perjantai 28. toukokuuta 2010
Suunnitelmia loppukesään
Kulttuurin ahmiminen silmittömästi on tyydyttävää silloin, kun joku on pitänyt huolta siitä että kamassa on joku tolkkukin, että esitettävä taide aukeaa myös katsojalle. Onkohan näin Juhlaviikoilla 2010? Viime vuonna menin sattumanvaraisesti Finlandia-talolle konserttiin, aikuiselämäni ensimmäiseen, ja se oli muuten hyvä paitsi että pidin yleisön ylipukeutumista teennäisenä. Venäläinen teatteriesitys oli tekstityksen prakatessa vähän hämärä setti.
Heti varaaminen olisi tärkeää siksi, että muuten asia kuitenkin jää ja loppujen lopuksi tulee mentyä vain niihin itsestäänselviin tapahtumiin, kuten vaikka Anna Puun ja Chisun konserttiin huvilaan (kaksi lemppariartistiani lempparipaikassani - täydellistä). Mutta helpollahan siinä itseni päästän. Pari kaljaa juotuani menen itsekseni hymisemään mukana biisejä, joita kuuntelen muutenkin.
Miksi en menisi jonnekin josta en vielä tajua mitään.
Hetkittäin skeptinen
Juhlaviikot pohtii tänä vuonna eri tapoja suhtautua taiteeseen. Mikä on sinun taidesuhteesi? Oletko taiteen kokijana esimerkiksi skeptikko, kriitikko, bilettäjä vai taidefani? Jani Toivola, Anna Kortelainen, Aleksi Bardy ja Marja-Terttu Kivirinta kirjoittavat festariblogissa omasta suhtautumisestaan taiteeseen ja Juhlaviikko-tunnelmistaan.
tiistai 18. toukokuuta 2010
Intendentti Kaj Martin Islannin rakkausdaamien vietävänä
Matkan tarkoituksena oli tutustua elo-syyskuussa Amos-museossa töitään esitteleviin Icelandic Love Corporationin (ILC) taiteilijoihin, heidän aivoituksiinsa, tekeillä oleviin teoksiinsa ja tietysti sopia käytännön järjestelyistä. Kun saavuin Reykjavikiin, ilta oli jo pitkällä, eikä ”rakkauden lähettiläitä” Eirúnia, Jonía ja Sigrúnia väsyneenä voinut valloittaa.
Aamun valjettua jo tovin taiteilijattaret olivat minua hotellissa vastassa. Eirún Sigurðardóttirin ja Jóní Jónsdóttirin olin tavannut viime syksynä Helsingissä, Sigrún Hrólfsdóttir oli taas uusi tuttavuus. Kahvittelun jälkeen suuntasimme kävelymme kohti satama-alueella sijaitsevaa studiota, joka on sisustettu entiseen varastorakennukseen neljää taiteilijaa ja taiteilijakollektiivia varten.
Huom! Taustalla Amos Anderson.
Tulevan näyttelyn anti on ILC:lle tyypillisen hurmaavan runsas ja rönsyilevä. Esillä tulee olemaan installaatioita, reliefejä, valokuvia ja videoita sekä lapsille ja nuorille suunnattu työpaja. Kaiken kruunaa performanssi Helsingin katukuvassa. Näyttelyn tematiikka on yhtä monipolvinen kuin käytössä olevat ilmaisumuodot.
Tarjolla on darvinistista evoluutiota, raamatun luomisoppia, syntymää ja kuukautiskiertoa, miehisyyttä ja naiseutta, softattujen glamourkuvien charmia ja niiden vastapainona erilaisia groteskeja ilmentymiä. Kaikki tämä on nähty kriittisen feministisen linssin läpi huumorilla ja ironialla höystettynä. Yhteisenä nimittäjänä kaikissa teoksissa on niin materiaaliltaan kuin aiheeltaan sukkahousut. Taiteilijoiden ateljee voisi nyt olla kaikkien niksipirkkalaisten ja nylonhörhöjen puuhakeskus. Olin lapsellisen innostunut näkemästäni.
Yöllä herätyskello ilmoitti ajan olevan 01.00. Hotellin respassa tiedettiin, että kaikki lennot Keflavikista oli siltä vuorokaudelta peruttu. Minulle suotiin ylhäältä käsin yksi lisäpäivä Reykjavikissa, jonka vietin osittain ILC:n studiossa kantamalla oman korteni kekoon teosten valmistuksessa. Samalla kun haastattelin taiteilijoita, sain taitella ohuesta rautalangasta vinon pinon runkoja nylonilla päällystettäviin ”sulkiin”; sovelsin siis Eirúnin isoäidiltään oppimaa tekniikkaa.
Taustalla Joni ja näyttelyn "story board".
Iltapäivällä tutustuin kiireettömästi Kuopion kokoiseen pääkaupunkiin, jossa kuitenkin on suurkaupungin runsas tarjonta ja pääkaupungin elkeet. Kiinnyin paikkaan tunti tunnilta yhä enemmän. Illalla piipahdin Sigurður Guðmundssonin, islantilaisen J.O. Mallanderin ja Carl-Erik Strömin, käsitteellisten valokuvatöiden upean näyttelyn avajaisissa. Sitten sain nukkua runsaat kuusi tuntia ennen pätsimäistä ruuhkaa Keflavikin lentoterminaalin check in -aulassa. Siellä kahden päivän matkustajat yrittivät samanaikaisesti päästä kotikoneisiinsa. Jonotin kaksi ja puoli tuntia. Helsinkiin laskeuduimme reilusti myöhässä. Myös minä, täysin Reykjavikin ja Icelandic Love Carporationinin lumoissa.
Kaj Martin, Amos Andersonin taidemuseon intendentti
tiistai 11. toukokuuta 2010
Musta tulee isona taiteilija!
On elokuinen ilta Hakaniemen Tokoinrannassa. Olen Kallion ilmaisutaidon lukion ensimmäisen vuoden toiveikas opiskelija. Olen taivaissa. On lämmin elokuun ilta, hikinen ylä-aste takana ja taide-elämä edessä. Harrastan teatteria Pimeyden Nauriit -teatteriryhmässä ja tanssin itseni hikeen joka sunnuntai Aira Samulinin tanssikoulussa Lepakossa. Minulla on tasan kaksi uravaihtoehtoa; Ryhmäteatterin näyttelijä tai Step Upin tanssija ruotsinlaivalla….kaksi maailmaa kovin kaukana toisistaan, voisi joku todeta.
Ristiriitaista ja hetkittäin hämmentävää, mutta vielä 15 vuotta myöhemmin kannan molempia maailmoja ylpeydellä mukanani. Molemmat ovat rikastuttaneet elämääni sanoinkuvaamattomin tavoin. Molemmissa olen oppinut asioita itsestäni ja yhteiskunnasta ympärilläni. Olen päässyt koskettamaan sekä Kansallisteatterin legendaarista näyttämöä että armoitetun ruotsinlaivan Stardust-yökerhon nousevaa pyörölavaa.
Samasta kahden maailman esiinmarssista nautin aina myös kun Juhlaviikot saapuu kaupunkiin. Näyttävä kokoelma laadukasta taidetta meiltä ja muualta arjen taidekokemuksista poiketen, kuorrutettuna ylimääräisellä ripauksella kohotettua mielentilaa ja ylellistä loistokkuutta. On juhlan, tanssin ja oivalluksen aika. Nyt saa vapautuneesti tykittää taiteen puolesta ja se kuuluu sananmukaisesti kaikille. Siitä saisi taiteessa olla useamminkin kyse. Karnevalistisessa tunnelmassa antaa taiteen viedä mukanaan. Se auttaa peilaamaan ympäröivää maailmaa, mennyttä ja tulevaa: kuka minä olen ja mikä on minun tarinani?
Mielestäni yhteiskuntamme on arvokriisissä. Kohtaamme lukemattomia uusia asioita, jotka haastavat yhteiskuntaamme: mikä on hyväksyttyä ja minkä tuomitsemme, minkä puolesta taistelemme ja minkä olemassaoloa emme hyväksy. Yksi taiteen tärkeimmistä tehtävistä on olla yhteiskunnan peili. Tehdä kaikki yhteiskuntamme jäsenet näkyviksi.
Palataan takaisin elokuun iltaan 15 vuotta sitten. Näin ensimmäistä kertaa Huvila-teltan. Valtava, sykkivä kangasmeri hohti valoa korkealle taivaisiin. Sisältä kuului musiikkia, laulua, rytmejä, aplodeja ja aikuisten ääniä. Ääniä maailmasta, johon toivoin pääseväni enemmän kuin mitään ja niin pian kuin mahdollista. Muutamaa vuotta myöhemmin toive toteutui. Pääsin telttaan. Ilta oli unohtumaton. Musiikki, rytmit, tuhatpäinen yleisö tanssimassa ja hymyilemässä…yhtenä monesta koin itseni ensimmäistä kertaa näkyväksi. En ollut liikaa tai liian vähän, vaan juuri sopivasti. Sitä tunnetta lähden etsimään taas Juhlaviikoilta tulevina elokuun iltoina Huvila-teltasta ja sen ympäristöstä.
Myöhemmin lisää!!
Huvilan nurmelle jo malttamattomana jorausseuraa odottava
Juhlaviikot pohtii tänä vuonna eri tapoja suhtautua taiteeseen. Mikä on sinun taidesuhteesi? Oletko taiteen kokijana esimerkiksi skeptikko, kriitikko, bilettäjä vai taidefani? Jani Toivola, Anna Kortelainen, Aleksi Bardy ja Marja-Terttu Kivirinta kirjoittavat festariblogissa omasta suhtautumisestaan taiteeseen ja Juhlaviikko-tunnelmistaan.
Staff Benda Bililiä odotellessa
Tasan viikko sitten käynnissä oli Juhlaviikkojen lehdistötilaisuus, jossa vihdoin pääsimme kertomaan vuoden 2010 esityksistä, konserteista ja näyttelyistä. Ulkona satoi räntää ja me keskityimme täysillä elo-syyskuun ohjelmaan.
Alkusyksystä tulee hieno! Caetano Veloson, Jevgeni Kissinin ja Flown kautta Art goes Kapakan ja Stagen ohjelmaan ja siitä sitten 17 päivää Juhlaviikkoja. Amos Andersonin taidemuseossa ja Helsingin Taidehallissa jatketaan lokakuun puolelle.
Omiin vuoden suosikkeihini kuuluu kongolainen Staff Benda Bilili. Huvilaan saapuva ryhmä koostuu polion runtelemista muusikoista, jotka ovat nousseet maailmanmaineeseen parin viime vuoden aikana. Tässä tapauksessa kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, katso siis video tästä.
Songlines-lehti valitsi Staff Bendan juuri vuoden 2010 parhaaksi ryhmäksi. The Guardian ylistää keikkaa: "Not only do they sound incredible, they exude an inscrutable cool: four middle-aged men in wheelchairs and one man on crutches perform startling, precarious dance moves, while another able-bodied band member drops to his knees in a manner even Jimi Hendrix might have considered showy and florid, performing squealing solos on an empty can with a piece of wire stretched across it (a satonge, apparently)."
Ryhmä keikkailee kesällä tiiviisti. Kiertue alkaa Kreikan Kosmos Festivalilta ja jatkuu Euroopan halki kohti Glastonburyn festivaalia ja Roskildea. Kanadassakin ehtivät vielä pyörähtää ennen Huvilan keikkaa keskiviikkona 25.8.
Staff Benda Bililin nettisivut
Staff Benda Bililin Myspace
Maarit Kivistö, Juhlaviikkojen tiedottaja, jonka taitaa taas löytää elo-syyskuussa kaikkialta muualta paitsi kotoa.
torstai 6. toukokuuta 2010
Kuume nousee!
Sille täpinälle ei ole vertoja. Tungeksivien katsojien puheensorina, kiihtyneen odottava tunnelma, paikkojen etsiskelyä, muutaman tuttavan tervehtimistä. Ja sitten hiljaisuus tihkuu katsomoon, katseet hakeutuvat estradille ja valot alkavat himmetä. Penkki vavahtelee sydämen jyskytyksestä. Se virinä ja kihelmöinti - sen entisaikain perhelääkäri sijoittaisi hermoihin. Kuume lämmittää hermot, nuo ihmeelliset sondit, joiden tohtori aavistelisi vastaanottavan tuotapikaa alkavan esityksen aiheuttamaa ihmeellistä kiihtymystä.
Miten tuota odotuksen kiihtymystä kutsuisi ja kuvailisi? Se täytyy itse tuntea ja kokea. Jos hetkenkään vertaa pohtii, onko täpinä vielä tallella, vieläkö siihen kykenee, niin vastapaljastettu festivaaliohjelma kyllä todistaa. Ahneus iskee jo nyt keväällä. Carl Knifin Hologram Walls -tanssiteos, kernaasti kyllä. Grzegorz Jarzynan No matter how hard we tried, kovin mielellään. Andrey Moguchyn The Gardeners, tervetuloa vaan. Gnab Collectiven The Best of YouTube, allakassa on. Vladimir Jurowski & London Philharmonic Orchestra, kuulolla ollaan. Kamarimusiikkia kaupungintalolla, kiitos viimeisestä ja taas nähdään. Chisu & Anna Puu, no haloo tietenkin. Jälleen soittaa Dallapé, ehdottomasti (jollei tarvi tanssia). Icelandic Love Corporation: TIGHT – jollei tarvitse loppukesällä vulkaanituhkan takia huudahtaa ÄSH.
Jos on vähänkään sellainen olo, että on aloittanut 2010-luvun antamalla itsestään jotakin jollekin, loppukesällä saa ottaa lusikan kauniiseen käteensä ja päästä itse ottamaan vastaan, kauhomaan, heräämään eloon. Koska olet sen arvoinen, huokaa nainen televisiossa. Huokailkoon, loppukesällä on parempaa tekemistä – tuolla ulkona. Ensin siivu Helsingin kesäistä katua, sitten kohti sitä täpinää.
taiteiden fani ja faniudestaan onnellinen.
Kuva: Tammi / Ville Palonen
Juhlaviikot pohtii tänä vuonna eri tapoja suhtautua taiteeseen. Mikä on sinun taidesuhteesi? Oletko taiteen kokijana esimerkiksi skeptikko, kriitikko, bilettäjä vai taidefani? Anna Kortelainen, Jani Toivola, Aleksi Bardy ja Marja-Terttu Kivirinta kirjoittavat festariblogissa omasta suhtautumisestaan taiteeseen ja Juhlaviikko-tunnelmistaan.
tiistai 4. toukokuuta 2010
Altistukaamme uudelle
Tänä vuonna haluamme entistä vahvemmin saattaa sinut uusille poluille, tai ainakin ottamaan syrjähypyn siltä tutulta. Miksi ihmeessä?
Jokainen meistä luutuu ja urautuu joskus, takertuu mielipiteisiin ja antaa stereotypioiden jyrätä. Juuri niillä hetkillä on haastettava itsensä tarkastelemaan vaihtoehtoja, löytämään uusia toimintamalleja ja ajattelun rakenteita.
Taide tarjoaa mahdollisuuksia kokeilla uutta, avata mieltä, nähdä toisin. Taiteen äärellä voi pysähtyä pohtimaan: mitä jos maailma olisikin tällainen?
Uskon, että vuoden 2010 Juhlaviikoilta löytyy lukuisia mahdollisuuksia testata uutta, oli sitten taiteen suurkuluttaja tai intohimoinen penkkiurheilija, tai molempia. Miten olisi brasilialainen, hip-hopiin ja capoeiraan pohjautuva nykytanssi? Ai, olet jo nähnyt? No ehkäpä sitten oman kansallissankarimme sinfoninen elämäntyö? Tai 16 varhaisnuorta lavalla? Balkan-discoa? Chansonia?
Festivaali on mitä mainion hetki törmäillä esityksiin, hairahtua sinne minne ei muuten ehkä menisi. Tai mennä juuri sinne, minne suunnittelikin.
Tervetuloa mukaan, tästä se taas alkaa!
Erik Söderblom, Juhlaviikkojen toiminnanjohtaja