseen

Radio Muezzin
Kuva Rimini Protokoll

Tuntuuko joskus siltä että valtajulkisuus on toisesta todellisuudesta – kauniimmasta, tasa-arvoisemmasta ja ristiriidattomammasta? Et ole yksin. Marginaaliin jää epäsopu, paradoksi ja otsaluun päällä lepäävä tyytymätön ryppy. Oletko kyllästynyt geneerisiin valmiiksi pureskeltuihin elämän malleihin ja tasapäistämisen logiikkaan? Hyvä, niin minäkin. Tehokasta, standardisoitua ja taloudellista? Ei kiitos, kuulisin mielelläni välistä jotain muuta.

Dokumenttiteatteri kertoo meille jotain tästä elämästä. Rimini Protokoll -ryhmän esityksessä neljä rukouskutsujaa tarjoaa yleisölle vilkaisun henkilökohtaiseen arkeen. Kurkistusreikää kehystävät muezzinien lapsuudenkuvat, kotiseutu, aviosääty ja työvälineet. Jotain varsin todellista ja konkreettia. Kertomus kulkee eteenpäin eritaustaisten miesten omia polkuja, onnettomuuksia, suruja ja iloja – katsomoon tulvahtaa omituinen palaneen käry kun suolakurkku saa osansa 11 000 kW oikosulun demonstraatiosta. Todellisuusteatteri tekee saman kuin dokumenttielokuva, kehystää näkymän todellisuuteen, kuvailee sen ja jättää suoran kannanoton katsojan tehtäväksi. Sen, miltä tuntuu, saat selvittää itse.

Uskontopoliittisesti arka aihe sai ontuvan lähdön, tähän mennessä esitys on virallisesti hyväksytty. Suomessa rukouskutsun ilmoille kajauttaminen julkisesti on kielletty, silti täälläkin rukoillaan viidesti päivässä. Suuri osa islamin arjesta jää näkemättä niiltä, jotka eivät kuulu uskonnonharjoittajien piiriin. Vielä päivä esityksen jälkeenkin jään miettimään, minkälaiset yhteiskunnalliset rakenteet arkea ohjaavat ja miksi profeetta Mohammad ei koskaan pyytänyt naista suorittamaan rukouskutsua.

Radio Muezzin nähtiin Helsingin juhlaviikkojen ja Korjaamo Teatterin Stage-festivaalilla 19.-20.8.2009.

Sara Seppänen, Juhlaviikkojen fani, jonka korvat höröttävät nyt kohti sekasointuja.

torstai 20. elokuuta 2009

Vuoden ensimmäinen Kinopiha

Montako Juhlaviikkoelämystä mahtuu torstain myöhäisiltaan välillä Alminsali-Lasipalatsi? Monta.

Alminsalissa nähtiin Alvis Hermaniksen ohjaus Shukshinin tarinoista ja ilta päättyi siihen, että yleisö osoitti suosiotaan seisten taputtaen. Näin kuulemma myös eilen. Eikä ihme, niin koskettavia olivat sekä tarinat, näyttelijöiden suoritukset että eleettömät lavasteet.

Töölönlahdella oli nähtävissä jo yhtä jos toista huomiseen Taiteiden yöhön liittyvää - ja samalla korviin kantautui etäisesti (kun oikein tarkasti osasi kuunnella) viimeiset sävelet Huvilassa tänään revitelleen Sierra Maestran soittimista.

Lasipalatsin sisäpihalla vastaan tuli yleisömeri ja hieno tunnelma. Kinopiha ja kaikki siihen liittyvä on alkusyksyisen (tai loppukesäisen, ilmasta riippuen) Helsinkini suosikkiasioita. Ilmaisia elokuvia ulkoilmassa, mikä sen parempaa oikeasti.

Yksi tämän vuoden Juhlaviikkoihin liittyvä projektini jäi nyt kuitenkin toteutumatta. Lasipalatsin seinään heijastuu parhaillaan Wim Wendersin Berliinin taivaan alla - elokuva tunnetaan muun muassa kuvasta, jossa enkeli seisoo katonharjanteella.

Ohjelmaesitteen ensimmäisistä versioista lähtien olen miettinyt, kuinka näky voisi olla tuosta Bio Rexin katolta. Kun elokuva loppuu ja "valkokangas" pimenee, katolle pitäisi ehdottomasti jäädä hahmo vartioimaan.. Haaveilin pahvienkeleistä ja ties mistä talkoolaisten palkkaamisesta mutta se haave jäi nyt keskeneräiseksi. Ellei yössä tapahdu ihmeitä.

Maarit Kivistö, Juhlaviikkojen tiedottaja, joka aikoo lukea ne Shukshinin tarinat heti festarikiireiden laannuttua.

Senaatintorilla suunnitellaan show'ta

Kuva Larissa Lounassalo, Juhlaviikkojen Taiteiden yön tuottaja, jolla on hyvä jännitys ja tohina päällä huomista varten

keskiviikko 19. elokuuta 2009

Tanssii ekakertalaisten kanssa

Virva Talosen tanssityöpaja ekakertalaisille ja muille tanssista kiinnostuneille.
Kuva Anna-Sofia Joro.

On eri asia istua pimeässä salissa katsomassa nykytanssia kuin veivata vartaloaan outoihin asentoihin tuntemattomien silmien alla.

Viime lauantaina Juhlaviikot kutsui lähes sata nykytanssin ekakertalaista katsomaan Kenneth Kvarnströmin tummanpuhuvan tanssiteoksen Destruction Song. Esityksen jälkeen hurmaava koreografi vielä kertoi teoksestaan niin, ettei kukaan varmasti pudonnut kärryiltä.

Parin päivän sulattelun jälkeen rohkeimmat ekakertalaiset (ja minä) kokoonnuimme Kaapelitehtaalle Uuden tanssin keskuksen Zodiakin tiloihin kokeilemaan nykytanssia. Meitä opetti Juhlaviikkojen tanssin tilausteoksen tekijä Virva Talonen.

Alussa jännitti. Seisoimme jäykkänä rivinä seinää vasten ja odotimme, mitä meidän "pitää" tehdä. Virva selitti ensimmäisen harjoituksen ja kysyi, onko kaikki selvää. Kukaan ei tainnut vastata, mutta pari minuuttia myöhemmin me kaikki jo ryömimme, hypimme ja juoksimme vailla estoja ympäri aurinkoista salia.

Ensin tutustuimme liikkeen kautta ympäröivään tilaan ja sitten toimme esiin omaa sisäistä tilaamme. Liike kumpusi yllättävän helposti jostain syvältä. Jotenkin vain tiesin, miten halusin käsien, jalkojen, pään ja pepun liikkuvan. Kuten kaikki muutkin. Jokainen kehitti oman pienen tarinansa, joka sitten tanssittiin pienissä ryhmissä muiden edessä. Ei jännittänyt yhtään!

Työpajan jälkeen joimme kahvit ja hehkutimme kokemusta. Yksi oli onnellinen löydettyään viimein tanssin, jossa ei tarvita rytmitajua, toinen kehui ekan kerran olevan vuoden parhaita kokemuksia. Kolmas, "tekniikan mies", ei ollut koskaan kokenut vastaavaa. Virvaa hämmästytti, kuinka upeasti kaikki olivat lähteneet mukaan. Ilmeisesti jokaisessa meissä elää pieni tanssi, joka vain odottaa ulospääsyä.

Anna-Sofia Joro, Juhlaviikkojen tiedottaja, joka tanssii tänään Katri Helenan tahdissa.

tiistai 18. elokuuta 2009

Relax – nothing is under control

Meta4 Gloria Kulttuuriareenassa 16.8.
Kuva Saša Tkalčan.

Tai niin voisi kuvitella kun Meta4-jousikvartetin Tomas Djupsjöbacka avaa 17.8. konsertin Esa-Pekka Salosen Yta III -teoksella. Soolo sellolle soi sameasta kirkkaaksi ja taas johonkin tuntemattomaan. Kappale loppuu huutoon ja pidätetyt henkäykset parvekkeella päästetään vapauteen. Meta4 on avannut illan ja olen ihmeissäni. 1800-luku ja 2000-luku kohtaavat Gloriassa ja sali on täynnä. Ilta kestää nuoren suomalaisen kvartetin jännitteessä, loppunäytöksessä Esa-Pekka Salonen ja Beethoven laitetaan rinnakkain, vastakkain ja limittäin.

Tätä ennen toinen kvartetin kahdesta viulistista, Minna Pensola, esittää Lachen verlernt, Salosen säveltämän soolon viululle. En voi auttaa itseäni vaan nojaudun tuolillani hetki hetkeltä lähemmäs eleganttiin mustaan pukeutunutta soittajaa. Viulu soi tavalla, jota ennen en ole kuullut, hauraana kuin paperi ja voimakkaana kuin vapauteen päässeet luonnonvoimat. Jokin vierähtää sisälläni eri kohtaan kuin ennen. Mutta sen huomaan vasta jousen laskeutuessa lepoon. Rakastan tätä suurta draamaa ja painajaismaisia sävyjä!

Ennen kaikkea Meta4-kvartetilta odotan musiikillista ravistelua, ja siihen kvartetin näkemys ja soittotaito todella venyvät. Lavalle astuvat vielä Antti Tikkanen (viulu) ja Atte Kilpeläinen (alttoviulu) ja koko kvartetti on koossa. Ryhmässä kokonaisuus on useimmiten enemmän kuin osiensa summa – ja toden totta, intensiteetti lisääntyy entisestään. Vuonna 2001 perustettu ryhmä on kerännyt lukuisia meriittejä ja julkaissut vastikään ensimmäisen levynsä. He konsertoivat loppuvuonna ympäri Euroopan ja halki Venäjän aina Kiinaan asti. Sanoisin, että konserttimaiden yleisöjä kohtaa suuri onni tämän kvartetin muodossa.

Sara Seppänen, Juhlaviikkojen fani, joka ei lakkaa ihmettelemästä miten 1700-luvun käsityön taika kantaa jousisoittimissa sukupolvesta toiseen.

maanantai 17. elokuuta 2009

Ensemble Intercontemporain, Ircam, Boulez ja Mälkki Finlandia-talossa 14.8.

Barbara Hannigan ja Susanna Mälkki Finlandia-talon keskustelutilaisuudessa 14.8.
Kuva Saša Tkalčan.

Tuskin koskaan elämässäni on käynyt niin, että tahdostani huolimatta en ole kyennyt osoittamaan kiitollisuuttani esityksen päättyessä. Tuntui kuin yrittäisin juosta jostain kaukaa takaisin paikalle aplodeeraamaan mutta olen auttamattomasti myöhässä. Kurkusta kuului vain typerä inahdus kun yritin huutaa bravoota.

Nykysäveltäjä Luca Francesconin Etymo on kaunein koskaan "näkemäni" teatterikappale. Vain ääni riitti rakentamaan kaiken mitä teatteriin tarvitaan. Sopraano Barbara Hannigan ja äänisuunnittelijat ja -teknikot yhdessä Susanna Mälkin ja orkesterin kanssa synnyttivät kolmiuloitteisen myyttisen metsän josta ei halunnut takaisin.

Äänen käsittely samanaikaisesti akustisen esityksen kanssa ylsi samaan kuin hienovaraisimman liedin tulkit parhaimmillaan tai jopa sen yli! Mieleen nousi Meredith Monkin tapa surrealisesti hyödyntää sanoja ja tavuja mielentilan ilmaisuun ja ajoittain Arvo Pärtin minimalistisuus ja pyhyys. Hetken kuvittelin että olenkin jo nyt Kaija Saariahon uuden teoksen äärellä - ei sehän on vasta Salosen konsertissa!

Mutta tätä edelsi Yann Robinin käsittämättömän upea kontrabossoklarinetille omistettu sävellys Art of Metal III. Allain Billard nakutti, hiveli, nuoli ja piiskasi soitintaan ja tuntui siltä että Mälkillä olisi käsisään kuudes dimensio. Elektroniikka sekoittui solistiin ja orkesteriin hämärtäen täysin kuka soittaa ja missä. Franciscus Assisilaisen lintuja naakasta tikkaan lenteli pitkin Finlandia taloa ja jazzin sekoittuminen tähän kaikkeen oli tajuntaa hivelevä kokemus.

Pierre Boulezin Dialogue de l'ombre double klarinetille ja elektroniikalle oli moniuloitteisuudessaan äärimmäisen koskettava. Lopuksi soittaja seisoo mustissaan selin yleisöön. Teatteri oli taas siinä! Läpitunkeva viimeinen ääni oli sietokyvyn rajamailla mutta viilsi kuin viilsikin haavan korteksiin ja valo pääsi sisään.

On käsittämätöntä kuinka salliva ja ennakkoluuloton mies tämä yli 80-vuotias on! Moderni musiikki elää ja vetoaa tunteisiin kuin paraskin Maija Poppanen! Viimeisen 36 minuutin aikana jolloin soi ...explosante - fixe... kiitin siitä että sain olla ja elää - miksi juuri minä? Miksi juuri nyt? Kiitos Ensemble Intercontemporain!

Ohjaaja Kristiina Helin, joka jakoi konserttikokemuksen monen yhtä haltioituneen kanssa.

lauantai 15. elokuuta 2009

Mälkki, Boulez ja Sibelius

Kapellimestarit Susanna Mälkki ja Pierre Boulez tutkivat Sibeliuksen 7. sinfonian partituuria. Boulez sai partituurin läksiäislahjaksi Juhlaviikoilta menestyneen konserttivierailun jälkeen. Sir Simon Rattle on pyytänyt Boulezia johtamaan teoksen Berliinin filharmonikoiden kanssa. Kapellimestari miettii asiaa.

perjantai 14. elokuuta 2009

90 minuuttia Huvilan ovien avaamiseen

Daniel Melingo. Kuva: Philippe Cabaret.

Huvila-teltan - Juhlaviikkojen ainoan ikioman esityspaikan portit avataan vajaan parin tunnin päästä yleisölle.

Telttaa on koeajettu jo parina iltana ja kaikki tuntuu olevan valmista. Parin viikon rakennusurakan tuloksena teltta, katsomo, äänentoisto, valot, ravintola, esiintyjien takahuonetilat, levykauppa, lipunmyyntikioski ja tietenkin bajamajat ovat omilla paikoillaan. Henkilökunta on valmistautunut kolmen viikon telttaleiriin kaivamalla varastoista kumisaappat, sadetakit ja toppaliivit. Ihan vaan kaiken varalta.

Huvilakaudella taivaalle tulee tuijoteltua tiiviisti - mihin suuntaan pilvet iltapäivän aikana liikkuvat ja kuinka harmaita ne ovat. Juuri nyt Lasipalatsin toimiston ikkunasta Tokoinrannan suunnalla näyttää vielä kirkkaalta, Töölön yllä jyrisee jo pian.

Satoi tai paistoi, Huvilan lavan korkkaa tänään Daniel Melingo, armoitettu tarinankertoja, polttavilla silmillään ja karhealla äänellään suoraan sydämeen ampuva keikari. Minuun osui pari vuotta sitten, ja siitä asti lentoaikatauluja Buenos Airesista Helsinkiin on koitettu sovitella Juhlaviikkojen ja Melingon kiertueaikatauluun.

Tänään pääsen jakamaan Melingon luodit täpötäyden teltallisen kanssa.

Ja vielä 19 iltaa edessä!

Kaarina Gould, Juhlaviikkojen tuotantopäällikkö, jolle Juhlaviikkojen Facebook-quiz ei suosittele Melingoa vaan Meg Stuartin ja Philipp Gehmacherin Maybe Foreveriä.

keskiviikko 12. elokuuta 2009

Muezzinien arjesta: todellisuusteatterilla on väliä

Kuva Rimini Protokoll

Stagella alkaa ensi viikolla melkoinen vyörytys eurooppalaista uutta teatteria. Tämän vuoden kokonaisuudesta erottuu selvä virtaus, jota voisi kutsua dokumenttiteatteriksi tai vaikkapa todellisuusteatteriksi. Tämä teatterimuoto taitaa olla yhtä vanha kuin teatteri itse, mutta se tuli suosituksi joskus vuosikymmen sitten Englannissa. Nyt se tuntuu yhtäkkiä valloittaneen koko mantereen.

Dokumenttiteatterissa esitysten suhde todellisuuteen on välittömämpi kuin perinteiset näyttelijöiden tulkitsemat kirjoitetut näytelmät. Näytelmä pohjautuu oikeaan aineistoon, pöytäkirjoihin, haastatteluihin tai oikeasti elettyyn elämään.

Suomessa Leea Klemola kutsui Kokkola-esitystään dokumenttiteatteriksi, kun se perustui hänen Grönlannin matkalla keräämäänsä aineistoon: miehet heiluivat lavalla kolmisen tuntia alastomina ja aika lailla kännissä. Samoihin mittoihin päätyi muistaakseni myös Ylioppilasteatterin herkullisen pikkutarkka esitys Valtuusto, joka dokumentoi yhden kokonaisen kunnallisvaltuuston istunnon. Esitys sai aikaan pientä väreilyä katsojissa ja joissakin kriitikoissa. Kovin hurjiin tuloksiin ei teatteri näillä konsensuksen leveysasteilla ole paljastuksillaan yltänyt.

Prahalainen Tomorrow There Will Be... on sen sijaan hurja esitys, jota voisi kutsua dokumenttioopperaksi. Keskustelun avaajana on tässä ollut Tsekkien Kansallisteatterin alaisuudessa toimiva ooppera, joka tarttui vasta julkistettuihin oikeuden pöytäkirjoihin. Tuloksena on 84-vuotiaan oopperadiivan ja kahden tyttökuoron kilpalaulanta, joka paljastaa säe säkeeltä asiakirjan toisensa perään salaisista oikeudenkäynnistä. Prahalaista älymystöä hiljennettiin kirjaimellisesti kuoliaaksi. Samalla teos osallistuu Tsekkien käynnissä olevaan itsetutkiskeluun: mitä tuli tehtyä…

Belarus Free Theatren esitykset eivät yhtä lailla ole valtion suojeluksessa, aivan päinvastoin. Näytelmiä esitetään pääosin eri puolilla Eurooppaa, joskus harvoin myös minskiläisissä kerrostaloasunnoissa tai kellareissa. Esitykset kertovat tarinoita sikäläisestä todellisuudesta, joissa rakkaus ja rakkaiden katoamiset vuorottelevat. Jokin esityksissä osuu ja uppoaa: ryhmän jäsenet ovat vuoronperään istuneet valko-venäläisessä tutkintavankeudessa. Hiukan ironisesti voisi sanoa, että ainakin Valko-Venäjän poliisi tuntuu uskovan teatterin voimaan.

Sama vika Egyptissä? Rimini Protokoll -ryhmästä tunnetun Stefan Kaegin esitys Muezzineista, työnsä menettävien kairolaisisten rukouskutsujien elämästä sai melkoisen huomion ensi-illassaan Berliinissä vuoden alussa, kun valtakunnalliset lehdet tekivät siitä kokosivun juttuja. Ilmeisesti Kairossa jutut luettiin tarkkaan, ja paikallinen uskontoministeriö käynnisti polveilevan selvitystyönsä. Uskontoministeri on monikansallisen keskustelun jälkeen nyt virallisesti hyväksynyt esityksen. Dokumenttiteatterin esityksen kaikinpuoliseksi varmentamiseksi ministeriön korkea-arvoinen virkamies saapuukin Helsinkiin dokumentoimaan näytökset.

Ehkä pitäisi itsekin dokumentoida elämää viiden kairolaisen muezzinin, parinkymmenen minskiläisen toisinajattelijan, neljänkymmenen prahalaisen kuorotytön ja muutaman tuhannen helsinkiläisen katsojan keskellä Korjaamolla.
Tomorrow There Will Be... Stagella 29.-30.8. Belarus Free Theatren Discover Love Stagella 28. ja 30.8. Belarus Free Theatren Zone of Silence Stagella 29.-30.8. New York Timesin artikkeli aiheesta
Stefan Kaegin Radio Muezzin Stagella 19.-20.8.

Raoul Grünstein, Korjaamon ja Korjaamo Teatterin toimitusjohtaja, joka viettänee myös syntymäpäiviään Stage-festivaalin merkeissä.

maanantai 10. elokuuta 2009

Paluu faniuteen

Juhlaviikko-fani Akipekka jätti suosituksensa Juhlaviikkojen sivuille.

Voiko jonkun rakastamansa bändin tai artistin unohtaa? Kyllä voi – varsinkin jos bändi ei tee mitään uutta tuotantoa vuosiin. Yhtäkkiä räjähtää – bändi tekee come backin! Nykyään on kylläkin trendinä koota bändi takaisin kasaan ainoastaan muutamia keikkoja varten, joiden jälkeen palataan hiljaiseloon.

Joka tapauksessa, minun tajuntani räjähti kesäkuussa. Faith No More – vanha unohdettu suosikkini tuli keikalle Kaisaniemeen. Kaivoin vanhat levyni hyllyn perältä ja fiilistelin antaumuksella bändin tuotantoa viikon ennen h-hetkeä.

Konsertti oli kerrassaan loistava. Kuinka olin voinut unohtaa Mike Pattonin, tuon ilmiömäisen (ja komean) laulaja-äänitaiteilijan? Ailahtelevan tunnerikkaat teinivuodet palasivat elävästi mieleeni. Oli saatava lisää. Unohtunut harrastus nimeltä fanitus sai jatkoa Ruisrockissa.

Keikkojen välissä pidin uusfaniuttani yllä kuuntelemalla FNM:ia yötäpäivää levyltä tai Spotifyssa. Lisäksi katsoin bändin työnäytteitä Youtubessa ja kävin aiheeseen liittyvillä nettisivustoilla. Tänä päivänä fanitus on niin helppoa. Toista oli vielä 1990-luvun alkupuolella, jolloin kirjoiteltiin kirjeitä fan clubeihin ja tilattiin julisteita ja muuta fanikamaa postitse!!

Uudelleen löytynyt fanius on kuin törmääminen vanhaan ihastukseen. Tietynlaiset tuntemukset ja tilanteet palaavat mieleen. Voisiko tätä suhdetta vielä jatkaa? No, fanitusta ainakin voi.

Nykyään faniuttaan voi jakaa ja ylläpitää helposti myös sosiaalisissa medioissa. Facebook ja Youtube ovat oivallisia foorumeja tiedonsaannille ja mielipiteenvaihdolle. Juhlaviikkoja ja meillä nähtäviä ja kuultavia artisteja voi myöskin fanittaa osoitteessa www.helsinginjuhlaviikot.fi/faneille. Kuka tahansa voi myös jättää suosituksensa sivustolle.

Joku palaa nuoruutensa lähteille Laurie Andersonin ja Lou Reedin siivittämänä, toinen tutustuu nykytanssiin katsomalla Kenneth Kvarnströmin Destruction Songia Youtubessa. Minä fanitan juuri nyt legendaarista Grace Jonesia ja möreä-äänistä Melingoa perinteisiltä cd-levyiltä ja odotan malttamattomana Huvilan elokuisia iltoja. Ne alkavat jo muutama päivän päästä!

Milla Valjus, Juhlaviikkojen markkinointikoordinaattori, joka moikkasi aurinkoa viikonloppuna Kumpulassa.

keskiviikko 5. elokuuta 2009

Naamioiden lumossa

Kuva: Soile Mäkelä

Kävin lauantaina 25.8. Alppipuiston Oranssi-festillä katsomassa Teatteri Metamorfoosin esittämän katkelman Juhlaviikoille tulevasta ensi-illasta Pirandello Project – On the Edge of Silence.

Naamioteatterissa kokonaamioita käyttävät esiintyjät eivät puhu – muutoin naamion taika raukeaisi. Ilmaisumuoto perustuu näyttelijän fyysiseen ilmaisuun, kehonkieleen.

Alppipuiston olosuhteet esitykselle eivät olleet parhaat mahdolliset: aurinko paistoi katsojien silmiin, esiintyjillä ei ollut telttakatoksessa kohdevalaistusta ja taustahälinä oli melkoinen - olihan kyseessä ilmainen yleisötapahtuma keskellä kaunista kesäpäivää.

Häiriötekijöistä huolimatta esitys vei täysin mukanaan lumoavan hang-soittimen ensisävelistä lähtien. Naamiohahmot olivat kutkuttavan tunnistettavia ihmistyyppejä, ja erilaisilla esineillä nuketus oli hämmästyttävän taidokasta!

Esitys imaisi myös kymmenet kanssakatsojat mukaansa, ja sen päätyttyä monet olivat jopa hieman närkästyneitä: Nytkö se jo loppui? Haluan tietää miten tämä päättyy! Itse tunsin suurta ylpeyttä siitä, että meillä on Juhlaviikoilla esittää näin hieno ja erityislaatuinen kotimainen ensi-ilta – suosittelen sitä lämpimästi kaikille uusia teatterikokemuksia kaipaaville!

Kurkkaa pätkä Teatteri Metamorfoosin harjoituksista, mukana myös maaginen hang.

Hang on sveitsiläinen käsintehty soitin, jonka hankkimiseksi on ensin kirjoitettava kirje ja parhaassa tapauksessa odotettava pari vuotta. Teatteri Metamorfoosin väki tutustui soittimeen ensi kertaa Ranskassa, jossa järjestetyillä katufestivaaleilla se lumosi ympärilleen satapäisen joukon.
Hangia voi ihmetellä myös Youtubessa, soittajana lahjakas Manu Delago.

Teatteri Metamorfoosi ja Korjaamo Teatteri: Pirandello Project - On the Edge of Silence on osa Kulttuuritehdas Korjaamolla järjestettävää Stage-festivaalia. Esitykset 23.-24.8. klo 20.00.

Sanni Pajula, Juhlaviikkojen esittävien taiteiden tuottaja, joka siirtyy päivä päivältä enemmän festivaalitunnelmaan.

tiistai 4. elokuuta 2009

Art goes Kapakka kuplii taidetta

Kuva: Heini Lehväslaiho

Paras aika vuodesta on juuri alkamassa. Mökkikansa palaa maaseudulta sorvin ääreen ja kaupunkiin syntyy taas eloa. Tätä elokuista sykettä on jo 15. vuoden ajan vauhdittanut Art goes Kapakka -kaupunkifestivaali.

Tiettävästi maailman ainoa näin laaja kapakkafestari toimii estradina 10 päivän ajan monipuoliselle taiteelle ja kulttuurille. Mukana on 35 ravintolaa ja yhteensä 317 esitystä ja 29 taidenäyttelyä.

Hienoimpia hetkiä olen kokenut AGK:ssa silloin, kun olen lähtenyt ennakkoluulottomasti fillarilla ohjelma kourassa kaupungille pyörimään. Saman illan aikana voi olla 20 esitystä, joista voi valita spontaanisti juuri sillä hetkellä parhaimmilta tuntuvat. On se sitten tiedeluentoa, klassista musiikkia, elektroa tai vain baarin yleistä kuhinaa.

Tänä vuonna olen päättänyt ahmia yhtenä päivänä kaikki Tsiigaa-taidenäyttelyt läpi, sillä useana vuonna olen esityksistä hurmioituneena unohtanut katsoa ravintoloiden seiniä. Kapakoiden taidenäyttelyt on kuratoinut Rauha Mäkilä, joka haluaa tuoda erityisesti nuorten taiteilijoiden töitä esiin.

Yritin miettiä muutamia tärppejä tulevaa festaria ajatellen. Se on aina niin epämieluisa tehtävä, kun kaikkea on niin paljon. Odotan innolla, että näen Irina Björklundin keikan 14.8., jossa näyttelijätär soittaa sahaa ja bändi säestää. Myös superkokoonpano One Man Band (18.8. Grand Casino Helsinki) kuumottaa, sillä mitä se on kun on kaksi huippukitaristia ja beatboxaaja, yhdessä ja erikseen. Myös Duo Tiksola, Samuli Kemppi, Iconcrash, Frigg ja Korpi Ensemble on nähtävä.

Hypistelen käsissäni uunituoretta käsiohjelmaa, joka on juuri julkistettu. Se on nähtävissä myös AGK.n nettisivuilla.

Tervetuloa fiilistelemään kanssani elokuun iltoihin. Rohkeasti ja ennakkoluulottomasti esite kouraan ja kapakoihin.

Jonna Hurskainen, Art goes Kapakan vastaava tuottaaja, joka festarikiireidenkin keskellä haaveilee omasta veneestä.

maanantai 3. elokuuta 2009

On ne valtavia!

Kuva: Simon-Pierre Gingras.

Näin Taiteiden yön esityksen helmen seikkailusta Saksassa Hattingenissa viikko juhannuksen jälkeen. Jäin miettimään, miksi esitys tempaisi minut mukaansa.

Olin toki perehtymässä toteutukseen ja käymässä läpi Helsingin tuotantoa ranskalaisen Plasticiens Volants -ryhmän kanssa, ja käytin siksi kaksi päivää suurelta osin ohjelmanumeroa pohtien.

Miksi kuitenkin show, jonka kulun tiesin etukäteen hyvin tarkkaan, sai minut haukkomaan henkeäni?

Musiikki ja hahmot toimivat hyvin yhteen, värit ovat voimakkaita ja efektit kohdillaan. Kaiken tämän päälle sulavasti liikkuvat hahmot ovat VALTAVIA. On hypnoottista katsoa jättiläiskalan leijuvan ilmassa, massiivisen hummerin leikkivän helmellä ja kymmeniä metrejä pitkän merikäärmeen hyökkäävän yleisön sekaan.

Esityksessä on jotain samaa kuin niissä luontodokumenttipätkissä, joita jää tuijottamaan, koska kyseessä on se maailman suurin valas, valtavin sardiiniparvi tai se kaikista suurin puunrunko. Suuret asiat ovat aina saaneet ihmiset ihmettelemään – pysähtymään paikoilleen.

Plasticiens Volants -ryhmän Perle Helsingissä Taiteiden yönä 21.8.

Larissa Lounassalo, Taiteiden yön ja kaupunkitapahtumien tuottaja, joka vietti elokuun ensimmäisen viikonlopun kummipoikansa Reinon kanssa, koska epäili sen olevan mahdollista seuraavan kerran vasta syyskuussa.