torstai 30. heinäkuuta 2009

Innostus pitää palapelin kasassa

Yksi Taiteiden yön etapeista: Kiss-puss-pusu Eduskuntatalon portailla.
Kuva: Sanna Nuutinen.

”Miten haetaan melulupaa?” ”Voiko Töölönlahdella myydä ruokaa?” ”Tarvitaanko lausuntatilaisuudessa järjestyksenvalvojia?” ”Voisinko saada pari vessaa puistoon?” ”Voitteko pystyttää meille teltan?” ”Paljonko maksan veroa?”

Viime kuukausien puhelut ja sähköpostit ovat sisältäneet valtavan määrän kysymyksiä. Taiteiden yö on jättiläispalapeli, jonka hallitseminen vaatii paljon työtunteja ja ongelmanratkaisua.

Tapahtuma on alle kuukauden päästä ja jännitys tuotantotiimissä kasvaa. Liina ja Henrik, Taiteiden yön tuotantoassistentit, valmistautuvat ensimmäiseen Taiteiden yöhönsä, kuten minäkin. Keskittyminen yksityiskohtien muistamiseen saa pään höyryämään.

Samaan aikaan työskentely on erittäin nautinnollista - ilmapiiri on innostunut. Se varmasti onkin suuri yhteinen tekijä tuottajissa: halu toteuttaa idea, puskea läpi. Tämä sama innostus saa vuosi toisensa jälkeen noin kaksisataa toimijaa tuottamaan oman ideansa osaksi elokuista Helsingin yötä.

Taiteiden yön koko ohjelma julkistetaan jo ensi viikon torstaina. Tiedotettavaa on enemmän kuin aika antaa periksi, sillä harrastelija- ja ammattituottajat ovat taas koonneet Taiteiden yöksi läjäpäin asioita, jotka ovat innostaneet heitä ja pian meitä kaikkia.

Taiteiden yössä nähdään muun muassa kaupunkitaidetta, jossa yleisö saa käyttää luovuuttaan. Kuusi teosta on jo julkistettu: Kasarmintorilla rakennetaan pienoiskaupunkia ja Uimastadionilla sukelletaan äänitaideteokseen. Töölönlahdella nähdään monitaiteellinen kohtaaminen ja nykytaidetta citykaneista. Eduskuntatalon portaat valtaavat pussaajat ja Kalliossa jaetaan unia.
Lisää tietoa teoksista.
Osallistu uniperformanssiin.

Larissa Lounassalo, Taiteiden yön ja kaupunkitapahtumien tuottaja, joka hymyilee kiireen keskellä historiallisen keskustan liikenteenopastuskartalle, joka näyttää lasten lautapeliltä.

keskiviikko 29. heinäkuuta 2009

Piazza Vittorio -dokumenttielokuvasta saatiin ilmaisnäytökset!

Kuva: Still-otos dokumenttielokuvasta L'Orchestra di Piazza Vittorio.

Kirjoitin tänne blogiin kesäkuun puolivälissä L'Orchestra di Piazza Vittorio -dokumenttielokuvasta. Silloin oli lähestulkoon hallaa ja leffa tuntui lämmittävän mieltä vielä seuraavanakin päivänä.

Tilanne on yli kuukauden jälkeen edelleen sama, bändin jäsenten tarinat ja elokuvan toiveikas tunnelma on palannut mieleen useastikin.

Kesäkuun puolivälin jälkeen ilma on lämmennyt - ja Italia ehti kiristää siirtolaisuuslakiaan. Helsingin Sanomat uutisoi 3.7. Italian parlamentin ylähuoneen hyväksyneen ihmisoikeusjärjestöjen arvosteleman lain, joka tekee luvattomasta siirtolaisuudesta rangaistavan rikoksen.

Nyt laittomasti Italiaan tulleelle voidaan määrätä jopa 10 000 euron sakot. Laiton maahantulija voidaan pitää pidätettynä jopa kuusi kuukautta. Myös luvattoman siirtolaisen majoittajaa voi uhata vankeustuomio. Laki sallii myös eräänlaiset kansalaismiliisit jotka voivat toimia viranomaisten luvalla. Kuulostaa hurjalta. Ja kurjalta.

Oli miten oli, olen tänään superiloinen, koska voin kertoa Juhlaviikkojen tarjoavan kaksi ilmaisnäytöstä L'Orchestra di Piazza Vittorio -elokuvasta! Olen pitänyt hankkeelle hiljaisuudessa peukkuja jo jonkin aikaa ja nyt näytökset ovat varmistuneet - asia saatiin järjestettyä yhteistyössä Kino Engelin kanssa.

Tervetuloa fiilistelemään leffaa joko Juhlaviikkojen avajaispäivänä torstaina 13.8. klo 18 tai keskiviikkona 19.8. klo 21!

The Guardian kirjoitti orkesterista ja leffasta vastikään.
L'Orchestra di Piazza Vittorio Huvilassa tiistaina 18.8.

Maarit Kivistö, Juhlaviikkojen tiedottaja, joka leipoi festivaalitunnelmaan lipuvalle toimistoväelle aamulla pannukakkua, josta tulikin piirakka.

perjantai 24. heinäkuuta 2009

Tyyntä ennen myrskyä

Meg Stuart & Philipp Gehmacher: Maybe Forever. Kuva Chris Van der Burght

Juhlaviikkojen esittävien taiteiden tuottajalle heinäkuu on yleensä viimeinen hengähdyshetki, jolloin toimistossa pystyy vielä jokseenkin rauhassa työskentelemään. Kesälomallakin on ehtinyt käydä keräämässä voimia.

Festivaalituotannon työvuosi jakautuu eri vaiheisiin, joissa jokaisessa on omat kiemuransa. Syksy menee menneiden Juhlaviikkojen jälkitöissä ja uusia tuulia haistellessa. Vuodenvaihteen molemmin puolin aloitetaan keskustelut seuraavan festivaalin esiintymisistä sekä se kaikista vaativin, aikataulujumppaaminen.

Helmikuun lopussa ohjelmisto alkaa olla kutakuinkin kasassa mutta viime hetken muutokset maaliskuun puolella eivät ole ennenkuulumattomia... Yksi työvuoden virstanpylväitä on, kun saan huhtikuussa painotuoreen ohjelmistoesitteen käteeni – aikataulupalapeli on valmis ja on aika siirtyä seuraavaan vaiheeseen!

Kevät kuluu pitkälti sopimuksien valmisteluissa sekä yksityiskohtien viilauksessa. Kesän työsarkaa on käsiohjelmien teko sekä esiintyjäryhmien tarkempi aikataulusuunnittelu. Kesällä ajatukset alkavat jo kääntyä elokuun kupliviin iltoihin – niitä odotellessa tuottaja käy viimeisiä keskusteluja esiintyjäryhmien kanssa ja toivottaa vieraat tervetulleiksi Helsinkiin.

Festivaaliaikaan sattuu ja tapahtuu, joten kaikkeen pitää varautua. Silloin tuottaja on 24/7 puhelimen tavoitettavissa ja aina valmiina auttamaan. Viime vuonna erään seurueen jäsen myöhästyi lennolta, sillä hän uppoutui lähtömaan lentokentällä katselemaan piirrettyjä niin intensiivisesti, ettei ollut kuullut lennon kuulutuksia... (Hän onnistui kuitenkin hankkiutumaan Helsinkiin muiden perässä, ja esitykset saatiin vietyä läpi suunnitelmien mukaan.)

Kaiken pyörityksen keskellä tuottaja pääsee nauttimaan upeista taide-elämyksistä lähes päivittäin sekä tutustumaan mielenkiintoisiin ihmisiin. Juuri tällä hetkellä festivaali häämöttää kolmen viikon päässä, ja perhoset alkavat jo lennellä vatsassa!

Sanni Pajula, Juhlaviikkojen tanssi-, teatteri- ja sirkusohjelmiston sekä lastenesitysten tuottaja, joka odottaa kovasti tanssiteos Maybe Foreverin näkemistä.

tiistai 21. heinäkuuta 2009

Kan man presentera sig själv?

Destruction Song. Kuva: Urban Jören.

Med Destruction Song återkommer jag som koreograf till Helsingfors festspel. Återkommer, eftersom jag presenterat många av mina koreografer just som gästspel i detta sammanhang.

Jag funderade länge på ifall det var moraliskt försvarbart att visa just Destruction Song, eftersom jag ”arbetar” för Festspelen som konstnärlig rådgivare. Har man inte en egen ko på isen då? Jepp!

Risto Nieminen fick avgöra (vilket han alltid gör), ifall det var konstnärligt försvarbart, efter att ha sett föreställningen i november förra året.

Nu får ni som publik själva bedöma ifall beslutet är rätt eller fel.

Denna vecka sätter vi igång. Repetitioner den 22.7, i samma studio där Virva Talonen förbereder sitt beställningsverk: Poikkeustapauksia - Special Cases.

Vi skall först till norra Finland och göra en spelning och sedan kommer vi till Helsingfors i augusti. Två olika ställen två olika förutsättningar. Ena platsen en sporthall, den andra ett operahus. Så kan det bli ibland... Destruction Song har en kärna som alltid är konstant, så själva dansen och uttrycket är det samma.

Men sedan handlar det om den mänskliga faktorn, vi har dansare på scen, tekniker som kör föreställningen. Trots många timmar av förberedelser så händer det alltid något på scen, som gör att det blir så spännande.

En sekunds förflyttning åt fel håll, en missad arm, svett, underlag, för mycket energi, för lite... under en föreställning finns det som sagt väldigt många saker som kan påverka slutresultatet, men det är också därför vi vill se allting live, eller hur?

Destruction Song har Finlands premiär på Full Moon Festivalen i Pyhäjärvi, 24.07.

Kenneth Kvarnström, konstnärlig rådgivare för Festspelens dansrepertoar, som är tillbaka från sin semester.


Voiko itsensä valita?

Destruction Song -teoksella palaan Juhlaviikoille koreografina. Palaan, koska koreografioitani on festivaalilla esitetty aiemminkin.

Mietin pitkään, oliko Destruction Songin valitseminen ohjelmistoon moraalisesti arveluttavaa, koska minähän "työskentelen" Juhlaviikoille taiteellisena neuvonantajana. Eikö tässä ole oma lehmä ojassa? Jep!

Risto Nieminen sai esityksen nähtyään ratkaista (kuten muulloinkin), oliko sen Juhlaviikoille tuominen taiteellisesti puollettavissa.

Ja nyt te voitte yleisönä itse arvioida oliko päätös oikea vai väärä.

Tällä viikolla starttaamme. Harjoitukset alkavat huomenna 22.7. samassa studiossa, jossa Virva Talonen valmistelee tilausteostaan Poikkeustapauksia - Special Cases.

Suuntaamme ensin pohjoiseen tekemään yhden esityksen ja sitten palaamme Helsinkiin elokuussa. Edessä on kaksi erilaista paikkaa ja kahdet erilaiset edellytykset. Toinen paikka on urheiluhalli, toinen oopperatalo. Niin se joskus on... Destruction Songin ydin on kuitenkin pysyvä, itse tanssi ja ilmaisu ovat samat.

Kyse on myös inhimillisistä tekijöistä: meillä on tanssijat näyttämöllä ja teknikot jotka pitävät esityksen käynnissä. Huolimatta tuntien valmisteluista näyttämöllä tapahtuu aina jotakin, jotakin joka tekee kaikesta jännittävää.

Liike väärään suuntaan, menetetty ote, hiki, alusta, liika energia tai liian vähäinen energia.. esityksessä on valtavasti asioita jotka voivat vaikuttaa lopputulokseen - mutta juuri siksihän asioita haluaakin nähdä livenä, eikö?

Destruction Songin Suomen ensi-ilta Täydenkuun tansseilla Pyhäjärvellä 24.7.

Kenneth Kvarnström, Juhlaviikkojen tanssiohjelmiston taiteellinen neuvonantaja, jonka loma on nyt lomailtu.

perjantai 17. heinäkuuta 2009

Festival d'Avignon

Kuva: Avignonin festivaaliesitteen kansi 2009

Avignonin festivaalin tämänvuotinen juliste on hieno. Siinä näkyy kukkula. Kukkulan luo kerääntyy tummia hahmoja, lyhyitä varjomaisia pystyviivoja. Hahmojen yllä liitelee vauhdikkaasti pieniä mustia ristejä.

Hahmot ovat ihmisiä - ehkä - tai taloja, tai hautakiviä. Lentelevät ristit ovat pääskysiä. Niitä on täällä Avignonissa paljon – keskiaikaisen kivikaupungin muurien kätköissä pesäkoloja riittää.

Mikään logiikka ei ole niin outo kuin historian. Vienanmeren Solokan saarien ikiaikaiselle uhripaikalle rakennetusta luostarista tuli Neuvosto-Venäjän pakkotyöleirien – gulagien – kammottavimpia vankiloita. Nyt vankila on palautettu luostariksi ja siitä on tullut turistikohde.

Sama ironisen paradoksaalinen historian liikevoima muuttaa Avignonin – Paavin maanpaon pyhän tyyssijan - teatterifestivaalin näyttämöksi. Uskonnolliset maamerkit uusiokäytetään teatteriesitysten kulisseina. Paholainen kekkuloi kirkon katonharjanteella.

Niin se menee. Aika ja ikuisuus, elämä ja kuolema. Kuningas kysyy narria, narri kuningasta. Uskonto ja taide eivät tosin ole toistensa vastakohtia - kirkko ja teatteri mahtuvat saman kolikon eri puolille, kruunu ja klaava. Klaava tarkoittaa avainta.

Kaskaat viettävät orgioita plataanipuissa - kirskuttavat kuin henkensä edestä. Mahtavat puut – rungot kuin taitelijan värittämiä kaikki.

Aika monet täällä näkemistäni esityksistä käsittelevät ajan päättymistä. Joukossa on tärkeitäkin.

Mitä festivaalijohtaja festivaalihumussa hakee? Katsomiskokemuksia joita spontaanisti haluaa jakaa helsinkiläisten kanssa. Kate Strong. Pieni suuri esitys nimeltä Narcisses-O. Älykkään, vahvan, osaavan ja kokeneen esiintyjän puheenvuoro esiintymisestä. Katsotaan saataisiinko se Helsinkiin.

Erik Söderblom, Juhlaviikkojen toiminnanjohtaja, joka on parhaillaan Avignonissa.

keskiviikko 15. heinäkuuta 2009

Enää kuukauden odotus

Jani Nuutinen: Un Cirque Plus Juste

En ole lehtien urheilusivujen kovin tiirailija, mutta tänään pysähdyin Helsingin Sanomien urheiluosion alkuun - siellä kerrottiin huippuvoimistelija Olli Torkkelin solmineen kahden ja puolen vuoden sopimuksen Cirque du Soleilin kanssa.

Upea tilaisuus, jo ihan siksikin että kilpavoimistelusta tutut säännöt eivät esityksissä päde. Muistutetaan jutussa tosin myös siitä, että sirkustaiteilijan arki on kaikkea muuta kuin loistoa ja suihkuseurapiirejä. Rankkaa ja säännönmukaista treenaamista monesti.

Seurasin viime vuonna sirkusseurueen touhuja ensimmäistä kertaa läheltä. Kristallikruunut olivat Cirque Plumen väen arjesta kaukana - seurue asui asuntoautoissa sirkusteltan liepeillä. Suihkuseurapiireistä tosin ehkä saattoi puhua, sen verran sateiset heidän täällä viettämänsä viikot olivat.

Plic Ploc -esitys vei veden maailmaan, ja tunnelma teltassa oli tiivistyneen lämmin. Itse näin esityksen iltana, jolloin ylimääräisiä ääniefektejä ei kaivattu - niin kovaa ääntä telttakatteeseen iskeytyneet pisarat pitivät. Ja se oli hienoa.

Tänä vuonna Juhlaviikkojen ja Korjaamo Teatterin yhteisessä Stage-kokonaisuudessa nähdään kooltaan pienempää mutta tunnelmaltaan takuulla yhtä tiivistä sirkusta. Circo Aereon riveissä vaikuttavan sirkustaiteilija Jani Nuutisen sooloteos Un Cirque Plus Juste lupaa yllätyksiä, sirkuksen leikkiä ja intiimiä tunnelmaa. Niin, ja chansonia..

Festivaali lähestyy hurjaa vauhtia, ja ajatus tulevasta ajoittain jännittää, ja vähän hirvittääkin. Samalla odotukseen latautuu hyvää jännitystä - miten hienoja juttuja voimmekaan kaupunkiin tuoda. Kuukauden päästä toivumme parhaillaan ihanan Melingon keikasta ja valmistaudumme iltaan nykytanssin ekakertalaisten kanssa. Ja ihan pian pääsee fiilistelemään myös Janin minimaalista sirkusta.

Maarit Kivistö, Juhlaviikkojen tiedottaja, jonka mielestä chanson sopii elokuiseen Töölöön ihan yhtä hyvin kuin Montmartrelle (ellei paremminkin).

perjantai 10. heinäkuuta 2009

Bodari herkistyy

Paula ja Mike Senaatintorilla 2008. Kuva Maarit Kytöharju.

Pyöräilen päivittäin Töölönlahden maisemissa. Matkan varrelle osuu muutama Juhlaviikoiltakin tuttu tapahtumapaikka kuten Alminsali ja Finlandia-talo. Ne ovat useimmille tuttuja kulttuuripyhättöjä ainakin rakennuksina.

Kaupunkia katsellessani mietin usein, missä paikoissa Juhlaviikot voisi näkyä ja kuulua. Kuinka nekin, joille festivaalimme vielä on outo ja tuntematon, löytäisivät meidät.

Viime aikoina olen tehnyt empiiristä tutkimusta ruumiinkulttuurin parissa ja vienyt esitteitämme töölöläiselle kuntosalille. Ne liikkuvat sieltä erittäin liukkaasti. Kuntosalit ovat itse asiassa harvinaisen heterogeenisiä paikkoja. Kehoaan huoltavat toimistotyöläiset, taitelijat, raksamiehet, melkein kaikki. Kiinnostusta kaikenlaista kulttuuria kohtaan ei siis tarvitse ihmetellä.

Mutta mitä kulttuuria tosibodarit – siis ne oikeat lihaskimput kuluttavat? Käyvätkö he taidenäyttelyissä, konserteissa ja teatterissa? Olisi stereotyyppistä olettaa, että citybodari kuuntelee pääasiassa raskaampaa rockia ja covereita ja livenä ainoastaan Apollossa tai On the Rocksissa.

Viime elokuussa kuuntelin parin kaapinkokoisen moikkatutun keskustelua oman treenini ohessa. Miehet keskustelivat viime vuoden Taiteiden yön Rock, rytmi, rakkaus -konsertista ja hehkuttivat Paulaa, Mikea ja Ismoa. Toiselle oli tullut kyynel silmään, kun oli ollut niin hienoja tulkintoja. Tällaisia keikkoja pitäisi kuulemma olla joka vuosi.

Toinen kavereista oli myös joutunut Huvilan lauantaitansseihin. Tyttöystävä oli pakottanut tanssimaan Yölinnun tahdissa ja kokemus olikin ollut positiivinen ja teltassa sai lisäksi hyvää ruokaa ja juomaa.

Tuli ylpeä olo. Mahtavaa, että Juhlaviikkojen tapahtumat ovat liikuttaneet karskimmankin miehen sielua. Se mikä on toiselle valtavirtaa, on toiselle elämys. Juhlaviikkojen aikana taidetta ja viihdettä voi kokea ja tehdä itsekin eri puolilla kaupunkia. Ehkä joku bodari päätyy tänä vuonna filistelemään Katri Helenaa Huvilaan tai Meta4-kvartettia Gloriaan. Nykytanssin ekakertalaistenkin joukossa on kenties bodari ellei kaksikin.

Katri Helena Huvila-teltassa 19.8.
Meta4 Gloria Kulttuuriareenassa 16., 17. ja 18.8.

Viime vuoden Rock, rytmi, rakkaus -konserttia voi fiilistellä Juhlaviikkojen flickrissä.

Milla Valjus, Juhlaviikkojen markkinointikoordinaattori, joka rakastaa hoppia, housea, Chopinia ja Einojuhani Rautavaaraa.

keskiviikko 8. heinäkuuta 2009

Hyvä musiikki on helppoa

Kuva www.philharmonia.co.uk

Mitä on uusi musiikki, tai nykymusiikki? Termi viittaa uuteen taidemusiikkiin – ja vähän muuhunkin, sillä määritelmä joustaa.

Kuvittelin nykymusiikin olevan vaikeaa, sekamelskaa jota ei kauan jaksa kuunnella. Korvat olivat turtuneet näennäiseen helppouteen, populaarimusiikkiin. Nykymusiikki oli ihan muuta ja vierastin sitä.

Onneksi korviaan voi kouluttaa. Sain talvella tuhdin perehdytyksen, kun tiedotin uuden musiikin festivaali Musica nova Helsinkiä. Nykymusiikki olikin yhteiskuntakriittistä ja rohkeaa! Nyt ei ole paluuta, janoan haastavia kokemuksia.

Maailmalla uusi musiikki haalii uusia yleisöjä. Esimerkiksi Lontoon Southbank Centressä nykymusiikkia markkinoidaan uuden elektronisen musiikin faneille. Suurella menestyksellä. Toivottavasti suunta on sama Suomessa.

Tänään makustelin uutta musiikkia vierailemalla Ensemble Intercontemporainin kotisivuilla. Taustamusiikki antaa vihiä, mistä on kyse. ”Mitä toi on?”, kysyy työkaveri vieressä.

Klasarin yleissivistystä voi kasvattaa Philharmonia Orchestran oppaan avulla.

Kokeilin ranskalaisen Claude Debussyn teosta La mer. Säveltäjälle meri edusti vapautta, mysteeriä ja vaaraa.

Luen ohjeet: ”Anna musiikin valua päällesi. Pistä silmät kiinni ja kuvittele värejä ja muotoja.”

Keskityn ja painan play (biisi löytyy mm. Spotifysta).

Eka osa vie auringonnoususta iltapäivään merellä: ”Milloin aurinko nousee? Onko huilusoolo meren yllä kaarteleva yksinäinen lintu?” Päässäni lipuu uljaita purjelaivoja tyynellä ulapalla. Tuuli yltyy ja laivat keinuvat. Ah, pääsisipä purjehtimaan!

Toisessa osassa aallot murskautuvat kallioihin. Säpsähdän. Lopuksi meri ja tuuli keskustelevat.

Avaan silmät. Mahtavaa kuulla biisi Juhlaviikoilla yhden maailman huippuorkestereista tulkitsemana ja Esa-Pekka Salosen johtamana. Nyt kun minulla on suhde siihen, toka kerta on jo paljon helpompi.

Ensemble Intercontemporain Juhlaviikoilla 13.-14.8.
Esa-Pekka Salonen ja Philharmonia Orchestra Juhlaviikoilla 21.-22.8.

Anna-Sofia Joro, Juhlaviikkojen tiedottaja, jota inspiroivat tiedotuksen työhuoneen seinällä koreilevat Pierre Boulezin ja Katri Helenan julisteet.

perjantai 3. heinäkuuta 2009

Ota riski - rakastu malilaiseen

Työni Juhlaviikkojen tiedotusharjoittelijana pitää sisällään raivokasta festarisivujen päivitystä. Myspace ja Youtube ovat olleet ahkerassa käytössä kun lisäilen kuunteluklippejä Huvila-teltassa konsertoivien artistien esittelyihin. Kyse on aika unelmaduunista, sillä kukapa ei olisi omalla työpaikallaan etsinyt lapsuuden lempilaulajiensa musiikkivideoita. Noh minä ainakin...

Tuntien hapuilu videoviidakossa tuotti tulosta paitsi Helsingin juhlaviikkojen verkkosivuille, myös omaan musiikkimakuuni. Toimittuani neljä vuotta Basso-radion juontajana tiesin kyllä drum&bassista ja indierockista, mutta esimerkiksi maailmanmusiikin tietämykseni on ollut surkeaa. Afrikkalaiset rytmit tuntuivat videoselailun tuloksena ensin vääriltä, sitten oudoilta, mutta nyt hämmentävän kiinnostavilta.

Ihastuttavin löytö vei tämän harjoittelijan juuri Afrikan lämpöön, sillä malilaisen naislaulajan Oumou Sangaren ääni on helpottanut kuumassa toimistossa työskentelyä jo useampana päivänä. Kun terassit näyttäytyvät kesätyöläiselle vain toimiston ikkunasta, on Sangaren ääni auttanut lomatunnelman luomista työpaikalla. Nettisivujen päivitys, tiedotteiden kirjoittaminen ja Taiteiden yön loputtoman tapahtumalistan editointi luonnistuu rennommin kun kuulokkeista soi Seya-kappale. Edes toimistomme siviilipalvelusmiehen jättimäisiin mittoihin paisuvat jäätelöannokset eivät onnistu herättämään kateutta kun siirryn musiikin avulla Malin auringon alle.

Vaikka afrikkalaiset soundit ovat rytmittäneet harjoittelupäiviä, löytyy kesän yllättävin ihastus koti-Suomesta. Juhannuksen alla hain Twitteriin sopivia linkkejä ja päädyin selaamaan Huvila-teltassa esiintyvän Katri Helenan videoita. Suomalaisen iskelmän supertähti todisti suosionsa syyn, sillä viimeiset kaksi viikkoa päässäni on soinut taukoamatta Vasten auringon siltaa -kappale. Mikäpäs siinä, sillä Katri Helena kuuluu suomalaiseen kesään kuin metsämansikka heinäkorteen.

Ilona Hiila, Juhlaviikkojen tiedotusharjoittelija, joka laulaa pyöräillessään Katri Helenan kappaleita.