Aivan mahtavaa olla bloggaamassa Juhlaviikkojen sivuilla. Käsissäni on tuleva ohjelmisto ja paraikaa kynä hiessä ruksailen esityksiä jotka on pakko nähdä. Mutta ensimmäisen postaukseni kunniaksi haluan kertoa pienen tarinan….On elokuinen ilta Hakaniemen Tokoinrannassa. Olen Kallion ilmaisutaidon lukion ensimmäisen vuoden toiveikas opiskelija. Olen taivaissa. On lämmin elokuun ilta, hikinen ylä-aste takana ja taide-elämä edessä. Harrastan teatteria Pimeyden Nauriit -teatteriryhmässä ja tanssin itseni hikeen joka sunnuntai Aira Samulinin tanssikoulussa Lepakossa. Minulla on tasan kaksi uravaihtoehtoa; Ryhmäteatterin näyttelijä tai Step Upin tanssija ruotsinlaivalla….kaksi maailmaa kovin kaukana toisistaan, voisi joku todeta.
Ristiriitaista ja hetkittäin hämmentävää, mutta vielä 15 vuotta myöhemmin kannan molempia maailmoja ylpeydellä mukanani. Molemmat ovat rikastuttaneet elämääni sanoinkuvaamattomin tavoin. Molemmissa olen oppinut asioita itsestäni ja yhteiskunnasta ympärilläni. Olen päässyt koskettamaan sekä Kansallisteatterin legendaarista näyttämöä että armoitetun ruotsinlaivan Stardust-yökerhon nousevaa pyörölavaa.
Samasta kahden maailman esiinmarssista nautin aina myös kun Juhlaviikot saapuu kaupunkiin. Näyttävä kokoelma laadukasta taidetta meiltä ja muualta arjen taidekokemuksista poiketen, kuorrutettuna ylimääräisellä ripauksella kohotettua mielentilaa ja ylellistä loistokkuutta. On juhlan, tanssin ja oivalluksen aika. Nyt saa vapautuneesti tykittää taiteen puolesta ja se kuuluu sananmukaisesti kaikille. Siitä saisi taiteessa olla useamminkin kyse. Karnevalistisessa tunnelmassa antaa taiteen viedä mukanaan. Se auttaa peilaamaan ympäröivää maailmaa, mennyttä ja tulevaa: kuka minä olen ja mikä on minun tarinani?
Mielestäni yhteiskuntamme on arvokriisissä. Kohtaamme lukemattomia uusia asioita, jotka haastavat yhteiskuntaamme: mikä on hyväksyttyä ja minkä tuomitsemme, minkä puolesta taistelemme ja minkä olemassaoloa emme hyväksy. Yksi taiteen tärkeimmistä tehtävistä on olla yhteiskunnan peili. Tehdä kaikki yhteiskuntamme jäsenet näkyviksi.
Palataan takaisin elokuun iltaan 15 vuotta sitten. Näin ensimmäistä kertaa Huvila-teltan. Valtava, sykkivä kangasmeri hohti valoa korkealle taivaisiin. Sisältä kuului musiikkia, laulua, rytmejä, aplodeja ja aikuisten ääniä. Ääniä maailmasta, johon toivoin pääseväni enemmän kuin mitään ja niin pian kuin mahdollista. Muutamaa vuotta myöhemmin toive toteutui. Pääsin telttaan. Ilta oli unohtumaton. Musiikki, rytmit, tuhatpäinen yleisö tanssimassa ja hymyilemässä…yhtenä monesta koin itseni ensimmäistä kertaa näkyväksi. En ollut liikaa tai liian vähän, vaan juuri sopivasti. Sitä tunnetta lähden etsimään taas Juhlaviikoilta tulevina elokuun iltoina Huvila-teltasta ja sen ympäristöstä.
Myöhemmin lisää!!
Huvilan nurmelle jo malttamattomana jorausseuraa odottava
Juhlaviikot pohtii tänä vuonna eri tapoja suhtautua taiteeseen. Mikä on sinun taidesuhteesi? Oletko taiteen kokijana esimerkiksi skeptikko, kriitikko, bilettäjä vai taidefani? Jani Toivola, Anna Kortelainen, Aleksi Bardy ja Marja-Terttu Kivirinta kirjoittavat festariblogissa omasta suhtautumisestaan taiteeseen ja Juhlaviikko-tunnelmistaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti