Tämä alkaa hyvin. Helsingin juhlaviikot teki sen, mihin Kiasma ei kyennyt.
Rahavaikeuksiin vedoten Nykytaiteen museo perui tunnetun brittinykytaiteilija Isaac Julienin (s. 1960) tuotantoa laajasti esittelevän näyttelyn. Sääli Kiasmaa. Onneksi Helsingin taidehallissa elokuussa avautuva Julienin näyttely on sentään hänen uuden teoksensa, yhdeksän valkokankaan videoinstallaation Ten Thousand Wavesin (Kymmenentuhatta aaltoa) Euroopan ensi-ilta. Sydneyn biennaalissa ja Shanghaissa parhaillaan nähtävä laaja installaatio täyttää loppukesästä ja alkusyksystä koko Taidehallin. Teos on runollinen omistus Luoteis-Englannissa joitakin vuosia sitten nousuveteen hukkuneille kiinalaisille simpukanpoimijoille. Se sukeltaa Kiinan historiaan, sen menneisyyteen ja nykypäivään.
Julienin taide käsittelee etnistä identiteettiä, kolonialismia ja siirtolaisuutta. Sitä on nähty täällä ennenkin.
Viimeksi Kiasmalla kävi taiteilijan suhteen parempi tuuri, kun se sai hänen tuolloin tuoreen videoteoksensa, orjuuden historiaa hulvattomasti kyseenalaistavan ja samaan aikaan Turner-palkintoehdokkaanakin olleen Vagabondian (2001) esille Ars 01:een.
Tätäkin taiteilijaa on odotettu. Siis pitkän uran tehneen brasilialaisen Caetano Veloson (s. 1940) tuloa Suomeen. Ainakin minä olen odottanut Veloson Helsingin konserttia siitä lähtien, kun kuulin karismaattista laulajaa ensi kertaa livenä muutama vuosi sitten Lontoossa. Barbican-keskuksen konserttisali oli suuri ja minulla paikka parvekkeen viimeisellä rivillä, jossa kuitenkin sai kiinni pääasiasta. Sieltä kuuli ja näki. En välttämättä pitänyt kaikesta. Samettiääninen Veloso oli Lontoossa markkinoimassa silloin uutta levyään, jossa lauloi pääasiassa englanniksi amerikkalaisia hittejä. Portugalinkielisiin lauluihin päästiin konsertin jälkipuoliskolla. Isolla jousiorkesterilla ja brasilialaisella rumpusetillä toteutetun illan ehdottomia suosikkeja oli tosin Veloson espanjaksi laulama Cucurrucucú paloma. Se on se ikimuistoinen laulu, jonka Caetano Veloso esittää Pedro Almodóvarin Puhu hänelle -elokuvan yökerhokohtauksessa.
Kuullankohan sitä Helsingissä! Velosohan esiintyy Kulttuuritalossa jo elokuun alussa ennen varsinaisia Juhlaviikkoja. Laulaja ei taatusti pääse eroon hienosta Cucurrucucústa. En ole tosin onnistunut kuulemaan sitä yhdelläkään hänen joskus aika sokerisista levyistään. Paitsi siis aina, kun kaivan esiin Almodóvarin leffan muutenkin kiehtovan soundtrackin.
taidekriitikko, jota nykytaiteen lisäksi
kiinnostaa maailmanmusiikki, kirjat, elokuvat, tanssi, teatteri, sirkus…
Kuva: Tomas Kolehmainen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti