Ohjelmaa kuumeisiin taloihin

Leoš Janáček

Possuflunssaa tai jotakin muuta - moni tuttava on viime aikoina joutunut lukittautumaan neljän seinän sisään potemaan, päiväkausiksi vieläpä.

Muutamatkin kanakeitot ovenrakoon kiikuttaneena olen koittanut pohdiskella myös hengenravintoa toipilaille. Tosiasia on, että jo muutaman päivän mittainen pakkomakuu aiheuttaa useimmille jonkinsorttista mökkihöperyyttä.

TV:n tarjonta ei välttämättä tee hyvää kuumehoureiselle päälle. Muutama Zumba-mainos liikaa ja potilas tarvitsee entistä tujumman lääkityksen.. Samaan ongelmaan törmää nopeasti, jos antaa potilaalle läppärin sänkyyn - liian monta hassua videoklippiä pötköön katsottuna ei todistettavasti paranna henkistä jaksamista.

Viime päivinä olenkin suositellut potilaille hieman pahaenteiseltä kalskahtavaa mutta itse asiassa melkoisen parantavaa kuunneltavaa: Leoš Janáčekin ooppera Kuolleesta talosta. Spotify tarjoaa orkesteriversion teoksesta ja kirjastoista löytyy ooppera librettoineen.

Esa-Pekka Salonen johti Radion sinfoniaorkesterin ja solistien konserttiversion oopperasta 2008 Juhlaviikoilla. Ilta oli hieno, eikä ainoastaan omasta mielestämme. "Helsingin juhlaviikot teki sen taas: tuotti klassisen musiikin alalla kulttuuriteon," totesi Vesa Sirén Helsingin Sanomissa 23.8.2008.

Viime viikolla Salonen debytoi New Yorkin Metropolitan-oopperassa, ohjelmassa Kuolleesta talosta täydellisenä oopperaversiona Patrice Cheréaun ohjauksena. The New York Times tarjoaa hyvän paketin aiheesta kiinnostuneille: arvion lisäksi lehden musiikki-, kirjallisuus- ja teatterikriitikot keskustelevat aiheesta ArtsBeat-blogissa.

Maarit Kivistö, Juhlaviikkojen tiedottaja, joka kehottaa kaikkia terveinä säilyneitä suuntaamaan Baltic Circle -festivaalille 18.-22.11.

Viikon linkkivinkit

Alkuun klassista. Thomas Zehetmair Paganinin kimpussa. Bongasin ääninäytteen jo viime viikolla Alex Rossin (The New Yorkerin musiikkikriitikko) blogista Unquiet Thoughts ja samana päivänä eräs viulisti kommentoi levyä Facebook-statuksessaan jokseenkin näin: "OMG. It ain't pretty and I like it."

Rossin blogi on seuraamisen arvoinen, samoin kuin hänen toinenkin, tällä hetkellä hieman harvempaan tahtiin päivittyvä bloginsa The Rest is Noise. Ross on myös julkaissut samannimisen kirjan, joka johdattaa nykymusiikin labyrinttiin. Blogista löytyy myös infoa kirjasta ääninäytteineen.

Toinen vinkki lumipyryn keskelle on Hufvudstadsbladetin kulttuuriblogi, jonka tuoreimmassa kirjoituksessa mainitaan myös Juhlaviikkojen toiminnanjohtaja, ei kuitenkaan Juhlaviikko-yhteyksissä tällä kertaa. Erik Söderblom on nimittäin viime viikkoina ollut tutumpi näky Svenska Teaternin kuin Juhlaviikkojen käytävillä - Körsbärsträdgård saa ensi-iltansa lauantaina, ja siitä sekä kielipoliittisesta keskustelusta voi lukea muun muassa Hbl:n blogista.

Loppuun ei niinkään luku- vaan menovinkki. Nyt kipin kapin lippuostoksille, ettei jää ilman Dance with Dancers -elämystä. Suomen Kansallisoopperan huikea idea avata Alminsalin ovet öiseen käyttöön saa kiitosta ainakin useammalta juhlaviikkolaiselta. Odotamme iltaa innolla!

Unohtaa ei saa meneillä olevia Kettupäiviäkään. Eikä Etnosoi! -festivaalia. Eikä Liikkeellä marraskuussa -tapahtumaa.. Eikä isiä sunnuntaina.

Maarit Kivistö, Juhlaviikkojen tiedottaja, joka ottaa vastaan isänpäivälahjaehdotuksia.

Tanssia, viuluja, kitaroita ja rajojen ylitystä

Toimiston äänet: brasilialaisen Seu Jorgen portugalinkieliset versiot David Bowien hiteistä. Tuovat valoa harmaampaankin päivään, kokeile vaikka YouTubesta.

Monet tuttavat hämmästyvät siitä, että olen festivaalitöissä vuoden ympäri - heistä tuntuu hämmentävältä, että kolmen viikon juhlahumu työllistää myös pimenevässä syksyssä ja talvikuukausina.

Työllistää todellakin. Omalla työlistallani komeilee parhaillaan muutamakin raportti ja suunnitelma, toimintakertomus, todistuksia & analyysejä, talousasioita, rekrytointeja ja tietenkin ensi vuoden aikataulutusta & suunnittelua. Pohdimme vuoden 2010 festivaaliohjelmiston julkistamispäivää, jonka pohjalta sitten alan työstää ohjelmaoppaan ja nettisivujen aikataulua. Alihankkijat pitää valjastaa töihin ja varmistaa, että kaikki on tammikuussa täydessä toimintavalmiudessa.

Niin ja kuuluuhan tähän vuodenaikaan myös kesäloma.

Pienen hengähdystauon jälkeen syksyyn kuuluu myös taiteen pariin uppoutuminen. Loppuviikon suositukseni ovat hieman Juhlaviikko-johdannaisia. Vuoden 2008 festivaalilla Aleksanterin teatterissa nähtiin Suomen ensi-ilta Tero Saarisen koreografiasta Next of Kin. Nyt loppuviikon ajan samassa paikassa on mahdollisuus nähdä Tero Saarinen tanssijana - Blue Lady (Revisited) on Saarisen tulkinta Carolyn Carsonin legendaarisesta koreografiasta. Tänne suuntaan torstaina!

Aleksanterin teatterista jatkan ravintola Bellyyn Klasariklubille, siellä festivaaliltammekin tuttu Meta4 ja ohjelmassa "Szymanowskin romanttista hehkua ja bulgarialaista folkkia Bartokin tapaan". Viimeksi kuulin Szymanowskia Juhlaviikoilla Kamarimusiikkia kaupungintalolla -sarjassa. Ympäristö ja seura tulevat torstaina olemaan toiset, hauska nähdä miten se vaikuttaa kokemukseen.

Perjantaina jatkan viulistien seuraamista. Ateneumin Tablo-ravintolassa on Picasso-musaklubi, jossa Jarmo Saari ja Laura Hynninen musisoivat Picasson hengessä. Vieraana on Meta4-viulisti Atte Kilpeläinen, jota kuultiin myös kaupungintalolla elokuussa.

Klasari vaihtuu viimeistään lauantaina norjalaiseen kitarointiin - Huvila-suosikkini Ane Brun palaa Helsinkiin ja menen Tavastialle fiilistelemään.

Sunnuntaina harrastan korttelikulttuuria omilla nurkillani ja köpöttelen huopatossuissa Taidehalliin tutustumaan Borders & Beyond -näyttelyyn. Voisinpa vaikka tähdätä olevani siellä klo 15, jolloin saisin vielä opastetun kierroksenkin. Viikon saa päättää YLE Teemalta nähtävä Kohtaamisten taide, jossa koreografit Dominique Hervieu ja José Montalvo pohtivat kulttuurien ja sukupolvien kohtaamista.

Maarit Kivistö, Juhlaviikkojen tiedottaja, joka aikoo ehtiä myös pistää siirtolapuutarhahommat talviteloille ja perehtyä kirjakerhonsa seuraavaan kirjaan.

Hälsningar från Sydney

Det är märkligt att dansen får så lite utrymme i t.ex. media. Dansen som konstform är innovativ, nyskapande och ifrågasätter normer inom scenkonsten. Den samtida dansen står faktiskt ganska högt, oftast högre än t.ex. teatern när det gäller att ifrågasätta och utmana det som visas på scenerna.

Dansprogrammet under Festspelen var varierat och utmanande, folkligt och (om man så vill) smalt. Men ändå med ett vässat uttryck, gjorda av bl.a. mycket högt renomerade utövare. Jag tänker i synnerhet på Sidi Larbi Cherkaoui och Meg Stuart. Två mycket skilda föreställningar, men upphovsmännen/kvinnorna har en lång och synnerligen gedigen meritlista.

Under hela festspelsperioden skrev man om än det ena, än det andra, men väldigt lite om dansen och dess utövare. Jag blir fundersam. Hur skall vi lyckas komma igenom denna osynliga maktstruktur och barriär av personligt tyckande? När skall alla konstformer få lika villkor?

Jag applåderar Risto Nieminens intervju i Suomen Kuvalehti, men beklagar samtidigt att de flesta intog en defensiv hållning mot hans påståenden. Det finns saker som måste diskuteras, ifrågasättas, ältas om och om igen. Det är hälsosamt att ifrågasätta alla strukturer och isynnerhet maktstrukturer, det är tråkigt att idka ”navelskåderi”.

Vi måste bli bättre på att öppna upp våra egna ögon för nya intryck och uttryck, låt nästa år Festspel utmana oss igen.

Top 5 överraskningar på Fetspelen 2009:
- The Five Corners Quintet i Huvilatältet en torsdagkväll.
- Laurie Anderson på utsidan av Huvilatältet, innan konserten.
- Meg Stuart dansade tillsammans med Jani Nuutinen på Mokbabaren
- Tre unga munkar som repeterade sin egna version av hiphop, 3 timmar innan föreställningen Sutra började.
- Nästan 100 Ekakertalaista (förstagångare) på lördagens föreställning av Destruction Song

Kenneth Kvarnström, konstnärlig rådgivare för Festspelens dansrepertoar, som just nu är i Sydney och repeterar ett nytt verk för Sydney Dance Company och som träffade Kate Blanchett häromveckan och är på väntelistan för att se henne i "A Streetcar Named Desire". På väg till Melbourne för att se Sasha Waltz...

Syyslauluja

Ane Brun, kuva: Anders Widlund

”It´s the changing of the seasons…”

Ulkona sataa, ja yhä useammat illat kuluvat sohvalla villaan kääriytyneenä. Taustalla soi usein Ane Brun. Norjalaisen laulajan kappaleet sopivat syksyyn kuin hunaja teehen – suosittelen myös kaikkea neljää samanaikaisesti.

Brunin keikka Huvilassa kuului itselläni yksiin festarin kohokohdista. Lokakuun lopussa Ane nähdään jälleen Helsingissä – tällä kertaa Tavastian lavalla. On siis kammettava itsensä ylös ja ulos ainakin siksi aikaa, että käy kuuntelemassa kuinka biisit soivat klubiympäristössä. Marraskuun kulttuuripistoksen voi puolestaan saada Korjaamolta, jonne Ane Brunia Huvilassa lämmitellyt The Tallest Man on Earth saapuu 21.11.

Monen työkaverini mielestä Huvilan ehdoton piristysruiske oli Katri Helena. Kesädiivalta saa valohoitoa myös syksyllä: lämmön tuntee ainakin mielikuvissa, kun ympärillä soi Vasten auringon siltaa.

Jätän ehkä kuitenkin kumpparit kaappiin vielä hetkeksi. Hyväksytäänkö reippailuksi levyn vaihto? Seuraavan kerran viltin alla kuuntelen Scandinavian Music Groupin tuoretta kokoelmaa - ja muistelen Huvilan keikkaa, jolla ei vielä tarvittu kahta villapaitaa päällekkäin.

”Maa oli kylmä marraskuussa

se kiipesi kylkeä ylös silmiin

tarttui jalkoihin…”

Saara Oranen, Juhlaviikkojen tiedottaja, jonka mielestä syksyllä saa sanoa ei.

288 000 kävijää, ja vähintään yhtä monta muistoa

Gottberg-Kåhre Project. Kuva Jussi Tiainen.
Tänne menen vielä uudestaan rauhoittumaan. Avoinna 2.11. asti.

Klikkasin juuri sähköpostin lähetä-nappia ja pistin maailmalle tiedotteen, jossa kerrottiin Juhlaviikkojen ylittäneen kävijätavoitteensa tänä vuonna.

Kävijöitä oli kaikkiaan huikeat 288 000, joista maksullisiin tapahtumiin osallistui 92 000 ja ilmaistapahtumiin 196 000. Ne ovat oikeasti ihan hurjan isoja lukuja. Ja on hankala käsittää, että jokaisen luvun takana on oikeasti joku, joka on kokenut jotakin ihan omalla tavallaan.

Parhaita hetkiä itselle festivaalin aikana ovat lämpiöissä vietetyt hetket. Ennen ja jälkeen esitysten, ja väliajalla. Silloin voi ajautua keskusteluun kävijöiden kanssa ja kuulostella tuntemuksia. Tai sitten vain ihan röyhkeästi salakuunnella.

Se, että on kuullut jonkun liikuttuneen tai ärsyyntyneen tai löytäneen jotakin uutta, on parasta mitä festivaalityöläinen voi saada. Kollegani Saara kerää parhaillaan muistoja tämän vuoden Juhlaviikoilta, niiden lukeminen tulee antamaan voimia tuleviin viikkoihin kun on taas vaikea sopeutua normaaliin päivärytmiin.

Oma TOP 3 vuodelta 2009 tuntuu nyt tältä:
- Ensemble Intercontemporainin Finlandia-talon konsertin ensimmäinen osa, jolloin kuultiin Robinin Art of Metal III ja Francesconin Etymo. Olin aivan hurjan väsynyt ja istuin ensimmäistä kertaa ikuisuuksiin aloillani puoli tuntia ilman häiriötä. Art of Metal III:ssa pulputtanut ja kolissut kontrabassoklarinetti etenkin vei toiseen todellisuuteen.
- Ane Brun Huvilassa. Kun keväällä kuulin Anen tulosta Huvilaan, taisin vähän kiljua riemusta. Ihana artisti, jonka musiikin arvasin toimivan teltassa loistavasti. Ja niinhän se teki. Big in Japan vain jäi puuttumaan...
- Kinopiha, ja etenkin Wim Wendersin Berliinin taivaan alla. Istuin toimistolla ja katselin leffaa työhuoneen ikkunasta. Lasipalatsin sisäpiha huokui nostalgiaa, lämpöä ja ehkä vähän romantiikkaakin.

Maarit Kivistö, Juhlaviikkojen tiedottaja, joka eilen tutustui siirtolapuutarhaansa kuukauden tauon jälkeen - nyt tarvitaan sirppiä, viikatetta ja ehkä macheteakin.

Ohi on!

Kuva: Saša Tkalčan

Olo on haikea, helpottunut, riehakas ja tyhjä: lähes kolmiviikkoinen festarirupeama on vihdoin takana. Uskollisia ja uusia Juhlaviikkojen ystäviä oli tänäkin vuonna ilahduttavan monta, kiitos teille kaikille.

Tällä hetkellä päällimmäisenä on lähinnä epäusko siitä, että nyt se sitten loppui. Tunteet ja kokemukset ovat iloista sekamelskaa, josta on vaikea eritellä yksittäisiä huippuhetkiä. Eilinen Laurie Andersonin ja Lou Reedin Huvila-keikka aiheuttaa yhä kylmiä väreitä. Avajaisviikonloppuna Ensemble Intercontemporainin konsertissa kuultu nykymusiikki oli itselleni uusi ja hämmentäväkin tuttavuus. Iloisin yllätys oli venäläinen Teatr Licedei -klovniryhmä. Hullunkurisen perheen musta huumori valloitti niin, että viimeistään esityksen puolivälissä tajusin nauravani tuolilla kaksinkerroin.

Tiukan tapahtumaputken jälkeen pientä kulttuuriähkyä on havaittavissa. Syksyyn voi kuitenkin ottaa pehmeän laskun. Amos Andersonin taidemuseossa on 2.11. asti nähtävillä Susanne Gottbergin ja Markus Kåhren yhteisnäyttely – suosittelen kaikille teokseen astumista. Myös Nagisa Oshiman retrospektiivi jatkuu Orionissa 12.9. saakka.

Tai sitten voi olla hetken paikallaan ja kuunnella hiljaisuutta….

Saara Oranen, Juhlaviikkojen tiedottaja, joka ähkystään huolimatta odottaa jo seuraavia kulttuuririentoja.