Kuva: Avignonin festivaaliesitteen kansi 2009Avignonin festivaalin tämänvuotinen juliste on hieno. Siinä näkyy kukkula. Kukkulan luo kerääntyy tummia hahmoja, lyhyitä varjomaisia pystyviivoja. Hahmojen yllä liitelee vauhdikkaasti pieniä mustia ristejä.
Hahmot ovat ihmisiä - ehkä - tai taloja, tai hautakiviä. Lentelevät ristit ovat pääskysiä. Niitä on täällä Avignonissa paljon – keskiaikaisen kivikaupungin muurien kätköissä pesäkoloja riittää.
Mikään logiikka ei ole niin outo kuin historian. Vienanmeren Solokan saarien ikiaikaiselle uhripaikalle rakennetusta luostarista tuli Neuvosto-Venäjän pakkotyöleirien – gulagien – kammottavimpia vankiloita. Nyt vankila on palautettu luostariksi ja siitä on tullut turistikohde.
Sama ironisen paradoksaalinen historian liikevoima muuttaa Avignonin – Paavin maanpaon pyhän tyyssijan - teatterifestivaalin näyttämöksi. Uskonnolliset maamerkit uusiokäytetään teatteriesitysten kulisseina. Paholainen kekkuloi kirkon katonharjanteella.
Niin se menee. Aika ja ikuisuus, elämä ja kuolema. Kuningas kysyy narria, narri kuningasta. Uskonto ja taide eivät tosin ole toistensa vastakohtia - kirkko ja teatteri mahtuvat saman kolikon eri puolille, kruunu ja klaava. Klaava tarkoittaa avainta.
Kaskaat viettävät orgioita plataanipuissa - kirskuttavat kuin henkensä edestä. Mahtavat puut – rungot kuin taitelijan värittämiä kaikki.
Aika monet täällä näkemistäni esityksistä käsittelevät ajan päättymistä. Joukossa on tärkeitäkin.
Mitä festivaalijohtaja festivaalihumussa hakee? Katsomiskokemuksia joita spontaanisti haluaa jakaa helsinkiläisten kanssa. Kate Strong. Pieni suuri esitys nimeltä Narcisses-O. Älykkään, vahvan, osaavan ja kokeneen esiintyjän puheenvuoro esiintymisestä. Katsotaan saataisiinko se Helsinkiin.
Erik Söderblom, Juhlaviikkojen toiminnanjohtaja, joka on parhaillaan Avignonissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti