Tarina, jolla on onnellinen loppu

Kuva: Still-otos dokumenttielokuvasta L'Orchestra di Piazza Vittorio.
Intialainen Mohammed Bilal ihmettelee Rooman näyteikkunoita.

Katselin eilen illalla dokumenttielokuvan Huvila-telttaan saapuvasta italialaisesta orkesterista. L'Orchestra di Piazza Vittorio -niminen elokuva lämmittää vielä tänä aamunakin, kun nämä Suomen kesän lämpötilat eivät siihen pysty.

Orkesterin tarina on hieno ja innostava, ja orkesterin tyypit sellaisia, etten malta odottaa heidän tapaamistaan. Harmi kyllä kaksi elokuvassa seikkailevaa intialaista eivät enää ole bändissä - toisaalta tilalle on takuulla tullut yhtä valoisia henkilöitä. Pitäisi saada kaikilta videotervehdykset.

Bändin muusikot ovat kaikki Italiaan syystä tai toisesta saapuneita maahanmuuttajia. Osa jo hyvinkin kotonaan maassa ja osa vasta etsii paikkaansa, ja saa tukea ryhmältä. Soittimia ja harjoituspaikkoja haalitaan hyvässä yhteishengessä, ja samalla kamppaillaan arkisempien asioiden kanssa. Muuttuneet maahanmuuttolait antavat 24 tuntia poistua maasta, asuntona toimiva varastohalli käy pieneksi, vaimo ei tykkää miehen taiteilijaelämästä..

Tarinassa on toivoa ja iloa. Yhteisöllisyyttä ja lämpöä. Ihmiset voivat tehdä yhdessä kaikenlaista, vaikka ovatkin eri lähtökohdista eikä yhteistä kieltäkään välttämättä ole. Näinä aikoina, monien mielipiteiden ja ennakkoluulojen kärjistyessä ympärillä, on hyvä katsoa jotain tällaista.

At one point, when I saw the images that I had shot, I thought that perhaps it would be better to tell the stories of people who left their homelands to seek their fortune elsewhere, concentrating on the more dramatic aspects such as painful separations, sacrifices, denied rights, and racism. The stories that usually have a bad ending. It’s what everyone expects.

But I found myself witness to and participant of a story about immigration that, in spite of everything… has a happy ending, a very happy ending! And maybe – I told myself – in these times of unrest, it might be important to tell a story like the one of the Orchestra di Piazza Vittorio: a story with a happy ending. A true story.

Ohjaaja Agostino Ferrente

Leffan päähenkilöt ja musiikkia YouTubessa
New York Timesin artikkeli bändistä ja Italian maahanmuuttopolitiikasta

Maarit Kivistö, Juhlaviikkojen tiedottaja, joka ei voi lopettaa hymyilemistä intialaisia muusikoita muistellessaan.