torstai 1. huhtikuuta 2010

Juhlaviikkojen työntekijä esittäytyy

Larissa Lounassalo, kaupunkitapahtumien tuottaja

Kauanko olet työskennellyt Juhlaviikoilla?

Teen nyt toista festariani. 2009 oli huima kokemus ja odotan tämän vuoden festareiden olevan sitä myös. 2008 toimme yhtiökumppanini Meiju Niskalan kanssa Kokemuksellisen kaupungin konsultin kaupunkiteoksen Juhlaviikoille ja sitä kautta minut osattiin kutsua haastatteluun.

Mitä tehtäviisi kuuluu?

Ehdottomasti suurin puristus on yli 20 vuotta järjestetty Taiteiden yö. Työhön kuuluu itsenäisten tapahtumien koordinoiminen tiedotuksen kanssa ja Juhlaviikkojen omien tuotantojen tuottaminen ja järjestäminen. Tuottajan työ on suunnittelua, valmistelua ja suorittamista niin, että projektit toteutuisivat parhaalla mahdollisella tavalla.

Mikä on parasta työssäsi?

Mielenkiintoisten ihmisten tapaaminen. Innostava työ, jännitys ja onnistumisen tunteet saavat minut pitämään työstäni valtavasti. I love work!

Entä haastavinta?

Freelancer-tuottajan tulot eivät koskaan ole kauhean vakaat tai turvatut. Se, että osaa suhtautua muuttuviin tilanteisiin stressaamatta on välillä haastavaa.

Mikä on paras Juhlaviikko-kokemuksesi?

Tämä muisto saa hymyilemään: Plasticiens Volants -ilmapallojätit esiintyivät perjantaina Senaatintorilla ja Esplanadilla. Samana päivänä ranskalaisryhmän taiteilija kertoi minulle, että Sofiankadun puinen puhelinkoppi on vaarallinen ilmapalloja ajatellen ja sen katolta pitää välittömästi siirtää puinen terävä koriste alas. Sanoin suoraan, että kyse on suojellusta kohteesta, jota ei voi laittaa palasiksi, mutta lupasin suojata kepin pään jotenkin. Teknisen tuottajan auton takapenkiltä löytyi hänen 6-vuotiaan tyttärensä ajanviete eli kuplamuovi. Saa kelvata, ajattelin, ja lähdin puhelinkopille. Kopin vieressä rakennettiin Kaupungintalon sisäänkäyntiä ja pyysin erästä työmiehistä kiipeämään kopin katolle ja laittamaan muovin paikoilleen. "Milläs mä kiinnitän sen?" Mietin kaksi sekunttia ja annoin hiuksistani punaisen hiuspompulan. "Ei voisi olla parempi, kiitos avustanne!"

Miksi tämä oli niin hyvä kokemus? Ilmassa oli hyvä jännitys, oli mahtavaa tehdä töitä hyvässä porukassa, sää oli mitä mainioin, remonttimiehet avuliaita ja helsinkiläiset hymyilivät auringon kanssa kilpaa Senaatintorilla soundcheckin kajahdellessa taustalla. Mahtavaa!

Vuoden 2009 festarin Top 3?

Ei missään järjestyksessä:
Lou Reed & Lauri Anderson festarin päätöspäivänä
Semianyki
Ane Brun

Taide kuuluu...

säätäjälle. Itselleni Juhlaviikot on iloa ja liikutuksen hetkiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti