maanantai 7. joulukuuta 2009

Hämmennystä taitavuuden edessä

Photo Credit: Sasha Gusov Licensed to EMI Classics

Kävin katsomassa Michael Jacksonin This Is It -leffan joitakin viikkoja sitten ja poistuin salista sekä tanssijalka vipattaen että nöyränä suuren lahjakkuuden edessä. Elokuva näytti lahjakkuutensa äärimmilleen kehittäneen taiteilijan, joka oli kiinnostunut tulevan show'nsa pienimmästäkin yksityiskohdasta.

Julkistimme tänään ensimmäisen nimen Juhlaviikkojen vuoden 2010 esiintyjistä, pianistin jota Vesa Sirén kuvaili Helsingin Sanomissa 18.9.2009 "pianon Michael Jacksoniksi." Helsinkiin saapuu elokuussa venäläinen Jevgeni Kissin, entinen lapsitähti, nykyinen eksentrinen pianovirtuoosi.

MJ tai Kissin, kyse on lahjakkuudesta, joka on työllä kehitetty ainutlaatuiseksi taidoksi, taiteeksi. Jotkut taideteokset tai -esitykset herättävät halun osallistua hetkeen itse, iskeä sormet saveen tai tehdä joku muu konkreettinen teko. Jotkut esiintyjät naulitsevat tuoliin ja luovat hetken, jonka aikana lumoutuu taidosta. (Ja ällistelee sitä vielä viikkojen, kuukausien päästäkin.)

Kissinin vierailuun aion valmistautua kaivamalla jostakin käsiini vuonna 1997 valmistuneen Gift of Music-dokumentin. Toistaiseksi olen selannut läpi melkoisen suttuisiakin Youtube-videoita ja saanut esimakua siitä, mitä on luvassa elokuussa. Toivon saavani taas mykistyä lahjakkuudesta - mahtavaa pyöräyttää festivaali 2010 tällä illalla käyntiin.

Kissin Musorgskin Näyttelykuvien kimpussa (Youtube)

Jevgeni Kissin Finlandia-talossa lauantaina 14.8.2010.

Maarit Kivistö, Juhlaviikkojen tiedottaja, joka suosittelee kuunneltavaksi tuoretta Kissinin haastattelua Carnegie Hallin sivuilta.

perjantai 27. marraskuuta 2009

Annetaan jotain

Löydettävissä tänään mm. The Klezmaticsin Wonder Wheel -levy.

Tänään vietetään sekä jo tuttua Älä osta mitään päivää että uutta Anna Jotain -päivää. Anna Jotain -päivänä kuka tahansa voi antaa oman (taide)aarteensa tuntemattoman kanssakaupunkilaisen löydettäväksi.

Tempaus on osa Valokuvataiteilijoiden liiton ylläpitämän Galleria Hippolyten juhlavuoden Yhteinen Leikki -projektia. Yhteinen Leikki kannustaa taiteilijoita - ja nyt myös jokaista kaupunkilaista - järjestämään performansseja, yhteisötaideteoksia, julkisia diaesityksiä, kaupunkiutopioita, metro/bussi/ratikka-hankkeita yms.

Hippolyte näyttää esimerkkiä Anna Jotain -päivän toimintaan: ryhmä valokuvataiteilijoiden liiton kokelasjäseniä ulkoiluttaa ja jättää teoksiaan päivän aikana eri puolille kaupunkia. Anna Jotain -päivään saa osallistua kuka vaan: valitse teos, jonka/jotka haluaisit jättää julkiseen tilaan löydettäviksi. Teokset voivat olla pieniä tai suuria, värivirheellisiä tai kakkoslaatua, tärkeintä on tilaisuus antaa ja ilahduttaa.

Juhlaviikot osallistuu päivään jättämällä festivaalillamme esiintyneiden taiteilijoiden teoksia löydettäviksi. Olen eilen paketoinut cd-levyjä ja kirjoja, jotka tänään puolenpäivän aikaan asettuvat johonkin Lasipalatsin lähiympäristöön. Niin, ja askartelin myös lippulahjakortteja vuoden 2010 festivaalille.

Lue lisää: www.yhteinenleikki.blogspot.com

Maarit Kivistö, Juhlaviikkojen tiedottaja, joka suuntaa heijastimien kera kohti Kulttuuritehdas Korjaamoa (jonne myös aikoo jättää pari asiaa löydettäväksi) brändiasiantuntijaa kuulemaan.

maanantai 16. marraskuuta 2009

Ohjelmaa kuumeisiin taloihin

Leoš Janáček

Possuflunssaa tai jotakin muuta - moni tuttava on viime aikoina joutunut lukittautumaan neljän seinän sisään potemaan, päiväkausiksi vieläpä.

Muutamatkin kanakeitot ovenrakoon kiikuttaneena olen koittanut pohdiskella myös hengenravintoa toipilaille. Tosiasia on, että jo muutaman päivän mittainen pakkomakuu aiheuttaa useimmille jonkinsorttista mökkihöperyyttä.

TV:n tarjonta ei välttämättä tee hyvää kuumehoureiselle päälle. Muutama Zumba-mainos liikaa ja potilas tarvitsee entistä tujumman lääkityksen.. Samaan ongelmaan törmää nopeasti, jos antaa potilaalle läppärin sänkyyn - liian monta hassua videoklippiä pötköön katsottuna ei todistettavasti paranna henkistä jaksamista.

Viime päivinä olenkin suositellut potilaille hieman pahaenteiseltä kalskahtavaa mutta itse asiassa melkoisen parantavaa kuunneltavaa: Leoš Janáčekin ooppera Kuolleesta talosta. Spotify tarjoaa orkesteriversion teoksesta ja kirjastoista löytyy ooppera librettoineen.

Esa-Pekka Salonen johti Radion sinfoniaorkesterin ja solistien konserttiversion oopperasta 2008 Juhlaviikoilla. Ilta oli hieno, eikä ainoastaan omasta mielestämme. "Helsingin juhlaviikot teki sen taas: tuotti klassisen musiikin alalla kulttuuriteon," totesi Vesa Sirén Helsingin Sanomissa 23.8.2008.

Viime viikolla Salonen debytoi New Yorkin Metropolitan-oopperassa, ohjelmassa Kuolleesta talosta täydellisenä oopperaversiona Patrice Cheréaun ohjauksena. The New York Times tarjoaa hyvän paketin aiheesta kiinnostuneille: arvion lisäksi lehden musiikki-, kirjallisuus- ja teatterikriitikot keskustelevat aiheesta ArtsBeat-blogissa.

Maarit Kivistö, Juhlaviikkojen tiedottaja, joka kehottaa kaikkia terveinä säilyneitä suuntaamaan Baltic Circle -festivaalille 18.-22.11.

torstai 5. marraskuuta 2009

Viikon linkkivinkit

Alkuun klassista. Thomas Zehetmair Paganinin kimpussa. Bongasin ääninäytteen jo viime viikolla Alex Rossin (The New Yorkerin musiikkikriitikko) blogista Unquiet Thoughts ja samana päivänä eräs viulisti kommentoi levyä Facebook-statuksessaan jokseenkin näin: "OMG. It ain't pretty and I like it."

Rossin blogi on seuraamisen arvoinen, samoin kuin hänen toinenkin, tällä hetkellä hieman harvempaan tahtiin päivittyvä bloginsa The Rest is Noise. Ross on myös julkaissut samannimisen kirjan, joka johdattaa nykymusiikin labyrinttiin. Blogista löytyy myös infoa kirjasta ääninäytteineen.

Toinen vinkki lumipyryn keskelle on Hufvudstadsbladetin kulttuuriblogi, jonka tuoreimmassa kirjoituksessa mainitaan myös Juhlaviikkojen toiminnanjohtaja, ei kuitenkaan Juhlaviikko-yhteyksissä tällä kertaa. Erik Söderblom on nimittäin viime viikkoina ollut tutumpi näky Svenska Teaternin kuin Juhlaviikkojen käytävillä - Körsbärsträdgård saa ensi-iltansa lauantaina, ja siitä sekä kielipoliittisesta keskustelusta voi lukea muun muassa Hbl:n blogista.

Loppuun ei niinkään luku- vaan menovinkki. Nyt kipin kapin lippuostoksille, ettei jää ilman Dance with Dancers -elämystä. Suomen Kansallisoopperan huikea idea avata Alminsalin ovet öiseen käyttöön saa kiitosta ainakin useammalta juhlaviikkolaiselta. Odotamme iltaa innolla!

Unohtaa ei saa meneillä olevia Kettupäiviäkään. Eikä Etnosoi! -festivaalia. Eikä Liikkeellä marraskuussa -tapahtumaa.. Eikä isiä sunnuntaina.

Maarit Kivistö, Juhlaviikkojen tiedottaja, joka ottaa vastaan isänpäivälahjaehdotuksia.






keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Tanssia, viuluja, kitaroita ja rajojen ylitystä

Toimiston äänet: brasilialaisen Seu Jorgen portugalinkieliset versiot David Bowien hiteistä. Tuovat valoa harmaampaankin päivään, kokeile vaikka YouTubesta.

Monet tuttavat hämmästyvät siitä, että olen festivaalitöissä vuoden ympäri - heistä tuntuu hämmentävältä, että kolmen viikon juhlahumu työllistää myös pimenevässä syksyssä ja talvikuukausina.

Työllistää todellakin. Omalla työlistallani komeilee parhaillaan muutamakin raportti ja suunnitelma, toimintakertomus, todistuksia & analyysejä, talousasioita, rekrytointeja ja tietenkin ensi vuoden aikataulutusta & suunnittelua. Pohdimme vuoden 2010 festivaaliohjelmiston julkistamispäivää, jonka pohjalta sitten alan työstää ohjelmaoppaan ja nettisivujen aikataulua. Alihankkijat pitää valjastaa töihin ja varmistaa, että kaikki on tammikuussa täydessä toimintavalmiudessa.

Niin ja kuuluuhan tähän vuodenaikaan myös kesäloma.

Pienen hengähdystauon jälkeen syksyyn kuuluu myös taiteen pariin uppoutuminen. Loppuviikon suositukseni ovat hieman Juhlaviikko-johdannaisia. Vuoden 2008 festivaalilla Aleksanterin teatterissa nähtiin Suomen ensi-ilta Tero Saarisen koreografiasta Next of Kin. Nyt loppuviikon ajan samassa paikassa on mahdollisuus nähdä Tero Saarinen tanssijana - Blue Lady (Revisited) on Saarisen tulkinta Carolyn Carsonin legendaarisesta koreografiasta. Tänne suuntaan torstaina!

Aleksanterin teatterista jatkan ravintola Bellyyn Klasariklubille, siellä festivaaliltammekin tuttu Meta4 ja ohjelmassa "Szymanowskin romanttista hehkua ja bulgarialaista folkkia Bartokin tapaan". Viimeksi kuulin Szymanowskia Juhlaviikoilla Kamarimusiikkia kaupungintalolla -sarjassa. Ympäristö ja seura tulevat torstaina olemaan toiset, hauska nähdä miten se vaikuttaa kokemukseen.

Perjantaina jatkan viulistien seuraamista. Ateneumin Tablo-ravintolassa on Picasso-musaklubi, jossa Jarmo Saari ja Laura Hynninen musisoivat Picasson hengessä. Vieraana on Meta4-viulisti Atte Kilpeläinen, jota kuultiin myös kaupungintalolla elokuussa.

Klasari vaihtuu viimeistään lauantaina norjalaiseen kitarointiin - Huvila-suosikkini Ane Brun palaa Helsinkiin ja menen Tavastialle fiilistelemään.

Sunnuntaina harrastan korttelikulttuuria omilla nurkillani ja köpöttelen huopatossuissa Taidehalliin tutustumaan Borders & Beyond -näyttelyyn. Voisinpa vaikka tähdätä olevani siellä klo 15, jolloin saisin vielä opastetun kierroksenkin. Viikon saa päättää YLE Teemalta nähtävä Kohtaamisten taide, jossa koreografit Dominique Hervieu ja José Montalvo pohtivat kulttuurien ja sukupolvien kohtaamista.

Maarit Kivistö, Juhlaviikkojen tiedottaja, joka aikoo ehtiä myös pistää siirtolapuutarhahommat talviteloille ja perehtyä kirjakerhonsa seuraavaan kirjaan.

keskiviikko 14. lokakuuta 2009

Hälsningar från Sydney


Det är märkligt att dansen får så lite utrymme i t.ex. media. Dansen som konstform är innovativ, nyskapande och ifrågasätter normer inom scenkonsten. Den samtida dansen står faktiskt ganska högt, oftast högre än t.ex. teatern när det gäller att ifrågasätta och utmana det som visas på scenerna.

Dansprogrammet under Festspelen var varierat och utmanande, folkligt och (om man så vill) smalt. Men ändå med ett vässat uttryck, gjorda av bl.a. mycket högt renomerade utövare. Jag tänker i synnerhet på Sidi Larbi Cherkaoui och Meg Stuart. Två mycket skilda föreställningar, men upphovsmännen/kvinnorna har en lång och synnerligen gedigen meritlista.

Under hela festspelsperioden skrev man om än det ena, än det andra, men väldigt lite om dansen och dess utövare. Jag blir fundersam. Hur skall vi lyckas komma igenom denna osynliga maktstruktur och barriär av personligt tyckande? När skall alla konstformer få lika villkor?

Jag applåderar Risto Nieminens intervju i Suomen Kuvalehti, men beklagar samtidigt att de flesta intog en defensiv hållning mot hans påståenden. Det finns saker som måste diskuteras, ifrågasättas, ältas om och om igen. Det är hälsosamt att ifrågasätta alla strukturer och isynnerhet maktstrukturer, det är tråkigt att idka ”navelskåderi”.

Vi måste bli bättre på att öppna upp våra egna ögon för nya intryck och uttryck, låt nästa år Festspel utmana oss igen.

Top 5 överraskningar på Fetspelen 2009:
- The Five Corners Quintet i Huvilatältet en torsdagkväll.
- Laurie Anderson på utsidan av Huvilatältet, innan konserten.
- Meg Stuart dansade tillsammans med Jani Nuutinen på Mokbabaren
- Tre unga munkar som repeterade sin egna version av hiphop, 3 timmar innan föreställningen Sutra började.
- Nästan 100 Ekakertalaista (förstagångare) på lördagens föreställning av Destruction Song

Kenneth Kvarnström, konstnärlig rådgivare för Festspelens dansrepertoar, som just nu är i Sydney och repeterar ett nytt verk för Sydney Dance Company och som träffade Kate Blanchett häromveckan och är på väntelistan för att se henne i "A Streetcar Named Desire". På väg till Melbourne för att se Sasha Waltz...

perjantai 9. lokakuuta 2009

Syyslauluja

Ane Brun, kuva: Anders Widlund

”It´s the changing of the seasons…”

Ulkona sataa, ja yhä useammat illat kuluvat sohvalla villaan kääriytyneenä. Taustalla soi usein Ane Brun. Norjalaisen laulajan kappaleet sopivat syksyyn kuin hunaja teehen – suosittelen myös kaikkea neljää samanaikaisesti.

Brunin keikka Huvilassa kuului itselläni yksiin festarin kohokohdista. Lokakuun lopussa Ane nähdään jälleen Helsingissä – tällä kertaa Tavastian lavalla. On siis kammettava itsensä ylös ja ulos ainakin siksi aikaa, että käy kuuntelemassa kuinka biisit soivat klubiympäristössä. Marraskuun kulttuuripistoksen voi puolestaan saada Korjaamolta, jonne Ane Brunia Huvilassa lämmitellyt The Tallest Man on Earth saapuu 21.11.

Monen työkaverini mielestä Huvilan ehdoton piristysruiske oli Katri Helena. Kesädiivalta saa valohoitoa myös syksyllä: lämmön tuntee ainakin mielikuvissa, kun ympärillä soi Vasten auringon siltaa.

Jätän ehkä kuitenkin kumpparit kaappiin vielä hetkeksi. Hyväksytäänkö reippailuksi levyn vaihto? Seuraavan kerran viltin alla kuuntelen Scandinavian Music Groupin tuoretta kokoelmaa - ja muistelen Huvilan keikkaa, jolla ei vielä tarvittu kahta villapaitaa päällekkäin.

”Maa oli kylmä marraskuussa
se kiipesi kylkeä ylös silmiin
tarttui jalkoihin…”

Saara Oranen, Juhlaviikkojen tiedottaja, jonka mielestä syksyllä saa sanoa ei.

torstai 3. syyskuuta 2009

288 000 kävijää, ja vähintään yhtä monta muistoa

Gottberg-Kåhre Project. Kuva Jussi Tiainen.
Tänne menen vielä uudestaan rauhoittumaan. Avoinna 2.11. asti.


Klikkasin juuri sähköpostin lähetä-nappia ja pistin maailmalle tiedotteen, jossa kerrottiin Juhlaviikkojen ylittäneen kävijätavoitteensa tänä vuonna.

Kävijöitä oli kaikkiaan huikeat 288 000, joista maksullisiin tapahtumiin osallistui 92 000 ja ilmaistapahtumiin 196 000. Ne ovat oikeasti ihan hurjan isoja lukuja. Ja on hankala käsittää, että jokaisen luvun takana on oikeasti joku, joka on kokenut jotakin ihan omalla tavallaan.

Parhaita hetkiä itselle festivaalin aikana ovat lämpiöissä vietetyt hetket. Ennen ja jälkeen esitysten, ja väliajalla. Silloin voi ajautua keskusteluun kävijöiden kanssa ja kuulostella tuntemuksia. Tai sitten vain ihan röyhkeästi salakuunnella.

Se, että on kuullut jonkun liikuttuneen tai ärsyyntyneen tai löytäneen jotakin uutta, on parasta mitä festivaalityöläinen voi saada. Kollegani Saara kerää parhaillaan muistoja tämän vuoden Juhlaviikoilta, niiden lukeminen tulee antamaan voimia tuleviin viikkoihin kun on taas vaikea sopeutua normaaliin päivärytmiin.

Oma TOP 3 vuodelta 2009 tuntuu nyt tältä:
- Ensemble Intercontemporainin Finlandia-talon konsertin ensimmäinen osa, jolloin kuultiin Robinin Art of Metal III ja Francesconin Etymo. Olin aivan hurjan väsynyt ja istuin ensimmäistä kertaa ikuisuuksiin aloillani puoli tuntia ilman häiriötä. Art of Metal III:ssa pulputtanut ja kolissut kontrabassoklarinetti etenkin vei toiseen todellisuuteen.
- Ane Brun Huvilassa. Kun keväällä kuulin Anen tulosta Huvilaan, taisin vähän kiljua riemusta. Ihana artisti, jonka musiikin arvasin toimivan teltassa loistavasti. Ja niinhän se teki. Big in Japan vain jäi puuttumaan...
- Kinopiha, ja etenkin Wim Wendersin Berliinin taivaan alla. Istuin toimistolla ja katselin leffaa työhuoneen ikkunasta. Lasipalatsin sisäpiha huokui nostalgiaa, lämpöä ja ehkä vähän romantiikkaakin.

Maarit Kivistö, Juhlaviikkojen tiedottaja, joka eilen tutustui siirtolapuutarhaansa kuukauden tauon jälkeen - nyt tarvitaan sirppiä, viikatetta ja ehkä macheteakin.

tiistai 1. syyskuuta 2009

Ohi on!

Kuva: Saša Tkalčan

Olo on haikea, helpottunut, riehakas ja tyhjä: lähes kolmiviikkoinen festarirupeama on vihdoin takana. Uskollisia ja uusia Juhlaviikkojen ystäviä oli tänäkin vuonna ilahduttavan monta, kiitos teille kaikille.

Tällä hetkellä päällimmäisenä on lähinnä epäusko siitä, että nyt se sitten loppui. Tunteet ja kokemukset ovat iloista sekamelskaa, josta on vaikea eritellä yksittäisiä huippuhetkiä. Eilinen Laurie Andersonin ja Lou Reedin Huvila-keikka aiheuttaa yhä kylmiä väreitä. Avajaisviikonloppuna Ensemble Intercontemporainin konsertissa kuultu nykymusiikki oli itselleni uusi ja hämmentäväkin tuttavuus. Iloisin yllätys oli venäläinen Teatr Licedei -klovniryhmä. Hullunkurisen perheen musta huumori valloitti niin, että viimeistään esityksen puolivälissä tajusin nauravani tuolilla kaksinkerroin.

Tiukan tapahtumaputken jälkeen pientä kulttuuriähkyä on havaittavissa. Syksyyn voi kuitenkin ottaa pehmeän laskun. Amos Andersonin taidemuseossa on 2.11. asti nähtävillä Susanne Gottbergin ja Markus Kåhren yhteisnäyttely – suosittelen kaikille teokseen astumista. Myös Nagisa Oshiman retrospektiivi jatkuu Orionissa 12.9. saakka.

Tai sitten voi olla hetken paikallaan ja kuunnella hiljaisuutta….

Saara Oranen, Juhlaviikkojen tiedottaja, joka ähkystään huolimatta odottaa jo seuraavia kulttuuririentoja.

lauantai 29. elokuuta 2009

Huominen on tänään. Tomorrow There Will Be.. vihdoin Stagella.

Kuva National Theatre - Opera, Prague

Prahan kansallisooppera on juuri saapunut Helsinkiin neljänkymmenen esiintyjän voimin.

Viikonlopun esityksiin on valmistauduttu mm. cembaloin, marimboin ja kahden tyttökuoron eväin. Teos Tommorrow There Will Be… syntyi kuitenkin, kun kansallisoopperan ohjaaja Jiří Nekvasil mietti mitä tarjota 84-vuotiaalle oopperalegenda Soňa Červenálle saadakseen tämän vielä kerran loistamaan lavalle.

Hylättyään yhden ilmeisen vaihtoehdon toisen jälkeen Nekvasil sai idean luettuaan 50-luvun salattujen arkistojen avautumisesta: ooppera, jonka libretto koostettaisiin ainoastaan oikeudenkäyntiin liittyvistä dokumenteista.

Nekvasil oli yhteydessä säveltäjä Aleš Březinaan, joka sävelsi teoksen 50-luvulla tuomitun kommunistisen puolueen toisinajattelijan Milada Horákován näytösmäisestä oikeudenkäynnistä. Vielä tarvittiin kapellimestari: Marko Ivanović.

Syntyi teos joka on yhtä aikaa hyytävä ja kaunis, dokumentti ja koskettava esitys. Červená esiintyy sekä syyttäjänä että syytettynä. Kuorotyttöjen esittämät lautamiehet saavat ihon kananlihalle.

Tomorrow There Will Be... Stagella 29.-30.8

Raoul Grünstein, Korjaamon ja Korjaamo Teatterin toimitusjohtaja, jolla on tänään vuoden 2009 11. Stage-ilta käsillä.

tiistai 25. elokuuta 2009

Coco Chanel & Igor Stravinsky - tyyli on aina muodissa


Philharmonia-orkesteri esitti Finlandia-talon konsertissaan 21. elokuuta venäläissäveltäjä Igor Stravinskyn (1882–1971) Kevätuhrin. Kapellimestarina toimi Stravinskyn nuorempi virkaveli, myös Los Angelesin filharmonikkoja johtanut Esa-Pekka Salonen.

Kesäkino Engel esittää Helsingin juhlaviikkojen aikana elokuvan Coco Chanel & Igor Stravinsky. Elokuvan avaa hurja Stravinskyn Kevätuhrin rekonstruktio, joka on kuvattu alkuperäisen, vuoden 1913 maailman ensi-illan tapahtumapaikalla Theatre Des Champs-Elyséessä Pariisissa.

Musiikista vastaa Berliinin filharmonikot Sir Simon Rattlen johdolla. Nijinskin baletin on rekonstruoinut koreografi Dominique Brun. Stravinskyn avainteos johti aikanaan mellakkaan, koska se oli yleisölle liian hurja. Säveltäjän ura karahti kiville. Venäjän vallankumous teki hänestä maattoman.

Muoti-imperiumin luonut Coco Chanel oli samaan aikaan jo uransa huipulla. Chanel ja Igor Stravinsky kohtasivat uudelleen kutsuilla. Chanel kutsui pennittömän säveltäjän asumaan ja säveltämään huvilaansa Pariisin laitamilla Garches’sa. Stravinsky muutti hotellirähjästä designkartanoon perheensä kanssa. Intohimoinen suhde roihahti väistämättä.

Mads Mikkelsenin esittämä maskuliinisesti kuohahteleva Stravinsky ja Anna Mouglalis´n savuisen kiehtova Coco Chanel kuvaavat mystisiin mittoihin kasvaneita vuosisadan tyylin ja taiteen avainhahmoja tunteiden ja kiihkon kautta. Stravinskyn sävellystyö eteni maanisesti. Pianon koskettimet kävivät kuumana. Coco Chanel teki määrätietoisen aluevaltauksen muodista hajuvesiin loihtimalla maailman kuuluisimman tuoksun.

Jan Kounen (mm. 99 frangia) on ohjaajana kyltymätön visualisti ja hyvän maun rajalla tasapainoileva taikuri. Nyt hän on luonut nahkansa ja loihtinut ylpeän teoksen, jonka jokaisen kuvan voisi kehystää ja nostaa gallerian seinälle.

Chanelin muotitalo on avustanut elokuvaa antamalla arkistonsa tekijöiden käyttöön ja lainaamalla Chanelin mallina Ranskassa pitkään toimineelle Anna Mouglalis´lle useita alkuperäisiä asuja. Kounenilla oli täydet valtuudet kuvata Coco Chanelin (1883–1971) Rue Gambonin asunnossa. Karl Lagerfeldt suunnitteli Mouglalis´lle Chanel-henkisen uuden asun Kevätuhrin ensi-iltakohtausta varten.

Igor Stravinsky oli jättiläinen. Kevätuhri on modernin musiikin käänteentekevin teos. Stravinsky löysi oman äänensä vuosisadan alun Pariisissa, maailmaa mullistavien uusien kuohujen polttopisteessä. Debussy ja Ravel liputtivat ensimmäisten joukossa Kevätuhrin puolesta. Stravinsky sävelsi Djaghilevin ja Nijinskin venäläiselle baletille ja työskenteli Picasson ja Jean Cocteaun kanssa. Toisen maailmansodan myötä Stravinsky päätyi Yhdysvaltoihin, neuvoi Chaplinia elokuvasäveltämisessä ja illallisti presidentti Kennedyn kanssa. Disney käytti Kevätuhrin musiikkia Fantasiassa. Stravinsky johti Los Angelesin filharmonikkoja.

Elokuva KesäKino Engelissä 28.8.-3.9. klo 22.00.

4.9. alkaen Coco Chanel & Igor Stravinsky elokuvateattereissa kautta maan.


Mika Siltala, Cinema Mondon CEO

maanantai 24. elokuuta 2009

Taiteiden yön jälkimainingeissa

Kalat Helsingin yllä.
Kuva Saša Tkalčan

Eilen illalla purettiin Kasarmitorin pahvikaupunki Pahvistan ja Taiteiden yön ympärille rakentuneet kaupunkiteokset saatiin näin päätökseen. Karavaanigallerian voi vielä nähdä Tokoinrannan lähettyvillä mutta muuten olen siirtymässä tapahtumien jälkityöhön.

Eilen illalla lähdin Kasarmintorilta Vasaran studiolle katsomaan, millaista materiaalia Taiteiden yöstä on saatu nauhalle. Pakotin työtoverini ja ohjaajan katsomaan videoita useampaan kertaan - niin paljon hymyileviä suita ja innostuneita kasvoja. Liikutuksen ja väsymyksen kyynelet vierivät poskiani pitkin. Se on ohi.

Suuren tapahtuman jälkeinen helpotus on suuri ja samaan aikaan on paikallaan käydä asiat tarkasti läpi ja miettiä jo tulevaa vuotta ja seuraavaa Taiteiden yötä. Työ ei ole ohi vielä hetkeen.

Larissa Lounassalo, Juhlaviikkojen Taiteiden yön tuottaja, joka arvostaa kovin sänkyään ja jokaista hetkeä, jonka siinä saa silmät kiinni viettää.

perjantai 21. elokuuta 2009

Kairo 4:45: kaupunki herää rukoukseen

Radio Muezzin
Kuva Rimini Protokoll

Tuntuuko joskus siltä että valtajulkisuus on toisesta todellisuudesta – kauniimmasta, tasa-arvoisemmasta ja ristiriidattomammasta? Et ole yksin. Marginaaliin jää epäsopu, paradoksi ja otsaluun päällä lepäävä tyytymätön ryppy. Oletko kyllästynyt geneerisiin valmiiksi pureskeltuihin elämän malleihin ja tasapäistämisen logiikkaan? Hyvä, niin minäkin. Tehokasta, standardisoitua ja taloudellista? Ei kiitos, kuulisin mielelläni välistä jotain muuta.

Dokumenttiteatteri kertoo meille jotain tästä elämästä. Rimini Protokoll -ryhmän esityksessä neljä rukouskutsujaa tarjoaa yleisölle vilkaisun henkilökohtaiseen arkeen. Kurkistusreikää kehystävät muezzinien lapsuudenkuvat, kotiseutu, aviosääty ja työvälineet. Jotain varsin todellista ja konkreettia. Kertomus kulkee eteenpäin eritaustaisten miesten omia polkuja, onnettomuuksia, suruja ja iloja – katsomoon tulvahtaa omituinen palaneen käry kun suolakurkku saa osansa 11 000 kW oikosulun demonstraatiosta. Todellisuusteatteri tekee saman kuin dokumenttielokuva, kehystää näkymän todellisuuteen, kuvailee sen ja jättää suoran kannanoton katsojan tehtäväksi. Sen, miltä tuntuu, saat selvittää itse.

Uskontopoliittisesti arka aihe sai ontuvan lähdön, tähän mennessä esitys on virallisesti hyväksytty. Suomessa rukouskutsun ilmoille kajauttaminen julkisesti on kielletty, silti täälläkin rukoillaan viidesti päivässä. Suuri osa islamin arjesta jää näkemättä niiltä, jotka eivät kuulu uskonnonharjoittajien piiriin. Vielä päivä esityksen jälkeenkin jään miettimään, minkälaiset yhteiskunnalliset rakenteet arkea ohjaavat ja miksi profeetta Mohammad ei koskaan pyytänyt naista suorittamaan rukouskutsua.

Radio Muezzin nähtiin Helsingin juhlaviikkojen ja Korjaamo Teatterin Stage-festivaalilla 19.-20.8.2009.

Sara Seppänen, Juhlaviikkojen fani, jonka korvat höröttävät nyt kohti sekasointuja.

torstai 20. elokuuta 2009

Vuoden ensimmäinen Kinopiha

Montako Juhlaviikkoelämystä mahtuu torstain myöhäisiltaan välillä Alminsali-Lasipalatsi? Monta.

Alminsalissa nähtiin Alvis Hermaniksen ohjaus Shukshinin tarinoista ja ilta päättyi siihen, että yleisö osoitti suosiotaan seisten taputtaen. Näin kuulemma myös eilen. Eikä ihme, niin koskettavia olivat sekä tarinat, näyttelijöiden suoritukset että eleettömät lavasteet.

Töölönlahdella oli nähtävissä jo yhtä jos toista huomiseen Taiteiden yöhön liittyvää - ja samalla korviin kantautui etäisesti (kun oikein tarkasti osasi kuunnella) viimeiset sävelet Huvilassa tänään revitelleen Sierra Maestran soittimista.

Lasipalatsin sisäpihalla vastaan tuli yleisömeri ja hieno tunnelma. Kinopiha ja kaikki siihen liittyvä on alkusyksyisen (tai loppukesäisen, ilmasta riippuen) Helsinkini suosikkiasioita. Ilmaisia elokuvia ulkoilmassa, mikä sen parempaa oikeasti.

Yksi tämän vuoden Juhlaviikkoihin liittyvä projektini jäi nyt kuitenkin toteutumatta. Lasipalatsin seinään heijastuu parhaillaan Wim Wendersin Berliinin taivaan alla - elokuva tunnetaan muun muassa kuvasta, jossa enkeli seisoo katonharjanteella.

Ohjelmaesitteen ensimmäisistä versioista lähtien olen miettinyt, kuinka näky voisi olla tuosta Bio Rexin katolta. Kun elokuva loppuu ja "valkokangas" pimenee, katolle pitäisi ehdottomasti jäädä hahmo vartioimaan.. Haaveilin pahvienkeleistä ja ties mistä talkoolaisten palkkaamisesta mutta se haave jäi nyt keskeneräiseksi. Ellei yössä tapahdu ihmeitä.

Maarit Kivistö, Juhlaviikkojen tiedottaja, joka aikoo lukea ne Shukshinin tarinat heti festarikiireiden laannuttua.

Senaatintorilla suunnitellaan show'ta

Kuva Larissa Lounassalo, Juhlaviikkojen Taiteiden yön tuottaja, jolla on hyvä jännitys ja tohina päällä huomista varten

keskiviikko 19. elokuuta 2009

Tanssii ekakertalaisten kanssa

Virva Talosen tanssityöpaja ekakertalaisille ja muille tanssista kiinnostuneille.
Kuva Anna-Sofia Joro.

On eri asia istua pimeässä salissa katsomassa nykytanssia kuin veivata vartaloaan outoihin asentoihin tuntemattomien silmien alla.

Viime lauantaina Juhlaviikot kutsui lähes sata nykytanssin ekakertalaista katsomaan Kenneth Kvarnströmin tummanpuhuvan tanssiteoksen Destruction Song. Esityksen jälkeen hurmaava koreografi vielä kertoi teoksestaan niin, ettei kukaan varmasti pudonnut kärryiltä.

Parin päivän sulattelun jälkeen rohkeimmat ekakertalaiset (ja minä) kokoonnuimme Kaapelitehtaalle Uuden tanssin keskuksen Zodiakin tiloihin kokeilemaan nykytanssia. Meitä opetti Juhlaviikkojen tanssin tilausteoksen tekijä Virva Talonen.

Alussa jännitti. Seisoimme jäykkänä rivinä seinää vasten ja odotimme, mitä meidän "pitää" tehdä. Virva selitti ensimmäisen harjoituksen ja kysyi, onko kaikki selvää. Kukaan ei tainnut vastata, mutta pari minuuttia myöhemmin me kaikki jo ryömimme, hypimme ja juoksimme vailla estoja ympäri aurinkoista salia.

Ensin tutustuimme liikkeen kautta ympäröivään tilaan ja sitten toimme esiin omaa sisäistä tilaamme. Liike kumpusi yllättävän helposti jostain syvältä. Jotenkin vain tiesin, miten halusin käsien, jalkojen, pään ja pepun liikkuvan. Kuten kaikki muutkin. Jokainen kehitti oman pienen tarinansa, joka sitten tanssittiin pienissä ryhmissä muiden edessä. Ei jännittänyt yhtään!

Työpajan jälkeen joimme kahvit ja hehkutimme kokemusta. Yksi oli onnellinen löydettyään viimein tanssin, jossa ei tarvita rytmitajua, toinen kehui ekan kerran olevan vuoden parhaita kokemuksia. Kolmas, "tekniikan mies", ei ollut koskaan kokenut vastaavaa. Virvaa hämmästytti, kuinka upeasti kaikki olivat lähteneet mukaan. Ilmeisesti jokaisessa meissä elää pieni tanssi, joka vain odottaa ulospääsyä.

Anna-Sofia Joro, Juhlaviikkojen tiedottaja, joka tanssii tänään Katri Helenan tahdissa.

tiistai 18. elokuuta 2009

Relax – nothing is under control

Meta4 Gloria Kulttuuriareenassa 16.8.
Kuva Saša Tkalčan.

Tai niin voisi kuvitella kun Meta4-jousikvartetin Tomas Djupsjöbacka avaa 17.8. konsertin Esa-Pekka Salosen Yta III -teoksella. Soolo sellolle soi sameasta kirkkaaksi ja taas johonkin tuntemattomaan. Kappale loppuu huutoon ja pidätetyt henkäykset parvekkeella päästetään vapauteen. Meta4 on avannut illan ja olen ihmeissäni. 1800-luku ja 2000-luku kohtaavat Gloriassa ja sali on täynnä. Ilta kestää nuoren suomalaisen kvartetin jännitteessä, loppunäytöksessä Esa-Pekka Salonen ja Beethoven laitetaan rinnakkain, vastakkain ja limittäin.

Tätä ennen toinen kvartetin kahdesta viulistista, Minna Pensola, esittää Lachen verlernt, Salosen säveltämän soolon viululle. En voi auttaa itseäni vaan nojaudun tuolillani hetki hetkeltä lähemmäs eleganttiin mustaan pukeutunutta soittajaa. Viulu soi tavalla, jota ennen en ole kuullut, hauraana kuin paperi ja voimakkaana kuin vapauteen päässeet luonnonvoimat. Jokin vierähtää sisälläni eri kohtaan kuin ennen. Mutta sen huomaan vasta jousen laskeutuessa lepoon. Rakastan tätä suurta draamaa ja painajaismaisia sävyjä!

Ennen kaikkea Meta4-kvartetilta odotan musiikillista ravistelua, ja siihen kvartetin näkemys ja soittotaito todella venyvät. Lavalle astuvat vielä Antti Tikkanen (viulu) ja Atte Kilpeläinen (alttoviulu) ja koko kvartetti on koossa. Ryhmässä kokonaisuus on useimmiten enemmän kuin osiensa summa – ja toden totta, intensiteetti lisääntyy entisestään. Vuonna 2001 perustettu ryhmä on kerännyt lukuisia meriittejä ja julkaissut vastikään ensimmäisen levynsä. He konsertoivat loppuvuonna ympäri Euroopan ja halki Venäjän aina Kiinaan asti. Sanoisin, että konserttimaiden yleisöjä kohtaa suuri onni tämän kvartetin muodossa.

Sara Seppänen, Juhlaviikkojen fani, joka ei lakkaa ihmettelemästä miten 1700-luvun käsityön taika kantaa jousisoittimissa sukupolvesta toiseen.

maanantai 17. elokuuta 2009

Ensemble Intercontemporain, Ircam, Boulez ja Mälkki Finlandia-talossa 14.8.

Barbara Hannigan ja Susanna Mälkki Finlandia-talon keskustelutilaisuudessa 14.8.
Kuva Saša Tkalčan.

Tuskin koskaan elämässäni on käynyt niin, että tahdostani huolimatta en ole kyennyt osoittamaan kiitollisuuttani esityksen päättyessä. Tuntui kuin yrittäisin juosta jostain kaukaa takaisin paikalle aplodeeraamaan mutta olen auttamattomasti myöhässä. Kurkusta kuului vain typerä inahdus kun yritin huutaa bravoota.

Nykysäveltäjä Luca Francesconin Etymo on kaunein koskaan "näkemäni" teatterikappale. Vain ääni riitti rakentamaan kaiken mitä teatteriin tarvitaan. Sopraano Barbara Hannigan ja äänisuunnittelijat ja -teknikot yhdessä Susanna Mälkin ja orkesterin kanssa synnyttivät kolmiuloitteisen myyttisen metsän josta ei halunnut takaisin.

Äänen käsittely samanaikaisesti akustisen esityksen kanssa ylsi samaan kuin hienovaraisimman liedin tulkit parhaimmillaan tai jopa sen yli! Mieleen nousi Meredith Monkin tapa surrealisesti hyödyntää sanoja ja tavuja mielentilan ilmaisuun ja ajoittain Arvo Pärtin minimalistisuus ja pyhyys. Hetken kuvittelin että olenkin jo nyt Kaija Saariahon uuden teoksen äärellä - ei sehän on vasta Salosen konsertissa!

Mutta tätä edelsi Yann Robinin käsittämättömän upea kontrabossoklarinetille omistettu sävellys Art of Metal III. Allain Billard nakutti, hiveli, nuoli ja piiskasi soitintaan ja tuntui siltä että Mälkillä olisi käsisään kuudes dimensio. Elektroniikka sekoittui solistiin ja orkesteriin hämärtäen täysin kuka soittaa ja missä. Franciscus Assisilaisen lintuja naakasta tikkaan lenteli pitkin Finlandia taloa ja jazzin sekoittuminen tähän kaikkeen oli tajuntaa hivelevä kokemus.

Pierre Boulezin Dialogue de l'ombre double klarinetille ja elektroniikalle oli moniuloitteisuudessaan äärimmäisen koskettava. Lopuksi soittaja seisoo mustissaan selin yleisöön. Teatteri oli taas siinä! Läpitunkeva viimeinen ääni oli sietokyvyn rajamailla mutta viilsi kuin viilsikin haavan korteksiin ja valo pääsi sisään.

On käsittämätöntä kuinka salliva ja ennakkoluuloton mies tämä yli 80-vuotias on! Moderni musiikki elää ja vetoaa tunteisiin kuin paraskin Maija Poppanen! Viimeisen 36 minuutin aikana jolloin soi ...explosante - fixe... kiitin siitä että sain olla ja elää - miksi juuri minä? Miksi juuri nyt? Kiitos Ensemble Intercontemporain!

Ohjaaja Kristiina Helin, joka jakoi konserttikokemuksen monen yhtä haltioituneen kanssa.

lauantai 15. elokuuta 2009

Mälkki, Boulez ja Sibelius

Kapellimestarit Susanna Mälkki ja Pierre Boulez tutkivat Sibeliuksen 7. sinfonian partituuria. Boulez sai partituurin läksiäislahjaksi Juhlaviikoilta menestyneen konserttivierailun jälkeen. Sir Simon Rattle on pyytänyt Boulezia johtamaan teoksen Berliinin filharmonikoiden kanssa. Kapellimestari miettii asiaa.

perjantai 14. elokuuta 2009

90 minuuttia Huvilan ovien avaamiseen

Daniel Melingo. Kuva: Philippe Cabaret.

Huvila-teltan - Juhlaviikkojen ainoan ikioman esityspaikan portit avataan vajaan parin tunnin päästä yleisölle.

Telttaa on koeajettu jo parina iltana ja kaikki tuntuu olevan valmista. Parin viikon rakennusurakan tuloksena teltta, katsomo, äänentoisto, valot, ravintola, esiintyjien takahuonetilat, levykauppa, lipunmyyntikioski ja tietenkin bajamajat ovat omilla paikoillaan. Henkilökunta on valmistautunut kolmen viikon telttaleiriin kaivamalla varastoista kumisaappat, sadetakit ja toppaliivit. Ihan vaan kaiken varalta.

Huvilakaudella taivaalle tulee tuijoteltua tiiviisti - mihin suuntaan pilvet iltapäivän aikana liikkuvat ja kuinka harmaita ne ovat. Juuri nyt Lasipalatsin toimiston ikkunasta Tokoinrannan suunnalla näyttää vielä kirkkaalta, Töölön yllä jyrisee jo pian.

Satoi tai paistoi, Huvilan lavan korkkaa tänään Daniel Melingo, armoitettu tarinankertoja, polttavilla silmillään ja karhealla äänellään suoraan sydämeen ampuva keikari. Minuun osui pari vuotta sitten, ja siitä asti lentoaikatauluja Buenos Airesista Helsinkiin on koitettu sovitella Juhlaviikkojen ja Melingon kiertueaikatauluun.

Tänään pääsen jakamaan Melingon luodit täpötäyden teltallisen kanssa.

Ja vielä 19 iltaa edessä!

Kaarina Gould, Juhlaviikkojen tuotantopäällikkö, jolle Juhlaviikkojen Facebook-quiz ei suosittele Melingoa vaan Meg Stuartin ja Philipp Gehmacherin Maybe Foreveriä.

keskiviikko 12. elokuuta 2009

Muezzinien arjesta: todellisuusteatterilla on väliä

Kuva Rimini Protokoll

Stagella alkaa ensi viikolla melkoinen vyörytys eurooppalaista uutta teatteria. Tämän vuoden kokonaisuudesta erottuu selvä virtaus, jota voisi kutsua dokumenttiteatteriksi tai vaikkapa todellisuusteatteriksi. Tämä teatterimuoto taitaa olla yhtä vanha kuin teatteri itse, mutta se tuli suosituksi joskus vuosikymmen sitten Englannissa. Nyt se tuntuu yhtäkkiä valloittaneen koko mantereen.

Dokumenttiteatterissa esitysten suhde todellisuuteen on välittömämpi kuin perinteiset näyttelijöiden tulkitsemat kirjoitetut näytelmät. Näytelmä pohjautuu oikeaan aineistoon, pöytäkirjoihin, haastatteluihin tai oikeasti elettyyn elämään.

Suomessa Leea Klemola kutsui Kokkola-esitystään dokumenttiteatteriksi, kun se perustui hänen Grönlannin matkalla keräämäänsä aineistoon: miehet heiluivat lavalla kolmisen tuntia alastomina ja aika lailla kännissä. Samoihin mittoihin päätyi muistaakseni myös Ylioppilasteatterin herkullisen pikkutarkka esitys Valtuusto, joka dokumentoi yhden kokonaisen kunnallisvaltuuston istunnon. Esitys sai aikaan pientä väreilyä katsojissa ja joissakin kriitikoissa. Kovin hurjiin tuloksiin ei teatteri näillä konsensuksen leveysasteilla ole paljastuksillaan yltänyt.

Prahalainen Tomorrow There Will Be... on sen sijaan hurja esitys, jota voisi kutsua dokumenttioopperaksi. Keskustelun avaajana on tässä ollut Tsekkien Kansallisteatterin alaisuudessa toimiva ooppera, joka tarttui vasta julkistettuihin oikeuden pöytäkirjoihin. Tuloksena on 84-vuotiaan oopperadiivan ja kahden tyttökuoron kilpalaulanta, joka paljastaa säe säkeeltä asiakirjan toisensa perään salaisista oikeudenkäynnistä. Prahalaista älymystöä hiljennettiin kirjaimellisesti kuoliaaksi. Samalla teos osallistuu Tsekkien käynnissä olevaan itsetutkiskeluun: mitä tuli tehtyä…

Belarus Free Theatren esitykset eivät yhtä lailla ole valtion suojeluksessa, aivan päinvastoin. Näytelmiä esitetään pääosin eri puolilla Eurooppaa, joskus harvoin myös minskiläisissä kerrostaloasunnoissa tai kellareissa. Esitykset kertovat tarinoita sikäläisestä todellisuudesta, joissa rakkaus ja rakkaiden katoamiset vuorottelevat. Jokin esityksissä osuu ja uppoaa: ryhmän jäsenet ovat vuoronperään istuneet valko-venäläisessä tutkintavankeudessa. Hiukan ironisesti voisi sanoa, että ainakin Valko-Venäjän poliisi tuntuu uskovan teatterin voimaan.

Sama vika Egyptissä? Rimini Protokoll -ryhmästä tunnetun Stefan Kaegin esitys Muezzineista, työnsä menettävien kairolaisisten rukouskutsujien elämästä sai melkoisen huomion ensi-illassaan Berliinissä vuoden alussa, kun valtakunnalliset lehdet tekivät siitä kokosivun juttuja. Ilmeisesti Kairossa jutut luettiin tarkkaan, ja paikallinen uskontoministeriö käynnisti polveilevan selvitystyönsä. Uskontoministeri on monikansallisen keskustelun jälkeen nyt virallisesti hyväksynyt esityksen. Dokumenttiteatterin esityksen kaikinpuoliseksi varmentamiseksi ministeriön korkea-arvoinen virkamies saapuukin Helsinkiin dokumentoimaan näytökset.

Ehkä pitäisi itsekin dokumentoida elämää viiden kairolaisen muezzinin, parinkymmenen minskiläisen toisinajattelijan, neljänkymmenen prahalaisen kuorotytön ja muutaman tuhannen helsinkiläisen katsojan keskellä Korjaamolla.
Tomorrow There Will Be... Stagella 29.-30.8. Belarus Free Theatren Discover Love Stagella 28. ja 30.8. Belarus Free Theatren Zone of Silence Stagella 29.-30.8. New York Timesin artikkeli aiheesta
Stefan Kaegin Radio Muezzin Stagella 19.-20.8.

Raoul Grünstein, Korjaamon ja Korjaamo Teatterin toimitusjohtaja, joka viettänee myös syntymäpäiviään Stage-festivaalin merkeissä.

maanantai 10. elokuuta 2009

Paluu faniuteen

Juhlaviikko-fani Akipekka jätti suosituksensa Juhlaviikkojen sivuille.

Voiko jonkun rakastamansa bändin tai artistin unohtaa? Kyllä voi – varsinkin jos bändi ei tee mitään uutta tuotantoa vuosiin. Yhtäkkiä räjähtää – bändi tekee come backin! Nykyään on kylläkin trendinä koota bändi takaisin kasaan ainoastaan muutamia keikkoja varten, joiden jälkeen palataan hiljaiseloon.

Joka tapauksessa, minun tajuntani räjähti kesäkuussa. Faith No More – vanha unohdettu suosikkini tuli keikalle Kaisaniemeen. Kaivoin vanhat levyni hyllyn perältä ja fiilistelin antaumuksella bändin tuotantoa viikon ennen h-hetkeä.

Konsertti oli kerrassaan loistava. Kuinka olin voinut unohtaa Mike Pattonin, tuon ilmiömäisen (ja komean) laulaja-äänitaiteilijan? Ailahtelevan tunnerikkaat teinivuodet palasivat elävästi mieleeni. Oli saatava lisää. Unohtunut harrastus nimeltä fanitus sai jatkoa Ruisrockissa.

Keikkojen välissä pidin uusfaniuttani yllä kuuntelemalla FNM:ia yötäpäivää levyltä tai Spotifyssa. Lisäksi katsoin bändin työnäytteitä Youtubessa ja kävin aiheeseen liittyvillä nettisivustoilla. Tänä päivänä fanitus on niin helppoa. Toista oli vielä 1990-luvun alkupuolella, jolloin kirjoiteltiin kirjeitä fan clubeihin ja tilattiin julisteita ja muuta fanikamaa postitse!!

Uudelleen löytynyt fanius on kuin törmääminen vanhaan ihastukseen. Tietynlaiset tuntemukset ja tilanteet palaavat mieleen. Voisiko tätä suhdetta vielä jatkaa? No, fanitusta ainakin voi.

Nykyään faniuttaan voi jakaa ja ylläpitää helposti myös sosiaalisissa medioissa. Facebook ja Youtube ovat oivallisia foorumeja tiedonsaannille ja mielipiteenvaihdolle. Juhlaviikkoja ja meillä nähtäviä ja kuultavia artisteja voi myöskin fanittaa osoitteessa www.helsinginjuhlaviikot.fi/faneille. Kuka tahansa voi myös jättää suosituksensa sivustolle.

Joku palaa nuoruutensa lähteille Laurie Andersonin ja Lou Reedin siivittämänä, toinen tutustuu nykytanssiin katsomalla Kenneth Kvarnströmin Destruction Songia Youtubessa. Minä fanitan juuri nyt legendaarista Grace Jonesia ja möreä-äänistä Melingoa perinteisiltä cd-levyiltä ja odotan malttamattomana Huvilan elokuisia iltoja. Ne alkavat jo muutama päivän päästä!

Milla Valjus, Juhlaviikkojen markkinointikoordinaattori, joka moikkasi aurinkoa viikonloppuna Kumpulassa.

keskiviikko 5. elokuuta 2009

Naamioiden lumossa

Kuva: Soile Mäkelä

Kävin lauantaina 25.8. Alppipuiston Oranssi-festillä katsomassa Teatteri Metamorfoosin esittämän katkelman Juhlaviikoille tulevasta ensi-illasta Pirandello Project – On the Edge of Silence.

Naamioteatterissa kokonaamioita käyttävät esiintyjät eivät puhu – muutoin naamion taika raukeaisi. Ilmaisumuoto perustuu näyttelijän fyysiseen ilmaisuun, kehonkieleen.

Alppipuiston olosuhteet esitykselle eivät olleet parhaat mahdolliset: aurinko paistoi katsojien silmiin, esiintyjillä ei ollut telttakatoksessa kohdevalaistusta ja taustahälinä oli melkoinen - olihan kyseessä ilmainen yleisötapahtuma keskellä kaunista kesäpäivää.

Häiriötekijöistä huolimatta esitys vei täysin mukanaan lumoavan hang-soittimen ensisävelistä lähtien. Naamiohahmot olivat kutkuttavan tunnistettavia ihmistyyppejä, ja erilaisilla esineillä nuketus oli hämmästyttävän taidokasta!

Esitys imaisi myös kymmenet kanssakatsojat mukaansa, ja sen päätyttyä monet olivat jopa hieman närkästyneitä: Nytkö se jo loppui? Haluan tietää miten tämä päättyy! Itse tunsin suurta ylpeyttä siitä, että meillä on Juhlaviikoilla esittää näin hieno ja erityislaatuinen kotimainen ensi-ilta – suosittelen sitä lämpimästi kaikille uusia teatterikokemuksia kaipaaville!

Kurkkaa pätkä Teatteri Metamorfoosin harjoituksista, mukana myös maaginen hang.

Hang on sveitsiläinen käsintehty soitin, jonka hankkimiseksi on ensin kirjoitettava kirje ja parhaassa tapauksessa odotettava pari vuotta. Teatteri Metamorfoosin väki tutustui soittimeen ensi kertaa Ranskassa, jossa järjestetyillä katufestivaaleilla se lumosi ympärilleen satapäisen joukon.
Hangia voi ihmetellä myös Youtubessa, soittajana lahjakas Manu Delago.

Teatteri Metamorfoosi ja Korjaamo Teatteri: Pirandello Project - On the Edge of Silence on osa Kulttuuritehdas Korjaamolla järjestettävää Stage-festivaalia. Esitykset 23.-24.8. klo 20.00.

Sanni Pajula, Juhlaviikkojen esittävien taiteiden tuottaja, joka siirtyy päivä päivältä enemmän festivaalitunnelmaan.

tiistai 4. elokuuta 2009

Art goes Kapakka kuplii taidetta

Kuva: Heini Lehväslaiho

Paras aika vuodesta on juuri alkamassa. Mökkikansa palaa maaseudulta sorvin ääreen ja kaupunkiin syntyy taas eloa. Tätä elokuista sykettä on jo 15. vuoden ajan vauhdittanut Art goes Kapakka -kaupunkifestivaali.

Tiettävästi maailman ainoa näin laaja kapakkafestari toimii estradina 10 päivän ajan monipuoliselle taiteelle ja kulttuurille. Mukana on 35 ravintolaa ja yhteensä 317 esitystä ja 29 taidenäyttelyä.

Hienoimpia hetkiä olen kokenut AGK:ssa silloin, kun olen lähtenyt ennakkoluulottomasti fillarilla ohjelma kourassa kaupungille pyörimään. Saman illan aikana voi olla 20 esitystä, joista voi valita spontaanisti juuri sillä hetkellä parhaimmilta tuntuvat. On se sitten tiedeluentoa, klassista musiikkia, elektroa tai vain baarin yleistä kuhinaa.

Tänä vuonna olen päättänyt ahmia yhtenä päivänä kaikki Tsiigaa-taidenäyttelyt läpi, sillä useana vuonna olen esityksistä hurmioituneena unohtanut katsoa ravintoloiden seiniä. Kapakoiden taidenäyttelyt on kuratoinut Rauha Mäkilä, joka haluaa tuoda erityisesti nuorten taiteilijoiden töitä esiin.

Yritin miettiä muutamia tärppejä tulevaa festaria ajatellen. Se on aina niin epämieluisa tehtävä, kun kaikkea on niin paljon. Odotan innolla, että näen Irina Björklundin keikan 14.8., jossa näyttelijätär soittaa sahaa ja bändi säestää. Myös superkokoonpano One Man Band (18.8. Grand Casino Helsinki) kuumottaa, sillä mitä se on kun on kaksi huippukitaristia ja beatboxaaja, yhdessä ja erikseen. Myös Duo Tiksola, Samuli Kemppi, Iconcrash, Frigg ja Korpi Ensemble on nähtävä.

Hypistelen käsissäni uunituoretta käsiohjelmaa, joka on juuri julkistettu. Se on nähtävissä myös AGK.n nettisivuilla.

Tervetuloa fiilistelemään kanssani elokuun iltoihin. Rohkeasti ja ennakkoluulottomasti esite kouraan ja kapakoihin.

Jonna Hurskainen, Art goes Kapakan vastaava tuottaaja, joka festarikiireidenkin keskellä haaveilee omasta veneestä.

maanantai 3. elokuuta 2009

On ne valtavia!

Kuva: Simon-Pierre Gingras.

Näin Taiteiden yön esityksen helmen seikkailusta Saksassa Hattingenissa viikko juhannuksen jälkeen. Jäin miettimään, miksi esitys tempaisi minut mukaansa.

Olin toki perehtymässä toteutukseen ja käymässä läpi Helsingin tuotantoa ranskalaisen Plasticiens Volants -ryhmän kanssa, ja käytin siksi kaksi päivää suurelta osin ohjelmanumeroa pohtien.

Miksi kuitenkin show, jonka kulun tiesin etukäteen hyvin tarkkaan, sai minut haukkomaan henkeäni?

Musiikki ja hahmot toimivat hyvin yhteen, värit ovat voimakkaita ja efektit kohdillaan. Kaiken tämän päälle sulavasti liikkuvat hahmot ovat VALTAVIA. On hypnoottista katsoa jättiläiskalan leijuvan ilmassa, massiivisen hummerin leikkivän helmellä ja kymmeniä metrejä pitkän merikäärmeen hyökkäävän yleisön sekaan.

Esityksessä on jotain samaa kuin niissä luontodokumenttipätkissä, joita jää tuijottamaan, koska kyseessä on se maailman suurin valas, valtavin sardiiniparvi tai se kaikista suurin puunrunko. Suuret asiat ovat aina saaneet ihmiset ihmettelemään – pysähtymään paikoilleen.

Plasticiens Volants -ryhmän Perle Helsingissä Taiteiden yönä 21.8.

Larissa Lounassalo, Taiteiden yön ja kaupunkitapahtumien tuottaja, joka vietti elokuun ensimmäisen viikonlopun kummipoikansa Reinon kanssa, koska epäili sen olevan mahdollista seuraavan kerran vasta syyskuussa.

torstai 30. heinäkuuta 2009

Innostus pitää palapelin kasassa

Yksi Taiteiden yön etapeista: Kiss-puss-pusu Eduskuntatalon portailla.
Kuva: Sanna Nuutinen.

”Miten haetaan melulupaa?” ”Voiko Töölönlahdella myydä ruokaa?” ”Tarvitaanko lausuntatilaisuudessa järjestyksenvalvojia?” ”Voisinko saada pari vessaa puistoon?” ”Voitteko pystyttää meille teltan?” ”Paljonko maksan veroa?”

Viime kuukausien puhelut ja sähköpostit ovat sisältäneet valtavan määrän kysymyksiä. Taiteiden yö on jättiläispalapeli, jonka hallitseminen vaatii paljon työtunteja ja ongelmanratkaisua.

Tapahtuma on alle kuukauden päästä ja jännitys tuotantotiimissä kasvaa. Liina ja Henrik, Taiteiden yön tuotantoassistentit, valmistautuvat ensimmäiseen Taiteiden yöhönsä, kuten minäkin. Keskittyminen yksityiskohtien muistamiseen saa pään höyryämään.

Samaan aikaan työskentely on erittäin nautinnollista - ilmapiiri on innostunut. Se varmasti onkin suuri yhteinen tekijä tuottajissa: halu toteuttaa idea, puskea läpi. Tämä sama innostus saa vuosi toisensa jälkeen noin kaksisataa toimijaa tuottamaan oman ideansa osaksi elokuista Helsingin yötä.

Taiteiden yön koko ohjelma julkistetaan jo ensi viikon torstaina. Tiedotettavaa on enemmän kuin aika antaa periksi, sillä harrastelija- ja ammattituottajat ovat taas koonneet Taiteiden yöksi läjäpäin asioita, jotka ovat innostaneet heitä ja pian meitä kaikkia.

Taiteiden yössä nähdään muun muassa kaupunkitaidetta, jossa yleisö saa käyttää luovuuttaan. Kuusi teosta on jo julkistettu: Kasarmintorilla rakennetaan pienoiskaupunkia ja Uimastadionilla sukelletaan äänitaideteokseen. Töölönlahdella nähdään monitaiteellinen kohtaaminen ja nykytaidetta citykaneista. Eduskuntatalon portaat valtaavat pussaajat ja Kalliossa jaetaan unia.
Lisää tietoa teoksista.
Osallistu uniperformanssiin.

Larissa Lounassalo, Taiteiden yön ja kaupunkitapahtumien tuottaja, joka hymyilee kiireen keskellä historiallisen keskustan liikenteenopastuskartalle, joka näyttää lasten lautapeliltä.

keskiviikko 29. heinäkuuta 2009

Piazza Vittorio -dokumenttielokuvasta saatiin ilmaisnäytökset!

Kuva: Still-otos dokumenttielokuvasta L'Orchestra di Piazza Vittorio.

Kirjoitin tänne blogiin kesäkuun puolivälissä L'Orchestra di Piazza Vittorio -dokumenttielokuvasta. Silloin oli lähestulkoon hallaa ja leffa tuntui lämmittävän mieltä vielä seuraavanakin päivänä.

Tilanne on yli kuukauden jälkeen edelleen sama, bändin jäsenten tarinat ja elokuvan toiveikas tunnelma on palannut mieleen useastikin.

Kesäkuun puolivälin jälkeen ilma on lämmennyt - ja Italia ehti kiristää siirtolaisuuslakiaan. Helsingin Sanomat uutisoi 3.7. Italian parlamentin ylähuoneen hyväksyneen ihmisoikeusjärjestöjen arvosteleman lain, joka tekee luvattomasta siirtolaisuudesta rangaistavan rikoksen.

Nyt laittomasti Italiaan tulleelle voidaan määrätä jopa 10 000 euron sakot. Laiton maahantulija voidaan pitää pidätettynä jopa kuusi kuukautta. Myös luvattoman siirtolaisen majoittajaa voi uhata vankeustuomio. Laki sallii myös eräänlaiset kansalaismiliisit jotka voivat toimia viranomaisten luvalla. Kuulostaa hurjalta. Ja kurjalta.

Oli miten oli, olen tänään superiloinen, koska voin kertoa Juhlaviikkojen tarjoavan kaksi ilmaisnäytöstä L'Orchestra di Piazza Vittorio -elokuvasta! Olen pitänyt hankkeelle hiljaisuudessa peukkuja jo jonkin aikaa ja nyt näytökset ovat varmistuneet - asia saatiin järjestettyä yhteistyössä Kino Engelin kanssa.

Tervetuloa fiilistelemään leffaa joko Juhlaviikkojen avajaispäivänä torstaina 13.8. klo 18 tai keskiviikkona 19.8. klo 21!

The Guardian kirjoitti orkesterista ja leffasta vastikään.
L'Orchestra di Piazza Vittorio Huvilassa tiistaina 18.8.

Maarit Kivistö, Juhlaviikkojen tiedottaja, joka leipoi festivaalitunnelmaan lipuvalle toimistoväelle aamulla pannukakkua, josta tulikin piirakka.

perjantai 24. heinäkuuta 2009

Tyyntä ennen myrskyä

Meg Stuart & Philipp Gehmacher: Maybe Forever. Kuva Chris Van der Burght

Juhlaviikkojen esittävien taiteiden tuottajalle heinäkuu on yleensä viimeinen hengähdyshetki, jolloin toimistossa pystyy vielä jokseenkin rauhassa työskentelemään. Kesälomallakin on ehtinyt käydä keräämässä voimia.

Festivaalituotannon työvuosi jakautuu eri vaiheisiin, joissa jokaisessa on omat kiemuransa. Syksy menee menneiden Juhlaviikkojen jälkitöissä ja uusia tuulia haistellessa. Vuodenvaihteen molemmin puolin aloitetaan keskustelut seuraavan festivaalin esiintymisistä sekä se kaikista vaativin, aikataulujumppaaminen.

Helmikuun lopussa ohjelmisto alkaa olla kutakuinkin kasassa mutta viime hetken muutokset maaliskuun puolella eivät ole ennenkuulumattomia... Yksi työvuoden virstanpylväitä on, kun saan huhtikuussa painotuoreen ohjelmistoesitteen käteeni – aikataulupalapeli on valmis ja on aika siirtyä seuraavaan vaiheeseen!

Kevät kuluu pitkälti sopimuksien valmisteluissa sekä yksityiskohtien viilauksessa. Kesän työsarkaa on käsiohjelmien teko sekä esiintyjäryhmien tarkempi aikataulusuunnittelu. Kesällä ajatukset alkavat jo kääntyä elokuun kupliviin iltoihin – niitä odotellessa tuottaja käy viimeisiä keskusteluja esiintyjäryhmien kanssa ja toivottaa vieraat tervetulleiksi Helsinkiin.

Festivaaliaikaan sattuu ja tapahtuu, joten kaikkeen pitää varautua. Silloin tuottaja on 24/7 puhelimen tavoitettavissa ja aina valmiina auttamaan. Viime vuonna erään seurueen jäsen myöhästyi lennolta, sillä hän uppoutui lähtömaan lentokentällä katselemaan piirrettyjä niin intensiivisesti, ettei ollut kuullut lennon kuulutuksia... (Hän onnistui kuitenkin hankkiutumaan Helsinkiin muiden perässä, ja esitykset saatiin vietyä läpi suunnitelmien mukaan.)

Kaiken pyörityksen keskellä tuottaja pääsee nauttimaan upeista taide-elämyksistä lähes päivittäin sekä tutustumaan mielenkiintoisiin ihmisiin. Juuri tällä hetkellä festivaali häämöttää kolmen viikon päässä, ja perhoset alkavat jo lennellä vatsassa!

Sanni Pajula, Juhlaviikkojen tanssi-, teatteri- ja sirkusohjelmiston sekä lastenesitysten tuottaja, joka odottaa kovasti tanssiteos Maybe Foreverin näkemistä.

tiistai 21. heinäkuuta 2009

Kan man presentera sig själv?

Destruction Song. Kuva: Urban Jören.

Med Destruction Song återkommer jag som koreograf till Helsingfors festspel. Återkommer, eftersom jag presenterat många av mina koreografer just som gästspel i detta sammanhang.

Jag funderade länge på ifall det var moraliskt försvarbart att visa just Destruction Song, eftersom jag ”arbetar” för Festspelen som konstnärlig rådgivare. Har man inte en egen ko på isen då? Jepp!

Risto Nieminen fick avgöra (vilket han alltid gör), ifall det var konstnärligt försvarbart, efter att ha sett föreställningen i november förra året.

Nu får ni som publik själva bedöma ifall beslutet är rätt eller fel.

Denna vecka sätter vi igång. Repetitioner den 22.7, i samma studio där Virva Talonen förbereder sitt beställningsverk: Poikkeustapauksia - Special Cases.

Vi skall först till norra Finland och göra en spelning och sedan kommer vi till Helsingfors i augusti. Två olika ställen två olika förutsättningar. Ena platsen en sporthall, den andra ett operahus. Så kan det bli ibland... Destruction Song har en kärna som alltid är konstant, så själva dansen och uttrycket är det samma.

Men sedan handlar det om den mänskliga faktorn, vi har dansare på scen, tekniker som kör föreställningen. Trots många timmar av förberedelser så händer det alltid något på scen, som gör att det blir så spännande.

En sekunds förflyttning åt fel håll, en missad arm, svett, underlag, för mycket energi, för lite... under en föreställning finns det som sagt väldigt många saker som kan påverka slutresultatet, men det är också därför vi vill se allting live, eller hur?

Destruction Song har Finlands premiär på Full Moon Festivalen i Pyhäjärvi, 24.07.

Kenneth Kvarnström, konstnärlig rådgivare för Festspelens dansrepertoar, som är tillbaka från sin semester.


Voiko itsensä valita?

Destruction Song -teoksella palaan Juhlaviikoille koreografina. Palaan, koska koreografioitani on festivaalilla esitetty aiemminkin.

Mietin pitkään, oliko Destruction Songin valitseminen ohjelmistoon moraalisesti arveluttavaa, koska minähän "työskentelen" Juhlaviikoille taiteellisena neuvonantajana. Eikö tässä ole oma lehmä ojassa? Jep!

Risto Nieminen sai esityksen nähtyään ratkaista (kuten muulloinkin), oliko sen Juhlaviikoille tuominen taiteellisesti puollettavissa.

Ja nyt te voitte yleisönä itse arvioida oliko päätös oikea vai väärä.

Tällä viikolla starttaamme. Harjoitukset alkavat huomenna 22.7. samassa studiossa, jossa Virva Talonen valmistelee tilausteostaan Poikkeustapauksia - Special Cases.

Suuntaamme ensin pohjoiseen tekemään yhden esityksen ja sitten palaamme Helsinkiin elokuussa. Edessä on kaksi erilaista paikkaa ja kahdet erilaiset edellytykset. Toinen paikka on urheiluhalli, toinen oopperatalo. Niin se joskus on... Destruction Songin ydin on kuitenkin pysyvä, itse tanssi ja ilmaisu ovat samat.

Kyse on myös inhimillisistä tekijöistä: meillä on tanssijat näyttämöllä ja teknikot jotka pitävät esityksen käynnissä. Huolimatta tuntien valmisteluista näyttämöllä tapahtuu aina jotakin, jotakin joka tekee kaikesta jännittävää.

Liike väärään suuntaan, menetetty ote, hiki, alusta, liika energia tai liian vähäinen energia.. esityksessä on valtavasti asioita jotka voivat vaikuttaa lopputulokseen - mutta juuri siksihän asioita haluaakin nähdä livenä, eikö?

Destruction Songin Suomen ensi-ilta Täydenkuun tansseilla Pyhäjärvellä 24.7.

Kenneth Kvarnström, Juhlaviikkojen tanssiohjelmiston taiteellinen neuvonantaja, jonka loma on nyt lomailtu.

perjantai 17. heinäkuuta 2009

Festival d'Avignon

Kuva: Avignonin festivaaliesitteen kansi 2009

Avignonin festivaalin tämänvuotinen juliste on hieno. Siinä näkyy kukkula. Kukkulan luo kerääntyy tummia hahmoja, lyhyitä varjomaisia pystyviivoja. Hahmojen yllä liitelee vauhdikkaasti pieniä mustia ristejä.

Hahmot ovat ihmisiä - ehkä - tai taloja, tai hautakiviä. Lentelevät ristit ovat pääskysiä. Niitä on täällä Avignonissa paljon – keskiaikaisen kivikaupungin muurien kätköissä pesäkoloja riittää.

Mikään logiikka ei ole niin outo kuin historian. Vienanmeren Solokan saarien ikiaikaiselle uhripaikalle rakennetusta luostarista tuli Neuvosto-Venäjän pakkotyöleirien – gulagien – kammottavimpia vankiloita. Nyt vankila on palautettu luostariksi ja siitä on tullut turistikohde.

Sama ironisen paradoksaalinen historian liikevoima muuttaa Avignonin – Paavin maanpaon pyhän tyyssijan - teatterifestivaalin näyttämöksi. Uskonnolliset maamerkit uusiokäytetään teatteriesitysten kulisseina. Paholainen kekkuloi kirkon katonharjanteella.

Niin se menee. Aika ja ikuisuus, elämä ja kuolema. Kuningas kysyy narria, narri kuningasta. Uskonto ja taide eivät tosin ole toistensa vastakohtia - kirkko ja teatteri mahtuvat saman kolikon eri puolille, kruunu ja klaava. Klaava tarkoittaa avainta.

Kaskaat viettävät orgioita plataanipuissa - kirskuttavat kuin henkensä edestä. Mahtavat puut – rungot kuin taitelijan värittämiä kaikki.

Aika monet täällä näkemistäni esityksistä käsittelevät ajan päättymistä. Joukossa on tärkeitäkin.

Mitä festivaalijohtaja festivaalihumussa hakee? Katsomiskokemuksia joita spontaanisti haluaa jakaa helsinkiläisten kanssa. Kate Strong. Pieni suuri esitys nimeltä Narcisses-O. Älykkään, vahvan, osaavan ja kokeneen esiintyjän puheenvuoro esiintymisestä. Katsotaan saataisiinko se Helsinkiin.

Erik Söderblom, Juhlaviikkojen toiminnanjohtaja, joka on parhaillaan Avignonissa.

keskiviikko 15. heinäkuuta 2009

Enää kuukauden odotus

Jani Nuutinen: Un Cirque Plus Juste

En ole lehtien urheilusivujen kovin tiirailija, mutta tänään pysähdyin Helsingin Sanomien urheiluosion alkuun - siellä kerrottiin huippuvoimistelija Olli Torkkelin solmineen kahden ja puolen vuoden sopimuksen Cirque du Soleilin kanssa.

Upea tilaisuus, jo ihan siksikin että kilpavoimistelusta tutut säännöt eivät esityksissä päde. Muistutetaan jutussa tosin myös siitä, että sirkustaiteilijan arki on kaikkea muuta kuin loistoa ja suihkuseurapiirejä. Rankkaa ja säännönmukaista treenaamista monesti.

Seurasin viime vuonna sirkusseurueen touhuja ensimmäistä kertaa läheltä. Kristallikruunut olivat Cirque Plumen väen arjesta kaukana - seurue asui asuntoautoissa sirkusteltan liepeillä. Suihkuseurapiireistä tosin ehkä saattoi puhua, sen verran sateiset heidän täällä viettämänsä viikot olivat.

Plic Ploc -esitys vei veden maailmaan, ja tunnelma teltassa oli tiivistyneen lämmin. Itse näin esityksen iltana, jolloin ylimääräisiä ääniefektejä ei kaivattu - niin kovaa ääntä telttakatteeseen iskeytyneet pisarat pitivät. Ja se oli hienoa.

Tänä vuonna Juhlaviikkojen ja Korjaamo Teatterin yhteisessä Stage-kokonaisuudessa nähdään kooltaan pienempää mutta tunnelmaltaan takuulla yhtä tiivistä sirkusta. Circo Aereon riveissä vaikuttavan sirkustaiteilija Jani Nuutisen sooloteos Un Cirque Plus Juste lupaa yllätyksiä, sirkuksen leikkiä ja intiimiä tunnelmaa. Niin, ja chansonia..

Festivaali lähestyy hurjaa vauhtia, ja ajatus tulevasta ajoittain jännittää, ja vähän hirvittääkin. Samalla odotukseen latautuu hyvää jännitystä - miten hienoja juttuja voimmekaan kaupunkiin tuoda. Kuukauden päästä toivumme parhaillaan ihanan Melingon keikasta ja valmistaudumme iltaan nykytanssin ekakertalaisten kanssa. Ja ihan pian pääsee fiilistelemään myös Janin minimaalista sirkusta.

Maarit Kivistö, Juhlaviikkojen tiedottaja, jonka mielestä chanson sopii elokuiseen Töölöön ihan yhtä hyvin kuin Montmartrelle (ellei paremminkin).

perjantai 10. heinäkuuta 2009

Bodari herkistyy

Paula ja Mike Senaatintorilla 2008. Kuva Maarit Kytöharju.

Pyöräilen päivittäin Töölönlahden maisemissa. Matkan varrelle osuu muutama Juhlaviikoiltakin tuttu tapahtumapaikka kuten Alminsali ja Finlandia-talo. Ne ovat useimmille tuttuja kulttuuripyhättöjä ainakin rakennuksina.

Kaupunkia katsellessani mietin usein, missä paikoissa Juhlaviikot voisi näkyä ja kuulua. Kuinka nekin, joille festivaalimme vielä on outo ja tuntematon, löytäisivät meidät.

Viime aikoina olen tehnyt empiiristä tutkimusta ruumiinkulttuurin parissa ja vienyt esitteitämme töölöläiselle kuntosalille. Ne liikkuvat sieltä erittäin liukkaasti. Kuntosalit ovat itse asiassa harvinaisen heterogeenisiä paikkoja. Kehoaan huoltavat toimistotyöläiset, taitelijat, raksamiehet, melkein kaikki. Kiinnostusta kaikenlaista kulttuuria kohtaan ei siis tarvitse ihmetellä.

Mutta mitä kulttuuria tosibodarit – siis ne oikeat lihaskimput kuluttavat? Käyvätkö he taidenäyttelyissä, konserteissa ja teatterissa? Olisi stereotyyppistä olettaa, että citybodari kuuntelee pääasiassa raskaampaa rockia ja covereita ja livenä ainoastaan Apollossa tai On the Rocksissa.

Viime elokuussa kuuntelin parin kaapinkokoisen moikkatutun keskustelua oman treenini ohessa. Miehet keskustelivat viime vuoden Taiteiden yön Rock, rytmi, rakkaus -konsertista ja hehkuttivat Paulaa, Mikea ja Ismoa. Toiselle oli tullut kyynel silmään, kun oli ollut niin hienoja tulkintoja. Tällaisia keikkoja pitäisi kuulemma olla joka vuosi.

Toinen kavereista oli myös joutunut Huvilan lauantaitansseihin. Tyttöystävä oli pakottanut tanssimaan Yölinnun tahdissa ja kokemus olikin ollut positiivinen ja teltassa sai lisäksi hyvää ruokaa ja juomaa.

Tuli ylpeä olo. Mahtavaa, että Juhlaviikkojen tapahtumat ovat liikuttaneet karskimmankin miehen sielua. Se mikä on toiselle valtavirtaa, on toiselle elämys. Juhlaviikkojen aikana taidetta ja viihdettä voi kokea ja tehdä itsekin eri puolilla kaupunkia. Ehkä joku bodari päätyy tänä vuonna filistelemään Katri Helenaa Huvilaan tai Meta4-kvartettia Gloriaan. Nykytanssin ekakertalaistenkin joukossa on kenties bodari ellei kaksikin.

Katri Helena Huvila-teltassa 19.8.
Meta4 Gloria Kulttuuriareenassa 16., 17. ja 18.8.

Viime vuoden Rock, rytmi, rakkaus -konserttia voi fiilistellä Juhlaviikkojen flickrissä.

Milla Valjus, Juhlaviikkojen markkinointikoordinaattori, joka rakastaa hoppia, housea, Chopinia ja Einojuhani Rautavaaraa.

keskiviikko 8. heinäkuuta 2009

Hyvä musiikki on helppoa

Kuva www.philharmonia.co.uk

Mitä on uusi musiikki, tai nykymusiikki? Termi viittaa uuteen taidemusiikkiin – ja vähän muuhunkin, sillä määritelmä joustaa.

Kuvittelin nykymusiikin olevan vaikeaa, sekamelskaa jota ei kauan jaksa kuunnella. Korvat olivat turtuneet näennäiseen helppouteen, populaarimusiikkiin. Nykymusiikki oli ihan muuta ja vierastin sitä.

Onneksi korviaan voi kouluttaa. Sain talvella tuhdin perehdytyksen, kun tiedotin uuden musiikin festivaali Musica nova Helsinkiä. Nykymusiikki olikin yhteiskuntakriittistä ja rohkeaa! Nyt ei ole paluuta, janoan haastavia kokemuksia.

Maailmalla uusi musiikki haalii uusia yleisöjä. Esimerkiksi Lontoon Southbank Centressä nykymusiikkia markkinoidaan uuden elektronisen musiikin faneille. Suurella menestyksellä. Toivottavasti suunta on sama Suomessa.

Tänään makustelin uutta musiikkia vierailemalla Ensemble Intercontemporainin kotisivuilla. Taustamusiikki antaa vihiä, mistä on kyse. ”Mitä toi on?”, kysyy työkaveri vieressä.

Klasarin yleissivistystä voi kasvattaa Philharmonia Orchestran oppaan avulla.

Kokeilin ranskalaisen Claude Debussyn teosta La mer. Säveltäjälle meri edusti vapautta, mysteeriä ja vaaraa.

Luen ohjeet: ”Anna musiikin valua päällesi. Pistä silmät kiinni ja kuvittele värejä ja muotoja.”

Keskityn ja painan play (biisi löytyy mm. Spotifysta).

Eka osa vie auringonnoususta iltapäivään merellä: ”Milloin aurinko nousee? Onko huilusoolo meren yllä kaarteleva yksinäinen lintu?” Päässäni lipuu uljaita purjelaivoja tyynellä ulapalla. Tuuli yltyy ja laivat keinuvat. Ah, pääsisipä purjehtimaan!

Toisessa osassa aallot murskautuvat kallioihin. Säpsähdän. Lopuksi meri ja tuuli keskustelevat.

Avaan silmät. Mahtavaa kuulla biisi Juhlaviikoilla yhden maailman huippuorkestereista tulkitsemana ja Esa-Pekka Salosen johtamana. Nyt kun minulla on suhde siihen, toka kerta on jo paljon helpompi.

Ensemble Intercontemporain Juhlaviikoilla 13.-14.8.
Esa-Pekka Salonen ja Philharmonia Orchestra Juhlaviikoilla 21.-22.8.

Anna-Sofia Joro, Juhlaviikkojen tiedottaja, jota inspiroivat tiedotuksen työhuoneen seinällä koreilevat Pierre Boulezin ja Katri Helenan julisteet.