keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Tanssia, viuluja, kitaroita ja rajojen ylitystä

Toimiston äänet: brasilialaisen Seu Jorgen portugalinkieliset versiot David Bowien hiteistä. Tuovat valoa harmaampaankin päivään, kokeile vaikka YouTubesta.

Monet tuttavat hämmästyvät siitä, että olen festivaalitöissä vuoden ympäri - heistä tuntuu hämmentävältä, että kolmen viikon juhlahumu työllistää myös pimenevässä syksyssä ja talvikuukausina.

Työllistää todellakin. Omalla työlistallani komeilee parhaillaan muutamakin raportti ja suunnitelma, toimintakertomus, todistuksia & analyysejä, talousasioita, rekrytointeja ja tietenkin ensi vuoden aikataulutusta & suunnittelua. Pohdimme vuoden 2010 festivaaliohjelmiston julkistamispäivää, jonka pohjalta sitten alan työstää ohjelmaoppaan ja nettisivujen aikataulua. Alihankkijat pitää valjastaa töihin ja varmistaa, että kaikki on tammikuussa täydessä toimintavalmiudessa.

Niin ja kuuluuhan tähän vuodenaikaan myös kesäloma.

Pienen hengähdystauon jälkeen syksyyn kuuluu myös taiteen pariin uppoutuminen. Loppuviikon suositukseni ovat hieman Juhlaviikko-johdannaisia. Vuoden 2008 festivaalilla Aleksanterin teatterissa nähtiin Suomen ensi-ilta Tero Saarisen koreografiasta Next of Kin. Nyt loppuviikon ajan samassa paikassa on mahdollisuus nähdä Tero Saarinen tanssijana - Blue Lady (Revisited) on Saarisen tulkinta Carolyn Carsonin legendaarisesta koreografiasta. Tänne suuntaan torstaina!

Aleksanterin teatterista jatkan ravintola Bellyyn Klasariklubille, siellä festivaaliltammekin tuttu Meta4 ja ohjelmassa "Szymanowskin romanttista hehkua ja bulgarialaista folkkia Bartokin tapaan". Viimeksi kuulin Szymanowskia Juhlaviikoilla Kamarimusiikkia kaupungintalolla -sarjassa. Ympäristö ja seura tulevat torstaina olemaan toiset, hauska nähdä miten se vaikuttaa kokemukseen.

Perjantaina jatkan viulistien seuraamista. Ateneumin Tablo-ravintolassa on Picasso-musaklubi, jossa Jarmo Saari ja Laura Hynninen musisoivat Picasson hengessä. Vieraana on Meta4-viulisti Atte Kilpeläinen, jota kuultiin myös kaupungintalolla elokuussa.

Klasari vaihtuu viimeistään lauantaina norjalaiseen kitarointiin - Huvila-suosikkini Ane Brun palaa Helsinkiin ja menen Tavastialle fiilistelemään.

Sunnuntaina harrastan korttelikulttuuria omilla nurkillani ja köpöttelen huopatossuissa Taidehalliin tutustumaan Borders & Beyond -näyttelyyn. Voisinpa vaikka tähdätä olevani siellä klo 15, jolloin saisin vielä opastetun kierroksenkin. Viikon saa päättää YLE Teemalta nähtävä Kohtaamisten taide, jossa koreografit Dominique Hervieu ja José Montalvo pohtivat kulttuurien ja sukupolvien kohtaamista.

Maarit Kivistö, Juhlaviikkojen tiedottaja, joka aikoo ehtiä myös pistää siirtolapuutarhahommat talviteloille ja perehtyä kirjakerhonsa seuraavaan kirjaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti