Kuva: Saša Tkalčan Olo on haikea, helpottunut, riehakas ja tyhjä: lähes kolmiviikkoinen festarirupeama on vihdoin takana. Uskollisia ja uusia Juhlaviikkojen ystäviä oli tänäkin vuonna ilahduttavan monta, kiitos teille kaikille.
Tällä hetkellä päällimmäisenä on lähinnä epäusko siitä, että nyt se sitten loppui. Tunteet ja kokemukset ovat iloista sekamelskaa, josta on vaikea eritellä yksittäisiä huippuhetkiä. Eilinen Laurie Andersonin ja Lou Reedin Huvila-keikka aiheuttaa yhä kylmiä väreitä. Avajaisviikonloppuna Ensemble Intercontemporainin konsertissa kuultu nykymusiikki oli itselleni uusi ja hämmentäväkin tuttavuus. Iloisin yllätys oli venäläinen Teatr Licedei -klovniryhmä. Hullunkurisen perheen musta huumori valloitti niin, että viimeistään esityksen puolivälissä tajusin nauravani tuolilla kaksinkerroin.
Tiukan tapahtumaputken jälkeen pientä kulttuuriähkyä on havaittavissa. Syksyyn voi kuitenkin ottaa pehmeän laskun. Amos Andersonin taidemuseossa on 2.11. asti nähtävillä Susanne Gottbergin ja Markus Kåhren yhteisnäyttely – suosittelen kaikille teokseen astumista. Myös Nagisa Oshiman retrospektiivi jatkuu Orionissa 12.9. saakka.
Tai sitten voi olla hetken paikallaan ja kuunnella hiljaisuutta….
Saara Oranen, Juhlaviikkojen tiedottaja, joka ähkystään huolimatta odottaa jo seuraavia kulttuuririentoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti